Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Löfving kääntyi naisen puoleen ja katseli häntä tutkivasti silmiin. Tasma nousi ja katseli niinikään häntä. Tunnetteko minua? kysyi Tasma, ja hänen surullisiin kasvoihinsa ilmaantui yhä selvemmin lempeä, eloisa valo. Kyllä te vielä muistatte minua, Annikkaa, Anteron Annaa! Katse tuijottavana astui Löfving askeleen seinää kohden ja jäi siihen nojautuneena seisomaan kädet selän takana.
Tasma loi ylös kostean, kimaltelevan katseensa ja silmäili kapteenia hiljaisella myötätuntoisuudella: Tuntuu niin oudolta tavata teitä taas, Löfving. Kahteenkymmeneen vuoteen emme ole nähneet toisiamme, mutta nyt on kaikki edessäni niinkuin jos emme koskaan olisi eronneet. Uskokaa tai elkää, Anni, mutta sitten kuin jouduin tänne vankilaan, olen ikäänkuin odottanut teitä.
Nytkö, kun olemme kerjänneet hänen apuansa, tahdotte kehoittaa hänen väkeänsä pelkuruuteen ja palkita jaloa sankaria kiittämättömyydellä ja petoksella? Tasma risti tuskallisena kätensä: voi, miksi ei Wrangel usko sanojani, että taistelu nyt on turha! Velvollisuuden täyttäminen ei ole koskaan ollut turha. Meidän sotureissamme palaa taisteluhalu; kaikki tahtoivat rientää onnettoman kaupungin avuksi.
Kun rouva Löfving näki tuon kammottavan tietäjättären, jähmettyi veri hänen suonissaan, sillä ainahan tuo onneton nainen tiesi uutta surua. Kaiho ja alakuloisuus valtasi Mariankin, mutta tämän tunteensa voittaen tervehti hän ystävällisesti, kun Tasma ojensi hänelle kätensä.
Ei heidän olisi pitänyt tullakaan. Katkaisenko käsivartesi, tiuskasi sotamies, tempasi ohjakset irti ja ratsasti pois. Mutta säkenöivin silmin huusi Tasma: Pelasta vaimosi ja lapsesi, jotteivät ne huomenna ennen auringon laskua kulje vankiraudoissa!
Käsivarret riipuksissa ja hehkuvat silmät avaruuteen nostettuina seisoi siinä Tasma. Ei rohjennut kukaan häiritä häntä, mutta liikahtamatta paikaltaan kuiskasivat ihmiset kauhun jähmetyttäminä: Se tietää maailman loppua! Katso, huudahti tietäjätär äkkiä: Katso, verta pärskyy ilmassa. Katso! Kuolleet viittaavat. Paetkaa. Voi teitä! voi! II Luku. Marttilan leirissä.
Oikeassa oli Tasma kun hän kehoitti Mariaa olemaan lähtemättä. Viipykää vielä edes yksi päivä, oli tietäjätär sanonut, mutta Leena ei suostunut. Olihan Tasma rukoillut, että hänetkin otettaisiin mukaan, mutta Leena pelkäsi tuota noitaa, ja sillä kertaa täytyi Marian taipua Leenan tahdon mukaan. Mutta jos Tasma olisi ollut mukana, olisi kai käynyt toisin.
Kasvot käsiin kätkettyinä huojui hän edestakaisin suuressa tuskassa ja puhui murtuneena itsekseen: Herra, miksi olet luonut kärsimykset maailmaan? Sinun taakkasi käy minulle liian raskaaksi. Auta minua! Tasma katseli häntä suruisena ja säälien, mutta nyt oli kaikki saatava selville, ja hän lausui: Muistattehan menneitä, Löfving.
Tuon Maria käsitti. Kovien koettelemusten kautta oli Jumala ottanut tämän naisen yhdeksi valituksensa. Ikäänkuin salaisen voiman lumoamana tuijotti hän yhä tietäjättäreen. Maria. Milloin palasitte Suomeen? Tasma. Täällä olen ollut monta vuotta. Ensikerran tulin tänne paroonin kanssa, sillä kun hän minut osti, niin olin hänen. Maria. Oi, Tasma, oletteko orja? Tasma.
Tasma vaikeni hetkeksi, mutta lisäsi pian: Siihen aikaan en ymmärtänyt mitä tein. Olisi ollut parempi että itse olisin tarttunut aseisiin kuin että estin muita. Löfving tuijotti hämmästyneenä hiljaiseen, riutuneeseen naiseen. Ei kukaan ollut enemmän kuin hän kironnut sodan kauhuja, ei ketään veriset aseet syösseet epätoivoisempaan tilaan kuin häntä.
Päivän Sana
Muut Etsivät