Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Mitä teitte silloin? Tasma. Minä? Minä en tehnyt mitään, sillä kirkuen löi Attila käsivartensa kaulani ympäri. Yksi venäläisistä veti miekkansa, mutta enempää hän ei ehtinyt, sillä samassa silmänräpäyksessä hän kaatui pää murskana. Kaksi kasakkaa, jotka riensivät apuun, kaatuivat niinikään, mutta Löfving syöksyi kuin susi ulos poikansa kanssa. Maria. Entä te ja lapset? Tasma.
Kuumetta kiiluvin silmin katseli Tasma menevää, ja lausui hiljaa. Ikäänkuin sillä pelastuisit itsestäsi. Voi Lappeenrantaa! Miksi eivät nuo harjut korkeine honkineen vieri sinua kätkemään ennenkun kaiken maailman suru pusertaa valituksia pitkin kauniita rantojasi. Maria risti kauhistuneena kätensä: Miksi tulee meidän kärsiä niin äärettömästi?
Jos tarkoitatte herraanne, niin on hän ollut minulle hyvä, mutta en kaipaa häntä. Tasma. Tiedän että herrani on ollut teille hyvä, mutta häntä en tarkoita, vaan tuota toista. Eikö hän ole teille sanonut, että hän on minun poikani? Maria. Kuka? Luutnantti Reichenberg? Tasma. Niin pienen poikani nimi oli Paavo, ja siksi häntä vielä sanon rukouksissani. Maria. Paavo?
Koko menneisyys tuntui hänen sielussaan murskatulta. Tämä uusi, odottamaton oli tullut kuin myrsky, joka herpasi hänen voimansa ja sokaisi hänet näkemästä mikä vielä oli olemassa. Tapani, sanoi Tasma vienosti, olkaa hänelle hyvä. Hän on kärsinyt niin paljon. Mutta Löfving ei jaksanut kestää mitä kuuli.
Suru kotimaassa, Tasma, Venäjän orjat, kaikki ne tuhannet surun ja kurjuuden muodot, joista hän oli kuullut, kiitivät hänen silmiensä editse, eikä hän voinut auttaa ainoatakaan. Itse oli hän vankina ja suljettuna erilleen kaikesta. Oi, vapautta! Pois täältä elämään ja toimeen. Sittenhän voi tyytyväisenä kuolla. Leena näki kyllä kuinka hän päivä päivältä kärsi täälläolostaan.
Tämä kuihtunut ruumis on kerran uudistuva ja kirkastuva luojani edessä, ja Jeesus on kaikkien edellämenneiden rakkaitteni edessä sanova, että olen hänen niinkuin hekin. Tasma vaikeni, mutta nähdessään Marian kyyneleet sanoi hän lohduttaen: Parooni on ollut hyvä isäntä, eikä hän enään vaadi minulta mitään työtä. Saan mennä ja tulla tahtoni mukaan kenenkään kysymättä, eikä minulta mitään puutu.
Mutta Löfvingin sydän halusi palavasti anteeksiantoa, ja kun Tasma ei vielä ymmärtänyt minkä uhrin Löfving teki ampuessaan parhaan ystävänsä, tahtoi hän sitä vieläkin selittää. Mitä tulee vaimooni ja lapseeni, niin olisinhan voinut saada heidät maasta ulos ja itsekin paeta.
Mutta Tasma ei menettänyt korkeata tyyneyttään, ja hänen vastauksensa kuului juhlalliselta: Jospa tietäisitte kuinka maa vetää puoleensa ja vaatii omaansa! Tunnen kuinka kuolon ruumis päivä päivältä lakastuu minussa ja kuinka ikuisen elämän ruumis kypsyy ja haluaa vapautumista.
Minä taas panin nauriita paistumaan tuhkaan ja pyysin vieraita syömään. Lapset tunkeutuivat heidän ympärillensä, ryssä oli juuri leppeästi puhunut omaisistansa Donin varrella ja otti pienimmän tytön syliinsä. Silloin astui Löfving sisään, katseli hetkisen ympärilleen ja ampui miestäni sydämmeen. Maria. Kuinka se oli mahdollista? Olivathan he ystäviä! Tasma. Niin Anterokin uskoi. Maria.
Olisi ollut parempi jos nuoret olisivat saaneet hautansa oman turpeemme alle, niin ei olisi kukaan saanut kokea sitä mitä he ja minä. Tasma vaikeni ja kääri auki liinan, jossa oli säilytettynä kokoontaitettu paperi. Tulen kaukaa, lausui hän, ja tuon teille terveisiä Säkkijärven hautausmaalta. Siellä lepää yksi, jonka te tunsitte. Montakin, mutta yksi niistä seuraa minua yöt, päivät.
Päivän Sana
Muut Etsivät