Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Kun Tasma ei enempää puhunut, kysyi hän: Mitä tahdotte? Kun kuulin teidän suuren surunne, ja että teidät oli suljettu linnaan, halusin nähdä teitä vielä kerran. Onko mieleenne, että löydätte minut täältä? Ehkä luulette, että Jumala on minua vielä liian vähän koetellut? Paljon on muuttunut siitä ajasta, jolloin viimeksi tapasimme toisiamme. Mitä ennen ajattelin, sitä en ajattele enään.
Ei ole poikanne. Hänen viivansa käyvät näin, ja Ja mitä? Tasma päästi hänen kätensä. En tiedä. Tiedät kyllä, ja tahdon tietää mitä näet. Ei se ole hyvää. Olkoon vaan. Tahdon tietää kaikki. Tuo suuri, tuuhea oksa kasvaa ylitsenne kaikilta tahoilta ja tukehuttaa teidät. Teitä odottaa väkivaltainen ja häpeällinen kuolema. Kuinka kamalaa! nauroi Buddenbrock. Anna hänelle tuo raha, Sprengtport.
Tasma istahti hiljaa penkille: Jos kuka kaipuuta ymmärtää, niin kyllä minä. Sen huomaatte kyllä, Löfving, jos ajattelette menneitä aikoja. Löfving punastui äkkiä, mutta kalpeni taas: Jos olette tullut tänne syyttämään minua, niin syyttäkää! Mikä on tehty, sitä ei tekemättömäksi saa, ja jos nyt olisi samat olot kuin silloin, niin tekisin samoin vieläkin.
Mutta se ei onnistunut, sillä yhtä lujana ja läpitunkemattomana kuin Leena oli tullut lähti hän pois. Tasma oli kuitenkin jäänyt, ja Lewenhauptin ovi pysyi suljettuna, mutta kauan ei kestänyt ennenkuin Segebaden tuskallisena syöksyi ulos. Ring tarttui kiireesti hänen käsivarteensa ja kysyi: Tietäjätärkö siinä lähti? Segebaden viittasi kädellään torjuvasti: Ei, ei!
Mutta sitä ennen... Tasma vaikeni kauhun valtaamana. No, mitä? kysyi Maria kiihtyneenä. Voi, voi rakas neiti! Vangit olivat polttoraudalla merkittävät. Kauheata! Tasman ääni kävi vaikeroivaksi. Tulipunaisella kämmenenmuotoisella raudalla, jonka pohjassa oli Venäjän kotka, painettiin merkki poskeen. Kauhea oli nyt varmuus, ettei yksikään meistä pääse siitä vapaaksi eikä palaa kotimaahan.
Hän on puhunut lapsuudestaan, mutta teitä hän ei ole maininnut. Miksi on hän tämän salannut? Tasma. Hän ei salaa mitään, mutta se joka piilee syvimmässä se viimeiseksi nousee. Maria. Oletteko tekin ollut vankina Wolgan tienoilla? Tasma. Olen, rakas lapseni. Jospa tietäisitte mitä olen kärsinyt! Maria. Ettekö tahtoisi kertoa niistä ajoista? Tasma. Tahdotteko siis kuulla minua. Maria.
Mutta taas tuli Tasma häntä vastaan ja samassa palasivat hänen muistiinsa tietäjättären sanat. Tuliko tuo mahtaja kuulemaan naisen vastausta? Maria pysähtyi Tasman eteen ja sanoi nöyrästi: älkää suuttuko. Se on ollut minulle mahdotonta. Niin, sen tiedän. Kaikki mikä lähtee ihmistahdosta on mahdotonta. Eikö se siis ollut pyhä käsky, jonka te ilmoititte?
Tämä hetki oli tehnyt hänestä murtuneen miehen, ja hän vastasi nöyrästi: Mikä olen minä taistelemaan Herraa vastaan. Hänen kauttansa on tämä tapahtunut. On käynyt niinkuin sanoin teille silloin, kuiskasi Tasma. Jumala tahtoi jo silloin viedä meidät toiselle puolelle. Tätä kuullessaan tunsi Löfving että hänen sydämmensä vielä eli, se rupesi tykkimään kuin nuoruudessa.
Lewenhaupt katseli häntä ääneti, hänestä näytti nainen uhkaavalta kuin onnettomuutta ennustava, välttämätön kohtalo, mutta sittenkin tuntui hänestä tuo toinen nainen, joka valkoisessa puvussaan palavine silmineen katseli häntä, vieläkin kolkommalta. Hän käsitti nyt, että tuo se olikin Tasma, tietäjätär. Hänen yliluonnollinen tyyneytensä vaikutti sietämättömästi.
Oi, sangen mielelläni! Tasma lykkäsi pois tuolin jossa hän oli istunut, ja kyykistyi lattialle kädet helmassa ristittyinä. Maria seisoi vielä, mutta laskeutui istumaan vihdoin hänkin, nojaten päänsä muuria vastaan, Tasman surumielisellä äänellä kertoessa: Mieheni oli rakentanut meille oman mökin Käkisalmen luona, mutta kun sota alkoi, otettiin Antero sotamieheksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät