Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Kaisa ei sitä kuunnellut, vaan kaipasi miksi rovasti ei tullut. Rovastinna kääntyikin varsin niittenkin soutaja akkain tähden kertomaan, että rovasti ei koskaan lähde kylään muuten kun joko sairaan luo, tai raamatun selitykseen. Sillä on se sielun hoito ja pelastus ensimäinen ja viimeinen.
Siell' luoko laakso tuoksujaan Ja kangas mäntyjään? Ja hän, ku soittaa torvellaan, Siell' liekö ensinkään? Turvatta pilvi kiidättää Ratoksi tuulien Kotoa vailla, ystävää Mit' onpi ihminen? Jos Herra kuulis ääntä maan Ja hädän hoivaa sois, Parempi vuosi tultuaan Paremman leivän tois. Soutaja. Et, poika, soutaa voi, Ell'ei sun laulus soi! Kätespä airoon herpoaa Ken sitte purtta jouduttaa?
Ellenin soutaja läksi hakemaan Harmaalan paroonin palvelioita. Huutaen, hikoillen ja kiroten käveli parooni edes takaisin rannalla. Kirkkoherra koetti lohduttaa häntä, mutta parooni pudisti yhä vaan päätään. «Minä olen onneton! Jos hän olisi ollut oma tyttäreni, mutta majurin! Minä olen onneton!« «Oletko hullu!
Sen ovet olivat kiinni, mutta rannalla poimivat rippilapset kukkia ja taittelivat pihlajanoksia. Veneessä istujat katselivat kaukaa niitä. Soutaja antoi airojen levätä. Sitten loi hän silmänsä saarelle. He olivat nyt rannan lähellä. Rannalla oli huone. «Näettekö huonetta saarella?« kysyi nuorukainen. «Miksi en sitä näkisi. Huvihuoneemmehan se on?« vastasi neito.
Lapsi-parka! huudahti soutaja leväten hetkisen airoillaan ja nojautuen veneen pohjalla lepäävän tytön puoleen; pikku Julia-raukkani! Nainenkin kumartui katsomaan pientä olentoa. Soutajan ja peränpitäjän kasvot osuivat silloin yhteen ja kummankin käsivarret kuroittausivat toisen kaulaan.
Elli antautui siihen niinkuin soutaja, joka kokkaan selälleen heittäytyen antautuu verkalleen vuotavaan virtaan, joka viepi ja viepi ohi niittyisten lempeitten rantojen, eikä silmä näe muuta kuin korkean kaartuvan taivaan. Olihan hän tätä tällaista elämää joskus kuvitellut mahdolliseksi, oli silloin tällöin loihtinut toiveensa toteutuneiksikin.
Kaupungin rantaan tultuansa, he maksoivat runsaalla mitalla soutomiehelle ja olivat jo mennä pois, kun sotamies huudahti: "A paljtoo, hospodaa!" "Kas saakeli," sanoi Nikkinen, "kun olivat jäädä veneesen meidän palttoomme. Rehellinen mies, tuo soutaja. Vot!" lisäsi hän ja antoi miehelle juomarahaa. Näin nyt olivat ystävykset viettäneet hauskasti päivän ja yön yhdessä.
Ja samassa siirtyi nuorukainen perään, yhä kiinnittäen säteilevät silmänsä tyttöön, jonka kasvot olivat vaaleat ja lempeät. Nyt kävi soutaminen paremmin ja matka kului kuin kiitämällä, sillä soutaja ei uskaltanut kohottaa kulmiaan peläten kohtaavansa nuo tuliset silmät, jotka häntä lakkaamatta katselivat.
»Sua luulenpa melkein pelkääväin » niin leikillä lausui Laina. Ja se soutaja hymyten vastasi näin: »Suvi talvea pelkää aina.» »Mut etkö sä usko, ett' talvikin ain toki pelkää kevättä juuri?» »Niin, totuus valhetta pelkää vain ja valheen valta on suuri.» Niin leikki se lens kuni lempeä tuul' yli öisen lampuen pinnan. Suu leikkiä löi, hymys uhmaten huul', mut yö oli pohjassa rinnan.
Soutaja on vahva, vankka keski-ikäinen mies. Hänen kasvonsa osoittavat typeryyttä, mutta samalla on niissä jotakin niin konnamaista, että herättävät inhoa. Hänen silmäilyksensä ovat tylsät, niistä voitaisiin lukea ajatus: "kaikki on minulle yhtä", jos varmaa olisi, että mies mitään ajattelisi. Hänen nimensä on Kalle Kontio. Hänen elämänsä on hamasta hänen nuoruudestaan saakka yksi suuri rikos. Isäänsä ei hän ole koskaan nähnyt, äitiänsä ei hän muista. Kahdeksan-vuotiaana varasti hän; sitä ennemmin oli hän jo oppinut valehtelemaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät