Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. marraskuuta 2025
Minusta tuntui, että olin voittanut ja näyttelin kiehtovaa osaani niin että itsekin jo uskoin puhuvani totta, kun vakuutin aivan nyreissäni: "Niin minäkin: Minä en voi kärsiä realistista suuntaa."
He makasivat pimeässä tunnin verran ja kuulivat miesten puhelevan ulkona. "Uskotko sinä Jumalaan?" sanoi englantilainen äkkiä. Siirtomaalainen säpsähti: "Tietysti minä uskon!" "Minäkin uskoin ennen," sanoi englantilainen. "Minä en uskonut teidän Jumalaanne, mutta minä uskoin johonkin, joka oli suurempi kuin saatoin käsittää ja joka liikkui tässä maailmassa, niinkuin sielu liikkui ruumiissa.
Niin, melkeinpä voin sanoa, että koko minun elämäni, sen lukemattomat tapaukset ja monenlaiset muodostukset eivät muuta tarkoittaneet kuin todistaa minulle tuon uskoni mahdottomuutta. Uskoin omaan tulevaisuuteeni ja kumminkin tiesin, ettei ainoakaan asia elämässäni ollut mennyt niinkuin olin aikonut, ettei yksikään haaveeni ollut toteutunut.
Ja kun vihdoin näin ihmisen, niin en tahtonut uskoa sittenkään. Vaan kun vihdoin uskoin, niin rupesi sydämmeni läkättämään, että olisi luullut sen rinnasta ulos hyppäävän. Sitä ei tiedä, joka ei hädässä ole ollut eikä kuolemaa silmiin katsonut, että miten rakas on henki ihmiselle. Minä katselin miestä rannalla kuin pelastuksen enkeliä. Hänellä oli niemen toisella puolen vene.
Minä yhtä vähän uskoin, että veneet voisi kestää merellä, kuin uskoin, että laiva voisi salakarilla eheänä pysyä, mutta päätin kumminkin lähteä muitten kanssa.
»Mutta hyväinen aika, miksi et muutenkin voinut sitä uskoa?» »En. Minä olen pienestä pitäen ollut sellainen rasavilli, oikea ilkeys... Voi, voi kun se äiti raukka on saanut tähteni kärsiä...» Liisa pidätti itkunsa, pyyhkäsi silmiään ja jatkoi: »Kaikki sanoivat, että minusta tulee huono ihminen, ja minua se peloitti. Ja minä aivan uskoin niin käyvän.
Ja ken mua neuvookaan? Niin viisaasti ken ohjata mua tahtois, tarkoittaen vain parastani vilpittömin mielin? Lenora, niin, Lenora Sanvitale, tuo hento ystäväinen! Nyt sun tunnen! Oi, miksi koskaan uskoin sanaansa. Ei suora ollut hän, kuin paljon onkaan hän mulle suosiotaan tuhlannut ja hellyyttänsä sanoin hempein!
Jos asutte hänen kodissaan ja tunnette hänet, ehkä tiedätte, mikä voima hänellä on heikon, turhamaisen tytön suhteen. Minä en puollusta itseäni, mutta minä tiedän hyvin ja hän tietää hyvin taikka hän on sen tietävä, kun hän kerran kuolee ja hänen tuntonsa on tuskissaan, että hän käytti koko voimansa minua pettääksensä, ja että minä uskoin häntä, luotin häneen ja rakastin häntä!"
Me erosimme kokonaan surun vallassa, ja minä luulen, että Miss Mills'in nautinto oli täydellinen. Kotiin tultuani uskoin kaikki tädilleni, ja mistäkään hänen puheestaan huolimatta panin epätoivossa maata. Minä nousin epätoivossa ja lähdin ulos epätoivossa. Oli lauvantaiaamu, ja minä menin suoraan Commons'iin.
Ja sillä olin puolustautuvinani itseni edessä, että pitäähän minun auttaa, minkä voin, kun minua siinä talossa on niin kauan hoidettu ja minusta huolta pidetty. Ja sillä minä lumosin itseni ja uskoin sitä itsekin, vaikka tekosyyhän se oli ja oikea syy oli toinen. Ja sillä lailla minä jäin sinne vielä, mistä minun olisi pitänyt jo aikoja lähteä pois. Johannan häät olivat sitten kohta.
Päivän Sana
Muut Etsivät