Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. marraskuuta 2025
Vaan kun viittasi viimein itseens' siinä ja siskoon, koskettain surut tuon, joit' tahtoi hellänä viihtää, puhkesi itkuun hän, sekä peittäin silmiä istui. Lohduntuoja se lohduton on. Luo kätkyen sisko kehkeyneempi nyt ei toki jää; heti kohti jo kiitäin, painavi suudellen povehensa hän itkevän immen.
Kirjoitat, että minä olen valinnut paremman osan surut ja huolet olen valinnut. Ensin haemme niistä taloista, jotka ovat kaupungin sisäpuolella, sitten menemme muurien taakse. Joka aamu herää minussa uusi toivo, muuten minun olisikin mahdoton elää. Sinä sanot, että pitää osata rakastaa oi, kyllä minä osaisin puhua Lygialle rakkaudesta! Mutta nyt minä ikävöin.
Työs heitä hetkeksi, pohjolainen, Ja muistojen kantelon soida suo! Taapäin viiskolmatta vuotta vainen Nyt katseesi kanssani siirrä, luo! Kansan kieli, kallis kieli, kieli kuninkaallinen, Halveksittu silloin vielä, vaan nyt vapaa, julkinen! Kansan riemut, kansan surut kertomaan se kelpas vain, Kelvannut ei kerroksihin yhteiskunnan kukkulain.
Lapsuuteni on niinkuin yksi noista viheriöistä, rauhallisista laaksoista kotipaikkani metsissä, niinkuin laakso syntymä-kaupunkini, Eisenachin, ympäri, jolloin yksi ainoa metsän saares, tyven kaupunki torneinensa kirkonkelloinensa, ja halpa koti, sen rakkaus, surut ja sälyhuoneen hämärän-jutut olivat koko se mailma, jonka minä näin.
Hän oli heitä etsinyt mökistä mökkiin, huoneesen ja kokenut liewitellä ja täyttää heidän sekä henkisiä että ruumiillisia puutoksiaan ja tarpeitaan. Sentähden rakastiwatkin seurakuntalaiset uskollista paimentansa kaikella rakkaudella, mikä ihmiselle suinkin on mahdollista, mutta ikä ja surut oliwatkin opettajalla ja seurakuntalaisilla yhteisiä.
Tuntia myöhemmin toitotettiin jo julkisesti kaikille asukkaille koko Roomassa, että Caesarin, kun hän näki kansan surulliset kasvot, oli vallannut isällinen rakkaus lapsiinsa: hän ei jätä heitä, vaan jää heidän kanssaan jakamaan ilot ja surut.
On se mullakin venonen, Paras tuulessa tukeva: Purjehet on puhki piessyt, Mureneksi murskaellut Tuuli puuskalla pahalla, Vihaisella viimasella: Palat vain on paltehia, Surut liinan liepehiä, Mihin niilläkin menevi, Purjehtivi pursirukka?
Myytyänsä linnansa, tiluksensa ja irtaimistonsa, ja merkittyään lähtönsä loistavalla vastalauseella oli vanha kenraali asettunut Pariisiin, missä hän naitti poikansa ja turhaan odotteli kolme pitkää vuotta huomaten kuninkaan epäsuosioon liittyvän kaikki maanpaosta ja toimettomasta elämästä aiheutuvat alakuloisuudet ja surut.
Mitä voin minä sille, jos maailma vain mulle se virsinä helkkää, jos rytmejä on ilot ihmisten ja surut on sointua pelkkää. Ja minkä mä taidan, jos elämä tää vain mulle on suuri runo, mihin saimme me Luojalta langat vaan ja Luojalta käskyn: puno! Me punomme kehdosta hautahan, me punomme, puramme jälleen, kunis laulumme kuolema katkaisee ja sen viemme me virittäjälleen.
Emäntä oli pulska rusthollin muori, semmoisia kun niitä välin tavataan varakkaissa taloissa. Elämän surut ja vastoin käymiset eivät olleet häneen suuresti koskeneet. Hän ei koskaan ollut tarvinnunna puutetta kärsiä. Usein tapahtuu, että semmoiset ovat korskeita ja ylpeitä ja paljon vaatimia. Mutta tässä ei ollut se laita.
Päivän Sana
Muut Etsivät