Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Hän vartoi: tyttö läheni, kuin kutsun kuullut ois, niin suoraan, varmaan, ääneti, kuin henki häntä tois. Jo saapui valaistessa kuun jo sattui katse kaivattuun. Hän näki, nimen äänsi, suu ei vastausta suo; sylihin vieno viskautuu, ei sulje syli tuo; läväisty rinta elvy ei, vait kaikk' on, kaiken kalma vei.
Miksi kuluvat kokonaiset unettomat yöt niinkuin silmänräpäys tyhjentymättömässä ilossa ja suloudessa ja sanokaas minulle, miksi aamukoiton ruusuvalollaan hohtaessa ikkunan läpi ja hämärän valaistessa tuota kolkkoa huonetta epäilyttävällä, haaveksivalla valollaan, niinkuin meillä täällä Pietarissa, uneksijamme uuvuttaa itsensä, heittäytyy vuoteelle ja sitten, huumautuneena sairaanloisesti kiihoitetun henkensä ihailusta nukkuu niin hurmauttavan suloisella tuskalla sydämessään?"
Siinä istuivat kuin istuivatkin kaikki kolme ruokasalin pöydän ympärillä, lampun ylhäältä valaistessa heidän päitänsä, ja odottivat mitä äiti sanoo ... sillä he todella olivat olleet siellä. Missä kapteeni? Ei kukaan tiedä. Olivatko lapset jo kotona kun isä läksi? Eivät. Kustaava vaan tiesi kertoa, että miehiä oli juossut sisälle huutaen: tulkaa, tulkaa!
Tuossa onkin ehkä yksi selitys siihen, miksi hän täällä niin hyvin viihtyy ja miksi täällä muutkin niin hyvin viihtyvät. Ne ovat kai nuo pienet haltijat, jotka sen tekevät ja joita tapaa joka lehdellä hänen kirjoituksissaan. Ja illan pimetessä, ja kuun valaistessa se nouseekin juuri koivun runkojen läpi kuumottamaan tuntuvat ne kuppelehtavan joka pensaan ja puun juurella täällä hänen tiluksillaan.
Mutta Helena oli poissa, kaukana aron laidassa, ja ainoastaan nuori Petrov, nuorin heistä kaikista, vielä ajoi häntä takaa. Horn kääntyi vuoteessaan, mieli täynnä suuttumusta ja tuskaa. Silloin juuri kuului jymäys kuin tuhansien tykkien laukaus ja koko huvila vapisi perustuksiaan myöten. Horn heräsi. Huone oli valoisa, leimausten sitä juuri valaistessa silmänräpäyksen ajaksi.
Hän oli nuori poika ja lepäsi punaisella reunustetussa poronnahkapeskissään rauhallisesti ja huolettomasti kuusen juurella selällään, kädet pään alla, nuotiotulen valaistessa hänen puhdasilmeisiä, viattomia kasvojaan. Ei ollut Sara metsänhaltiata nähnyt, mutta semmoiseksi hän oli sen aina mielessään kuvitellut.
Ikä hänetkin kerran saavuttaa, saattaen hänenkin kauneutensa lakastumaan ja kuihtumaan. Mutta silloin Ukon ruusu kukkii hänelle ja rakkauteni tuoksu siunaa häntä, kun ruma ukko ei enää vaella maan päällä. Eeva ottaa armaat siskonsa luoksensa sinne ja siellä he kuuntelevat lintujen liverryksiä ja ihailevat auringon loistoa sen valaistessa ja lämmittäessä maailman suloisia esineitä.
Päivän Sana
Muut Etsivät