Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
MAUNO. Niinkö Anna itse? Hyvä! Vai on hän sitä valittanut? No, olkoon! Nyt saatte minun puolestani panna hänet vaikka lasikaappiin. OLLI. Morsiantani en anna lasienkaan takaa joka rengin ihailla. MAUNO. Morsiantasi? Kuka sinun morsiamesi on? OLLI. Anna se on, jos tietää tahdot. MAUNO. Annako sinun morsiamesi? Sen toki valehtelet. OLLI. Sanokaa, isäntä, onko valhetta.
Regina ei ollut koskaan valittanut äitinsä kovuutta, joka hänestä tuntui melkein luonnolliselta asialta, koska hän alusta asti oli sellaiseen kohteluun tottunut. Pieni tyttö arveli kuitenkin nyt, kulkiessaan yksin maailmassa tulematta ruoskituksi ja piestyksi, että hänellä oli parempi olo, jos kohta ruoka väliin oli yhtä niukka kuin kotonakin.
Ei puhunut, ei valittanut eikä toivonut mitään, mutta vastasi, kun häneltä jotain kysyttiin. Liikkumattomana hän enimmiten makasi; silloin tällöin nytkähteli ruumis, vaan sitä hän tuskin tiesi. Silmät olivat suuremmat kuin ennen, katse väsynyt. Lääkäri kysyi vihdoin eräänä päivänä, eikö häntä haluttaisi nousta ylös. Hän vastasi: »ei». Mutta hän nousi kumminkin, kun lääkäri kehoitti.
Hän huokahti, tuli aina hiljemmäksi ja surullisemmaksi, vaan ei ollenkaan valittanut, eikä sanallakaan suruansa ilmiantanut, jota olisi taittu pitää sielunsa korkeimman toimen ilmoittajana. Hän vaarinotti vakaasti ja tarkasti käskyn: sinun pitää isääsi ja äitiäs kunnioittaman! ja siihen luki myöskin totteliaisuuden. Koetti siis aina syvemmäksi sydämeensä vaivuttaa halunsa.
Eikö hän portilla puhunut vallan toista kuin sisässä sitä ennen? Hänelle välähti mieleen äkkiä jok'ainoa sana. Salissa hän oli valittanut kipeyttään, portilla taas vakuuttanut olevansa aivan terve. Ja salissa hän sanoi, ettei hän mainittavasti ollut tulipaloa säikähtänyt, portilla ihan päinvastoin. Senpä vuoksi viskaali häneen niin kummasti katsoikin. Ja sen vuoksi hän niin kiireesti läksi.
Tästä alkaen oli isäntäkin silmin nähtävästi ruvennut riutumaan ja makasi nyt, kuten Mikko kirkosta tultuansa tiesi kertoa, kuolinvuoteellansa. Kaapo oli muutamia vuosia takaperin nainut naapuripitäjästä erään sievän talontyttären, mutta heidän avioliittonsa ei ollut onnellinen, sillä vaikka nuori vaimo ei koskaan valittanut, nähtiin hänet kumminkin usein kyyneleet silmissä.
"Kuinka usein me lapsirukat itkimmekään, kun etsimme äitiä ja löysimmekin kuningattaren." "Sinä et ole koskaan ennen valittanut. Nyt vasta sen teet, kun sinun olisi uhrauduttava puolestani." "
Irene vielä kerran valittanut, ettei Signe ollut jäänyt hänen luokseen, ja Signe päätään pudistaen tehnyt tiettäväksi, että se oli mahdotonta. »Miksi niin mahdotonta? Olemmehan me ennen niin monta yötä yhdessä nukkuneet.» Signe huokaisten sanonut siihen: »Niin, ennen. Tyttö-aikoinasi.» Varmaan he eivät silloin olleet voineet pidättäytyä suutelemasta toisiaan.
Niiden olisi jo aikaa sitten pitänyt olla täällä». Mylläri oli ääneti; hän arvasi edeltäpäin myllynsä kohtalon: tuhaksi ja savuaviksi raunioiksi olisi hänen rauhallinen kotinsa pian muuttuva, mutta hän ei valittanut, sillä mitä se olisi auttanut? Hän sanoi vaan: »Kätkekää vene, ehkä tarvitsette sitä myöhemmin. Vesirattaan takana on hyvä kätköpaikka».
Niin kauvan kuin hänellä oli viulu, tiesi Kari ettei mitään häntä vaivaisi, kun hän vaan voisi pysyä viinasta erillään. Sinä talvena sai Kari kokea miltä tuntuu leskenä ja yksinänsä pienen lapsen kanssa oleminen. Mutta hän ei ollut se, joka olisi pyytänyt keltään apua tai valittanut.
Päivän Sana
Muut Etsivät