Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Suuttuneena itseensä, mutta iloissaan siitä, että kaikki taas oli kääntyvä parhain päin, astui Lents oman kynnyksensä yli. "Missä on minun rouani?" kysyi hän, nähdessään palvelustytön istuvan tuvassa molempien lasten kanssa. "Hän meni levolle äsköin juuri". "Mitä? Onko hän kipeä?" "Ei hän ole kipua valittanut". Lents meni Annin luo. "Hyvää iltaa Anni!
»Eipä tuota mitään... Satanut on vain vähin erin», selitti Antti, ja emäntä kysyi: »Terveenäkös se Anna Liisa yhä elää?» Antti sytytti jo piippuansa ja samalla selitti: »Eihän tuo ole mitään erikoisempaa valittanut... Pellavia se aikoo ruveta loukuttamaan.»
Aurinko poltti, aivan kuin olisi tahtonut saada aivomme kiehumaan ... ja kantaa sellaisessa kuumuudessa raskasta pääkoppaa ja raskasta kivääriä olalla! Kuitenkaan ei ole yksikään valittanut. Mutta pari kaatui matkalla, eivätkä nousseet enää... Muutamat saivat auringonpiston ja kuolivat heti. Heidän ruumiinsa pantiin kulkulasaretti-vaunuun.
Nämä sanat olivat hänen tietämättänsä tehneet syvän vaikutuksen häneen, syvemmän kuin mikään muu aina Yrjön kuolemasta asti. Sama lohduton tyhjyyden tunne, sama välinpitämättömyys kaikista, paitse omaa surua, joka vallitsi Erlandissa, oli myöskin painanut häntä. Monituisia kertoja hän oli itsekseen valittanut ettei hänellä enää ollut ketään lemmittävää, ei ketään, jonka eteen elää.
"Olethan sinä koko pitkän talven usein valittanut, että täällä ylähällä on niin haudan-hiljaista, kun ei kuule rattaitten ratinaa, ei näe ajettavan eikä yhtäkään ihmistä menevän ohitse; nytpä on melua liikenemäänkin". Anni hiukan vilkasi Lentsiin eikä sanonut mitään, vaan meni ulos kyökkiin Maisun luo ja purskahti itkuun.
Minä lähden kotiin sinne, missä on malariaa. Ja sinä matkustat omaan maahasi sinne, missä illat ovat valoisia ja naiset vaaleita. Ja siellä sinä taistelet ratsumiehiä vastaan eikö niin? Kulta kulta, niinhän se on sallittu!... Hän ei itkenyt, ei valittanut lohdutti toista. Adelsvärd piti häntä sylissään: Maria, minä matkustan Torcelloon. Itsehän sinä sen sanoit.
Eikä Tapanikaan ollut pahoillaan, nauroi vaan poikain mukaan ja väliin ravisteli päätään, kun muisti, miten oli likellä länget olkapäitä; yksi ainoa horjahtaminen lautalta olisi ollut ijän loppu. Mitään hän ei kuitenkaan valittanut, kun oli koko tapahtumaan oma syy.
Roosa ei valittanut, ei moittinut häntä vähääkään; hän koetti vaan olla kahta vertaa huomaavaisempi; hän oli lempeämpi, nöyrempi ja ystävällisempi kuin koskaan ennen; mutta ennen kaikkia ankarampi itselleen.
Sitä hän ei kuitenkaan valittanut, nyki vain höyheniä, niin että rapsahteli. Viimein hän kuitenkin sanoi: »Ainako kyynel silmissä täytyy muistaa sitä yötä, jonka Joelin kanssa tässä tämän uunin edessä vietimme... Olisihan nyt jo iloon syytä. Ja ilon kyyneleitä nämä lienevätkin, vaikka murheen tietä tulevat esiin.»
Hän kumarsi ääneti, odottaen, että häntä puhuteltaisiin. Mutta kuningas näytti odottaneen samaa ja sanoi ynseästi tervehdittyään ja vähän aikaa vaiti oltuaan: No, mitä nyt? Te olette valittanut Mainiemen reduktsionista. Olen, teidän majesteettinne! vastasi Bertelsköld levollisesti. Se oli tarpeetonta.
Päivän Sana
Muut Etsivät