Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
"Ja puita sun sopii ainakin vetää metsästä, ettei Tiinan puita tarvitse polttaa," lausui Sanna. "No se on tietty, eihän tässä nyt Tiinan puilla ruveta lämmittelemään!" Tiina huomasi vaistomaisesti, että vierailla oli aikomus asettua olemaan kauemmaksi kuin hän oli parhaimmallakaan tahdollansa tarkoittanut; ehkäpä koko talveksi.
Sanna oli levottomalla mielellä odottanut, mitä alkaisi kuulua. Tiinan vehkeistä hän jo edeltäkäsin näki, että tämä aikoi jotain sanoa, ja että se oli semmoista, joka Tiinan pakoitti taistelemaan itsensä kanssa. Kohta Tiinan lopetettua, Sanna ilahtunein mielin virkkoi: "Kyllähän se olisi kovin hyvä, jos Tiina voisi meitä suvaita nyt vielä ... jonkun aikaa. Kyllä Jumala teille siunaa hyvyytenne."
Sanna huomasi tuon.
»Ei, ei yhtään, eikä siitä suinkaan mitään tule. Kyllä kai ukko siitä lopun tekee», vastasi akka. »Tekee maarin, kun vaan sen tietää saa, ja kyllä minä sen vielä sanon», mutisi Sanna.
Ei ole katkaissut, mutta jalkaterässä on poikkipuolin syvä haava, aivan luuta myöten, ja siitä vuotaa kovasti verta. Pitäisi kiiruusti noutaa vanha Sanna. Hän osaa lukea haavan umpeen tuossa tuokiossa. Mistäs se Sanna löydetään? Lieksalassa hän nyt on, selitti eräs poikanen, joka toisten lasten kanssa oli tullut katsomaan harjoitusten loppua.
Eivät taida teidän pesunne, Sanna muori, eivät meidän manklauksemme eikä koko Mainiemikään kelvata ylhäiselle kreivittärelle! kiiruhti Riitta-muori virkkamaan, sill'aikaa, kun Susanna veti henkeänsä. Ihmiset sanovat sitä julman ylpeäksi. Mutta onpa sillä oikeuskin olla ylpeä, keskeytti taas vuorostaan Sanna, koska on syntyisin Sparre, ja kaikki Sparret ovat kovaa puuta.
ROINILA. Asiaan! SANNA. No niin! Kun nuo konnat olivat ajaneet pois, nousin minä pensaan takaa, johon olin kyyristynyt, ja juoksin kosken rantaa alas, ja vaikka kuu samassa meni pilven taa, näin kuitenkin niin selvään kuin teidät tässä nyt ihmisen ruumiin nousevan veden pinnalle, mutta virta vei sitä mukanaan kauvemmaksi, ja sitten se taas näytti vajoavan alas. ELLI. Taivahan vallat!
SALLA. Vaan ennen riisua Voin sielultani halvan asuntonsa, Kuin suosiolla nähdä rakastaa Vähemmän vielä Meijerhoffia. SANNA. Rakastaa? Hurja tyttö hupakko! Näethän sukusi ja itsesi Kohoovan arvohon ja kunniaan, Ja palmikkosi tiedät hohtavan Juur Meijerhoffin avull' ylevistä Helmistä.
Arvasiko Sanna, mitä ympärillä olijat ajattelivat...? Ei hän ainakaan näyttänyt siitä välittävän. Tuskinpa hän tiesikään, että oli ihmisiä ympärillä. Eikö jo lähdetä, mummo? kysyi pikku Leena. Sanna ei vastannut. Hänen suupielensä alkoivat värähdellä. Rinta kohoili. Nyt hän taas joutuu haltioihinsa, kuiskasi Lieksalan emäntä.
Kummituksella on toinen jalka kumminkin kaviona, ellei molemmat. ROINILA. Olkaa jo vaiti! En viitsi kuunnella enempää. Kaupunginko kaduilla, keskellä päivää, kummitukset liikkuisivat? Jopa nyt jotakin. SANNA. No, kas! Etteikö semmoista ihmettä ennen ole tapahtunut. Voi, voi, paljon suurempiakin voisin teille kertoa, jos niiksi tulee. Kun kerrankin
Päivän Sana
Muut Etsivät