Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. marraskuuta 2025
Ja Villon ajaa karahutti ensimäisenä kaupungin portista sisään, johon kohta sen jälkeen myös Troussecaille katosi. Viittä minuuttia ei vielä ollut kulunut, niin takaa-ajajat vuorostaan tulivat paikalle, ajoivat täyttä karkua nosto-sillalle ja tunkivat ukkosen jyrinällä porttiholviin. Ensimäisen talon portilla Villon oli huomannut pitkän miehen puolittain sotilaan, puolittain porvarin puvussa.
Hän rakastaa hetkeä, jolloin kastepisara vain muistona keveästi kostuttaa lehtiä ja kukkasia, jolloin väistyvän aamunsarastuksen viimeinen viileys taistelee tappionsa partaalla päivän helteen kanssa, ikäänkuin alaston impi rotevan sotilaan sylissä, jolloin hiljaisuus ja lähestyvän keskipäivän ruusut vielä paikka-paikoin sallivat aamun orvokkien häviävän tuoksun tunkea tuntuviin ja jonkun aamuruskon haurassointuisen äänen kuulua.
Pian olin matkalla Helsinkiä kohden ja muutaman päivän perästä olin perillä. Kahden viikon kuluttua sain isältäni kirjeen, joka määräsi elämäni juoksun. Siinä määräsi isäni minun muutamaan sotakouluun. Sotilaan virassa, sanoi hän, voi paremmin nousta maineen kukkulalle, kuin missään muussa. Isä-parka! tietysti luuli hän minun paljoa mainetta haluavani.
»Kas, kynnen alla kuin syhyy Himalatan leijonalla», niin mietti Hannu, jääden seisomaan ja vartoin hyvään tapaan sotilaan. »Te, kapteeni, mik' onkaan enemmän kuin isänmaa ... tai liitto ystävän ... tai rakkaus?» »Se, herra kenraal', on kai sana kunnian.» »Niin, ystäväni. Siis asiaan. Tää käärö kädessäni on ... nuoren Tasavallan vapaus. Don Borron omiin käsiin teidän on se vietävä.
Sydän nuoren kuohahtaa sotilaan, viha silmistä liekehtii, "Kenraali, ma jos toden lausua saan, joka mies teitä halveksii. Sotajoukossa kaikkein mieli on se: oletten pahin pelkuri te." Sandelsin putos kahveli pois, hän on vait, jopa naurahtaa. "Kuin, herrani, Sandelsko pelkuri ois? Vai niin! Sepä perhanaa! Bijouni, mun ratsuni tuokaa, hoi! Nyt pastori jäädä voi."
"Entäs Metsän Ruusu!" huudahti Huroni, joka oli kuullut puhuttavan Judithin mainiosta kauneudesta. "Eikö hän ole kyllin kaunis sytyttämään rakkautta veljeni rintaan? Ystäväni on tullut tänne erään pienen "siteen" tautta, jolla hänet on kahlehtinut tyttö, joka voi vetää vahvimmankin sotilaan kanssaan." "Huroni, nyt olette totuutta lähempänä, kuin milloinkaan ennen tämän keskustelun aikana.
Kun murhaavan taistelun perästä Don Pedros ystävineen meni taistelutantereelle, he täällä löysivät hävityksen seassa pahoin haavoitetun sotilaan, joka näytti heistä sangen oudolta. Ihokarvaltaan valkoinen hän sekä pukunsa että aseittensa puolesta näytti päälliköltä. Don Pedros käski viedä miehen majaan häntä vielä viimeisillä hetkillään kunnioitettavaksi.
Mut kaunis, vaikkapa toisemmin, oli silmissä hän sotilaan, kuten ennen hempeimmälläänkin, ylistettihin hänt' yhä vaan, jo vaikk' oli ryppyjä siirtäynyt hymykuoppihin pareittain, ja kasvot kaikk' oli mustat nyt, ei silmät ne yksin vain. Sota-onnea seurata mutkaisaa sepä mielehen eukon tän, ja joukkoa suosi hän harmajaa, rakas meille siit' oli hän.
Rannalle oli nimittäin äkkiä-arvaamatta uusi kaupunki noussut; tuon "sotilaan keveän kangas-kaupungin" oli tehnyt se joukko, jonka pöyhkeät puolalaiset vapaasukuiset olivat varustaneet enemmän tarpeenmukaisella prameudella tervehtiäkseen Sigismundo-kuningastansa hänen toisella valtaistuimellansa Ruotsissa, ja antaaksensa ruotsalaisille kuvan puolalaisten rikkaudesta, kuin toivossa vaikuttaa jotakin suurta ja päättävää säveämielisen hallitsijansa luona.
Minä en suvaitse sellaista. Sotilaan tulee säästää miekkansa isänmaan palvelukseen. Minä en ole tapellut, teidän ylhäisyytenne. Sen pahempi. Te tulette siis pyytämään lomalupaa Suomessa käydäksenne. Minä kiellän sen. Minä tarvitsen väkeni. Te jäätte paikoillenne, luutnantti, jääkää hyvästi! Minä en tule pyytämään lomalupaa. Mutta mitä varten te sitten tulitte?
Päivän Sana
Muut Etsivät