Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. lokakuuta 2025
Oli kuin tämä hyvin tavallinen tapaus olisi herättänyt nukkuvaisen ajatuksen Laurin sydämessä. Hän katseli ympärilleen. Hän näki, kuinka ylempänä hänestä tuon syvän hiekkakuopan reunoja ympäröitsi honkien riippuvat juuret, joidenka alle mustat varjot kuvautuivat. Siellä kellerteli moni noista metsän ikivanhoista sankareista, jotka talven myrskyt olivat kaataneet.
Niinkuin aina ennen myös hänen rouvansa, vietettyään hämärähetken miehensä työhuoneessa, kun lamppu syttyi, nousi sohvalta, jossa he olivat istuneet, ja meni nurkkahyllyn ääreen täyttämään sitä suurta merenvahapiippua, jota eräs maanviljelysneuvoksen esi-isistä, eräs Suomen sodan sankareista, oli tässä samassa huoneessa aikoinaan polttanut, täytti ja oli juuri asettanut pöydälle, ja itse, rauhasta ja onnesta hymyillen suudellut miestään ja sanonut hänelle hyvästit illalliseen asti.
Hän lauloi valon ja pimeyden valloista, jotka luonnossa ja ihmisissä taistelivat, ja hyvän ja pahantiedon puusta, joka oli tuottanut niin paljon kärsimystä, mutta myöskin nautintoa maailmaan. Hän lauloi vapaudesta, joka oli ihmisille annettu hänen aateliskilvekseen, ja suurista sankareista, jotka eivät olleet sitä ikinä tahranneet.
Nuo runot osoittavat että jos kohta vanha runon mahti nyt oli muuttunut, kääntynyt uusille urille, laannut laulamasta vanhan ajan sankareista, se ei kuitenkaan ollut tykkänään sammunut. Vielä oli runon into jäljellä, niinkuin Makkonen sanoo: "monen poikasen povessa, monen vaimon vartalossa", siten todistaen Suomen kansan synnynnäistä runolahjaa.
Eräs vanhimmista vastasi: »Eihän nälkäistä nukuta eikä surulle kannata nauraa, mutta minä sanon niinkuin teidän veljenne Yrjö, sankareista sankarillisin: Toden totta maa pettää miehen, jos mies pettää maat. Kaikkien, jotka täällä elävät, täytyy kärsiä meidän kanssamme tulevaisuuden tähden.»
Sen runoista astui elävänä esiin kuva Suomen kansan menneisyydestä, tämän kansan uskonnosta ja elämistavoista, sen pyrkimyksistä, ihanteista ja sankareista. Lönnrotin usko tarttui toisiin: Kalevalaa alettiin pitää lähteenä Suomen kansan muinaisuuden tutkimiselle sekä kotona että ulkomailla.
Oletteko lukenut filosofiiaa nuoruutenne päivinä? *Kroll*. Olen, tietysti. *Brendel*. No, Donnenvetter, sittehän minä olen tuntenut sinut! *Kroll*. Anteeksi *Brendel*. Etkö sinä ollut *Kroll*. Anteeksi *Brendel*. yksi noista siveyden sankareista, jotka hankkivat minulle eron keskustelu-yhdistyksestä? *Kroll*. Voi olla. Mutta minä kiellän kokonaan kaiken lähemmän tuttavuuden. *Brendel*. No no!
Ja he istahtivat kankahalle, kannon päille, kalvan kahden puolin, löivät kädet vankat kättä vasten, saumasivat sormet toisihinsa. Karjalainen sana-arkun aukas, Virokannas virsilippahansa; lauloi ilojansa entisiä, muinaisia onnen muistojansa, lauloi Suvantolan sankareista, kosijoista kuulun Pohjan neien, lauloi Väinämöisen voimatöistä, Sampo-matkasta ja Louhen maasta.
Vielä kertoivat metsämiehet kuulleensa kummia runotarinoita suurista sankareista, joista pitopaikoissa illasta aamuun laulettiin ja joita kansa hartaasti kuunteli. Lapsensa toivat he joskus kirkolle kastettaviksi, mutta kotiin tultua pesi tietäjä kastetun päästä pyhän veden ja kastoi uudelleen uhrivuoren huipulla olevassa oman jumalansa lähteessä ja antoi lapselle uuden nimen.
Vaan pian into nousee ja sydän lämpiää, ja sävel kasvaa, paisuu ja kaikuin helkähtää, ja ukon käyrä varsi se sorjaks kohoaa, ja silmist' ihmeenlainen välähdys tuikahtaa. Hän sankareista laulaa, uroista Kalevan, ja valon taistelusta pimeyttä vastahan, hän neiden surman laulaa, mit' äidin lempi on, ja pojan tuiretuisen kamalan kohtalon.
Päivän Sana
Muut Etsivät