Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Ensi kerran nyt palajan Mun omalta pelloltani, Sotapellolta jalolta. Mut en vielä voi iloita Ennenkuin on koston niitto Untamon kylissä tehty. Surma veljen sortajalle! JOUKKO. Surma veljen sortajalle! Urhot, nyt levätessänne Saalistanne nauttikaatte! Joukko asettuu ryhmiin. Mutta muista, kelpo Kotro: Vahvat valvoen olemme.
Noin puhuvi suuri surma, Aika tauti arvelevi Talon aittojen takana, Mäen alla männikössä: "Kenenpä tapan talosta, Tapanko talon emännän?" "Jos tapan talon emännän, Kapeneisi karjamaani, Lyheneisi lehmän lypsi, Maitokupit kuivettuisi, Ravistuisi voirasiat. En tapa emänteäni!" Surma hiihti suota myöten, Tauti talvitietä myöten.
Toiset tunturiin katseen loivat, Mut toiset tyynesti atrioivat. Ei rauhaa häirinnyt mokoma turma. Kivi lensi se kahden on miehen surma. Kaikk' ylös karkaavat levoltaan. Syrjään ruoat ja käteen jousi! Nuolia viuhuen ilmaan nousi, Mut tyynnä hän seisoi ja virkkoi vaan: »Hyväll' annatko laivasi, päällysmies, Vai ensinkö taistella tahdot kenties?»
MARGAREETA. Niin, mutta maanpako on tuskaisempi Kuin surma olla voi, jos täällä viivyn. Sin' olet miehen mulle, pojan velkaa, Sinä kruunun, alamaisuuden te kaikki; Suruni tää on oikeastaan teidän Ja ryöstämänne riemut kaikki minun.
Sano: surmas; Se pieni sana "surmas" myrkkyisemp' on Kuin basiliskin surmaavainen katse. Mun surma vie, jos surma tuo on totta. Hän onko kuollut? On tai ei: pien' ääni Nyt riemun tuo tai tuskan elämääni.
Tunnustatko, konna! Se todistakaa! Syyttömyyten' viskaa Takaisin omaan kurkkuunne sen nimen. Vai todistusta? Mitä keskell' yötä Teit leiriss' amiraalin. Mitä teinkö? Sanokaa, koska tiedätte... Haa, siellä Siis olit. Jos en huomannut hänt' oisi Hän vielä pettäis... Surma pettäjälle! Se mahdotont' on! Kuulkaa häntä, kuulkaa! Mua älkää lähestykö. Miekat alas! No niin, ma teidät petin, pettäjät!
Sano sinä Wasilij kotiin tultuasi, hänen nuorelle vaimollensa, että niin katkera kuin Miikkulan surma onkin, älköön hän kuitenkaan sitä surko, että hänen Miikkulansa Suomehen jäi. Suomi ottaa ilolla syliinsä vaikka kaikki Tverin Karjalaiset!" Siihen lopetin vähäpätöisen puheeni.
Sota, alku surkeuden, jolla owat julmat kaswot, tuli tuiskuu sieramista, surma silmistä näkyypi. Sota kaikki sortawainen, pellot polkeepi pahasti; jäljet sywät jättäissänsä weri purskuupi punainen.
Eihän tuo surma tule tervaa karvaammaksi, käyköön sitten syvin tai matalin, sanoi Honkaniemen isäntä verkalleen ja hieman matalalla värisevällä äänellä. Ei mitenkään tuohon osaa tyytyä, toisti Pyökäinen. Kun asia on selvä kuin keväinen päivä, niin ei siihen toki osaa tyytyä.
ANIAN. Neidon ihmeellinen ääni on sulattanut sydämmeni jäisen puvun, ynseyden, kirouksen tekemä aina sitten Svea linnan murheellista päivää. Mutta lankesi luja linna. CONON. Surma ja kuolema! miksi lankesi hän? MARGARETA. Minä rukoilen, lainatkaat hänelle hetkeksi kärsivällinen korva.
Päivän Sana
Muut Etsivät