Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Varo purttasi, varo henkeäsi! Elä koske mereni salakareihin, joita se ei tahdo ihmisten ilmoille paljastaa! Pirstaleiksi purtesi pusertuu, henkesi heität mereni syleilyssä. Mutta ellet pelkää purttasi, etkä elämääsi sääli, jos uskallat ne uhrata mereni salaisuuksia selvitelläksesi, silloin pue purtesi purjeisiin, lähde uurtamaan ulapoita!
Huomasin itsekin suurimmaksi kauhukseni, että me vierimme tämän maailman kaato-myrskyn mukana kohti iankaikkisuuden kammottavia ulapoita. Totisesti on tämä maailmanloppu! ajattelin. Mutta kuinka käy sitten noiden kaikkien tuolla tanssisalissa? Tietävätkö he edes mitään heitä uhkaavasta kohtalosta? Hukkuvatko hekin tyhjyyteen? Minun tuli äkkiä niin sanomattomasti sääli heitä.
Savon avarat vesistöt ovat tulleet valtamerten haaraksi. Entisten erämaiden tienoille on Lappalais-kotain sijaan syntynyt merenkulkua harjoittavia tapuli-kaupungeita. Sadottain höyryaluksia jo kulkee kyntämässä niitä ulapoita, missä Olaus Magnus aikoinaan ei nähnyt kuin ryöstöretkien köykäiset, olkapäillä kannettavat veneet.
Pien' poika on nukkunut vienoiseen Pää kutrikas äitiä vastaan; Tää poian silmistä pyyhkii veen Ja katsoo herttaista lastaan. Niin vienon kaihosa tunne, oi, Se ahdisti äidin rintaa Mut kellot ne pyhää maahan soi Ja kaiutti vetten pintaa. Tyyn' valtameri Vain hiljaa rantaan Tuo maininkeitaan Ja luo ne santaan. Mies uljas katsoo Päin ulapoita, Kuin urkkiakseen Veen ongelmoita.
Retkemme hänen luokseen, hänen pieneen taloonsa, jossa hän isännöi ja emännöi yksin, oli ensimmäinen retkemme kahden kesken. Jotta se kestäisi kauemmin, ajoimme käyden melkein koko matkan. Kesäinen tie kulki viileitä metsiä, pihkalle tuoksahtelevia petäjiköitä, tyynten lampien rantoja, ahoisia maita, siinsi vaaroja ja häämöitti aukeita, etäisiä ulapoita.
Se kutsuu hänet venheeseen... »Tule, niinkuin olet...» hän nostaa hänet maasta ja suutelee otsalle... »Mistä sinä tiesit, että minä sinua rakastan?» »Näinhän sinun katseistasi, silloin kun lähdit.» »Ja tulit minua noutamaan?» »Tulin, sillä minä olen ajatellut sinua aina ja joka yö nähnyt sinut unessani.» »Minnekä me menemme?» »Mennään täältä pois ... nyt on myötätuuli ja helppo viiletellä ulapoita pitkin.» »On siis totta, että rakastat minua?» »Totta se on!» »Ja että aina rakastat?»
Taitavathan ne tieteelliset runoteoriiat nykyään olla sitä mieltä, että Kalevalan »ulapat aukeat» ja »saaret merelliset» eivät ole Laatokan ulapoita eikä sen saaria, mutta mielikuvituksella on omat teoriiansa ja kun minun mielikuvitukseni ei ole viitsinyt lähteä merta edemmä kalaan, niin on se aina sijoittanut runojen toiminnan Laatokan rannoille.
Harrin kuin kala veden pohjassa, ympärillä sen ontto, ahdas, aina yhtä pieni näköpiiri. Aivan päinvastoin kuin se lapsuuteni sumuharso, joka liikehti auringon alla, repeili, aukeili ja näytteli aukeamiensa läpi niemiä ja saaria ja rantoja ja ulapoita. Tästä ei osaa mihinkään ulos, tässä ei tee mieli edes haparoida niinkuin pimeässä.
Sillä olkoonpa näköala kuinka ihana tahansa metsiä, vaaroja; ulapoita, niemiä; koskia, kuohuja missä kirkko ja pappila puuttuvat, siinä seutu henkeään haikailee, ikävöi aatettaan ja kaipaa keskustaansa. Milloin nousit vaaralle, ettei oppaasi osoittanut kirkkoa? Ihastui oma mielesi, ja hymyyn meni oppaan huuli, niin pian kuin huomasitte kirkon ikkunan kiillon etäältä pilven alta.
Siksi että elämä, suuri, mahtava elämä jälleen kiertää suonissani, sen muistot ja toiveet jälleen sydäntäni sykerryttävät. En tahtoisi tuottaa tuskaa sinulle, vaan iloa. Kuka voi niitä toisistaan erottaa! Sille, joka on tuomittu meren ikuisen ulapoita mykkänä ja kylmänä melastelemaan, on suurin tuskakin vain päivänsäde pimeydessä. Poloinen poikaseni! Kuka tuomitsi sinne sinut? Minä itse.
Päivän Sana
Muut Etsivät