Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. toukokuuta 2025
Oi, tiedän yön, ja itkuun laulut taipuu Mut vait ma päivää etsin, muistain ain, Kun milloin mieli mustaan suruun vaipuu, Ett' auringossa heelmät kypsyy vain. Mailmahan ihmeiden, Helios, loista, Mielestäs, ihminen, Synkeys poista. Foibos hän varjoja Silmin ei koskaan nää! Usvien sarjoja Kuolo vain ymmärtää! Murheiden kaaos Karkota ihminen, Riemua saaos Mailmassa ihmeiden!
Paheksuminen aiheuttaa myös usein ihmettelyä. Sillä olemme tottuneet olettamaan, että kaikki seikat ovat tapahtuvat tavalla, jota pidämme oikeana. Kun siis joku seikka tapahtuu toisin, hämmästyttää se meitä ja herättää meissä ihmettelyä. Paheksuminen ei myöskään ole ristiriidassa ilon kanssa, jos kohta se tavallisemmin yhtyy suruun.
Mitä muihin tulee, ei hän suinkaan ole tuolle puolen päässyt. Hänen ystävyytensä ei todella ole mitään armollisia almuja, joita hän heittää tuolta puolen virtaa, ei mikään säälivä silmänluonti semmoiseen suruun, jonka hän ymmärtää, mutta jota hän ei ikinä voinut tuntea.
Erkki nosti tuolin lähemmä ja istuutui. »Vuosia on vierinyt siitä, kun tapasimme.» »Niin on. Paljon on tapahtunut.» »Paljon.» »Sinun äitisikin on kuollut.» Kävi kuin tuskan värähdys Erkin kasvoilla. »Kuollut on. Vähää ennen, kun Suomi suruun pukeutui, aloin omaa äitiäni surra.» »Siinä oli surua paljon.» »Niin oli. Paljon kadotin lyhyessä ajassa.» Erkin oli hetkisen vaikea salata liikutustaan.
Se loppui kuninkaalle raskaasen suruun; mutta se oli kerran tuleva, ja minun mielestäni täytyy jokaisen uskollisen miehen iloita, että se tuli.
Hänen tunteensa eivät olleet yhtä vilkkaat kuin poikansa, mutta kuitenkin otti hän osaa tyttärensä suruun ja koetti lohduttaa häntä niin hyvin kuin osasi ja sanoi muun muassa hänen kyllä omista maanmiehistänsä löytävän hyvän ja jalon miehen.
Kahdeksan päivää myöhemmin saapui muuan päällikkö leiriin ja ilmoitti että eräs kalastaja, pyytäessään silliä eräässä lahdelmassa, oli nähnyt jotakin kiiltävän veden pinnalla, ja kun hän oli kulkenut kanootillaan sinnepäin, oli hän kauhistuksekseen huomannut sen olevan valkoisen miehen muodon! Liikuttavaa oli nähdä kuinka maan-asukkaat ottivat osaa Stanleyn suruun.
Helena kartti tarkasti tähän suureen suruun viittaamasta, eikä kajonnut mihinkään aineesen, joka jollakin tapaa suittaisi siihen yhtyä. Hän puhui ennemmin hänen kanssaan hänen parannuksestaan ja siitä ajasta, jolloin hän jälleen rupeisi Markoa hoitamaan. Mitä Markoon tulee, oli hänen ilonsa rajaton, kun imettäjä taas tunsi hänen.
"Tyydyttääkö tämä hänen omaatuntoansa?" minä kysyin. "Välisti", hän vastasi katkerasti, "mutta vaan välisti. Parhaasta päästä hän elää niinkuin kirouksen alla, peläten mitään hyvää vastaan-ottamasta ja taipuen jokaiseen suruun, niinkuin katkeraan palkkaan ja tulevan kauhean koston esimakuun." "Kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä", sanoin minä hiljalleen.
Tuo nainen leimaama häpeän, niin oli kuin sisar läheinen samaan suruun luotu ja kuolemaan. Hän eikö huokaissut nukkuissaan saman painon alla yhteisen? Ja aivan hiljaa vuoteeseen hän vaipui tyttösen vierehen. Niin liki he toistaan lepäsivät että hengityksensä yhtyivät. Marie avas silmänsä sävähtäin: »Miten kummallista ma unta näin!
Päivän Sana
Muut Etsivät