Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. marraskuuta 2025
Oi, Egmont, minä uskoin sinut varmaksi niin Jumalan ja ihmisten edessä kuin omassa sylissäni! Mitä olin minä sinulle? Sinä nimitit mua omaksesi, minä pyhitin koko elämäni sinun elämällesi. Mitä olen minä nyt? Minä turhaan ojentelen kättäni siihen paulaan päin, joka sinua kuristaa. Sinä avuton ja minä vapaa! Täss' on mulla oven-avaimeni.
Mutta olisihan minun pitänyt tulla paljon ennen, hetipaikalla. Ja olisinhan minä tullutkin... Minä olen itseäni soimaillut, ja yhä vielä soimaelen. Mitä siitä enää. Jos osaisit antaa sen minulle anteeksi ja erään toisenkin. Anteeksi? Minkä? kysyi Marja kummastellen. Kun minä kun minä ensin uskoin, että olit mennyt mielelläsi. Juha odotti, mutta ei saanut vastausta. Marja painoi päänsä ompelukseen.
He itkivät molemmat, varsinkin Elsa. Yhteiseen päätökseen olivat he siitä tulleet, että ovat jotakin syntiä tehneet, kun Jumala ei antanutkaan mitään. Vaan Mari intti, ettei hän ole tehnyt mitään, hän oli aivan varma siitä, jonka tähden Elsa uskoi, että syy oli hänen, ja sitä hän itki. Mitähän syntiä hän oli tehnyt? »Et ole uskonut rukoillessasi?» »Uskoin minä.»
Minä ja Matti olemme aina olleet Vilhon ja Annin ystävyyttä vastaan, mutta koska Vilho aina yhäti oli luja päätöksessään, niin uskoin minäkin vihdoin hänen puheensa. Puheesta sitä ennenkin on perää tullut, mutta hänen vakavuutensa olikin turhaa, näenmä, hänen rehelliset silmänsä valehtelivat. Sitä en silloin olisi uskonut.» Emäntä alkoi monta kertaa puhua, mutta ei saanut suun vuoroa.
Lyhyesti sanottuna, yhtä varmasti vakuutettu kuin olin auringonnoususta, yhtä lujasti uskoin, että yläpuolellani oli kaikkea sitä, mikä on hyvää, jaloa ja kaunista, kaikkea sitä, mikä antaa elämälle säädyllisyyttä ja arvokkuutta, kaikkea sitä, mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi ja palkitsee vaivannäön ja kurjuuden.»
Sinun valtakuntasi perilliseksi uskoin minä sinun huostaasi lapsen Haltiattarein maasta, joka tulisi olemaan siunaukseksi sinulle ja sinun kansallesi; ja sinä aiot nyt lääkärin veitsen kautta tuottaa sille kuoleman tuskaa. Ja kuningatar vastasi: 'Kalliiksi tosiaankin voit sanoa sen lahjan! Kurja, kivulloinen, katala vaihdokas.
Minä uskoin jo silloin, kun kuulin Pietarin puhuvan Ostrianumissa, sillä ajattelin jo silloin: kuka hyvänsä tässä maailmassa saattaa valehdella, mutta ei tuo, joka sanoo: 'minä näin! Mutta minä pelkäsin teidän oppianne. Luulin sen ryöstävän sinut minulta. Luulin, ettei siinä ole sijaa viisaudelle, kauneudelle eikä onnelle.
"Ajattelematon tosiaan olin, kun niin tärkeän toimen uskoin nuoren pojan tehtäväksi", myönsi rovasti. "Mutta en luule asiain vielä hukassa olevan. Sanoithan useankin jo olevan taipuvainen uuteen tuumaan?" "Sanojeni takana seisovat Karjalainen, Ikoset, Nyyrinen, Sykkö ja Tikka", luetteli Sormuinen. "Kyllä tappuroita on, kun tulta saadaan." "Entä Nevalainen?" kysyi rovasti.
Uskoin ma ennen ihmisten sukuun, nyt olen joutunut tähtien lukuun, jotka ei aattele, jotka ei tunne, kiertävät, muistamatta mistä ja kunne, kohta jo itsekin unhotan elon, jään vilun valtaan ja jäätävän pelon.
"Uskoin, minä uskoin häntä, mutta vihasin häntä siitä syystä, kun täydyin uskoa, ja luulin itselläni olevan noitasormuksen, pimeyden kahleilla sidottuna, ja minä ajattelin: eikö sinulla ole voimaa pudistaa se pois itsestäsi, ja...
Päivän Sana
Muut Etsivät