United States or Russia ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Me Eskimot olemme tottuneet tuollaisiin pieniin onnettomuuksiin. En tahdo ilmaiseksi tätä vaivaa nähdä. Kulku on paneva vereni liikkeelle, ja koirapariamme tarvitsevat ruokaa." Hän oli pitänyt kiinni nuorasta, joka oli sidottu rekeen, ja veti sen helposti vahvalle jäälle. Sen jälkeen hän laittoi ajokalut kuntoon ja valjasti koirat uudestaan.
Ainoastaan suuri kahvipannu oli vielä tavallisella sijallaan. Hän mietti itsekseen, mitenkä hänen oli käyttäytyminen Järvenpäällä olevaa väkeä kohtaan; päätti toki ensiksi vain kiiruusti tarttua malkasillan työhön. Hän siis valjasti hevosen metsästä tuodun kuorman eteen ja läksi sille paikalle tiestä, jonka veden juoksu oli turmellut.
Pyhäaamuna hän valjasti isältään lupaa kysymättä hevosen reen eteen ja ajoi sisarensa luo kylään, jossa viipyi iltapuoleen. Paluumatkallaan hän oli käynyt ottamassa ryyppyjä salakauppiaalta. Nyt tuntui olevan uskallusta puhua. Kiire oli joutua kotiin mielen rohkemmillaan ollessa.
Niilo valjasti hevosensa, nousi Yrjön kanssa kärryihin ja ajoi Koivistoon. Kuinka hyvin hän muisti tämän tien! Joka puu, joka kivi ja kanto olivat juuri kuin vanhat rakkaat tuttavat, ja kukkaset tien ohessa kallistivat päätään, ikäänkuin tervehtiäkseen. Mutta Koivistossa oli kaikki toisin kuin ennen.
Severin valjasti hevosen ja läksi kaupunkiin, korvollinen kaloja rattailla. Tori-aika oli jo ohitse, kun hän sinne saapui. Mutta hän seisahti kuitenkin tyhjälle torille, päättäen lähteä kulkemaan talosta taloon tavaransa kaupalle, jollei muu auttaisi. Mutta pian saapui hyvälle tavaralle ostajia, ensiksi kaikista taloista torin varrella ja sitten etäämmällä olevista. Sillä sanoma levisi pian.
Talot tihenivät, mutta pienenivät samalla ja useimmat olivat yksinäisiä, paitsi kirkonkylässä, sillä suomalainen rakasti täälläkin yksinäisyyttä ja itsenäisyyttä ja tahtoi asua väljästi; vain hämäläiset ovat toisinaan keräytyneet suuriin tiheästi asuttuihin kyliin, ikäänkuin pitääkseen puoliaan herraskartanoiden sortoa vastaan.
Siitä läksi, ei totellut. Otti ruunansa omansa, jonka turpa tulta iski, säkeniä säärivarret; valjasti tulisen ruunan korjan kultaisen etehen. Itse istuvi rekehen, kohennaikse korjahansa, iski virkkua vitsalla, heitti helmiruoskasella. Läksi virkku vieremähän, hevonen helettämähän. Ajoa suhuttelevi. Ajoi päivän, ajoi toisen, ajoi kohta kolmannenki.
Sitten vei Jaampa sen mukanaan alas jäälle ja valjasti reen vetonuoran päähän. Alussa arka ja kesytön eläin hirveästi pelkää rekeä eli tuota esinettä, jonka se näkee tulevan perässään. Se luulee sitä varmaankin sudeksi eli muuksi pedoksi, joka sitä ajaa takaa, ja vasta vähitellen, kun se rupeaa kadottamaan pelkonsa, lyhennetään vetonuora. Jaampa ja poro piehtaroivat jäällä.
Niilo valjasti hevosensa, nousi Yrjön kanssa kärryihin ja ajoi Koivistoon. Kuinka hyvin hän tunsi tämän tien! Joka puu, joka kivi ja kanto oli juuri kuin vanhat rakkaat tuttavat, ja kukkaiset tien ohessa kallistivat päätään ikäänkuin tervehtiäkseen. Mutta Koivistossa oli kaikki toisin kuin ennen. Pellot olivat huonossa kunnossa, rakennukset rappiolla, joka haaralla oli kolkkoa, tyhjää ja autiota.
"Mutta joutamia!" ajatteli hän, "enhän minä siitä vielä nälkään kuole. Ken leivän otti, hän ehkä tarvitsi sitä paremmin; no, voikoon hän siitä hyvin, syököön onnekseen!" Talonpoika astui kaivolle, joi vettä ja lepäsi vähän aikaa. Sitte hän valjasti taas hevosensa auran eteen ja alkoi kyntää. Pikku piru raivostui, ett'ei saanut houkutelluksi talonpoikaa syntiin.