Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Ja tähänpä nuorukaiseen, joka paitsi ylhäistä sukunimeään ei maailman silmissä edustanut yhtään mitään, oli Martta neiti rakastunut, se Martta neiti, joka oli maanviljelysneuvoksen lempitytär, joka oli pehtorin lempilapsi, kaiken väen lempilapsi, vanhain vaahterain ja lehmusten lempilapsi, veden aaltosien, rannan hiekan ja rantakivien lempilapsi, myös päivänkukkain, kellokukkain lempilapsi, kaikkien kartanon tilusten, metsäin ja kumpujen lempilapsi, kaikkien pihapolkujen ja myös kaikkien huoneiden, avautuvien ja sulkeutuvien ovien ja rappusten astuinten lempilapsi.
Niinkuin aina ennen myös hänen rouvansa, vietettyään hämärähetken miehensä työhuoneessa, kun lamppu syttyi, nousi sohvalta, jossa he olivat istuneet, ja meni nurkkahyllyn ääreen täyttämään sitä suurta merenvahapiippua, jota eräs maanviljelysneuvoksen esi-isistä, eräs Suomen sodan sankareista, oli tässä samassa huoneessa aikoinaan polttanut, täytti ja oli juuri asettanut pöydälle, ja itse, rauhasta ja onnesta hymyillen suudellut miestään ja sanonut hänelle hyvästit illalliseen asti.
Maanviljelysneuvoksen viholliset ovat hänen ympärillänsä, paljon lähempänä kuin luulettekaan. Mitä Hentunen tarkottaa? kavahti rouva. Te olette ilmiannetut. Teidän omat torpparinne. Se on valhe! huusi rouva kohottautuen, mutta heti hän taas vaipui entiseen hervottomaan asentoonsa. Omat torpparinne, arvoisa rouva.
Mutta suuren Rauhalahden haltijaksi ei heistä ollut yhdestäkään. Sentähden oli maanviljelysneuvoksen ainoa ja hartain toivo ollut, että edes se henkilö, joka oli kerran saava hänen nuorimman, lempityttärensä Martan, olisi ollut myös mahdollinen kartanoa vastaanottamaan. Mutta niin ei käynyt.
Sama olkapäiden kohautus oli vallesmannin vastaus, ja hän meni kohtaamaan tuntematonta, vierasta, sinipunervatakkista upseeria, jolle se eteisessä oleva santarmi oli avannut salin oven. Upseeri sekä vielä kaksi tuntematonta sivilipukuista miestä menivät maanviljelysneuvoksen työhuoneeseen. Vallesmanni osotti heille tietä. Silloin rouva juoksee telefonille ruokasaliin. Hän soittaa. Ei vastausta.
Sillä niinkuin aina ennenkin, syksyhämärän laskeutuessa maahan, metsäin kadotessa sumuiseen usvaan, pihan pimetessä, niinkuin aina ennenkin oli rauhallinen lamppu syttynyt maanviljelysneuvoksen pehmytmattoisessa työhuoneessa ja erottanut huoneen pihan kosteitten sumujen keskellä lämpimäksi kotirauhaksi.
Maanviljelysneuvoksen ääni kuului heille puhuvan. Ei Edvard ruvennut kuuntelemaan, vaan poistui vielä kiireemmin, sillä hän arvasi, että maanviljelysneuvos puhuu heille jotakin puolustavaa ja sovittavaa hänestä.
Mutta pian liian pian huomasin, että tuo kaikki oli suureksi osaksi pelkkää haavetta. Ei se ole kaikessa kohdassa niin kuin Riehl sanoo. Paljon on toisin paljon, paljon. »Gör bonden rätt, men aldrig godt», sanotaan, ja siinä on paljon perää. Antoiko setä siis heille maata? kysyi Edvard, vielä entisellä äänellä, vaikka maanviljelysneuvoksen leppeys olikin jo pehmentänyt hänen mielensä.
Paljon on, kuten näet, tehty työtä tämän kysymyksen selventämiseksi, mutta asia ei ole niin helppo kuin luulisi. Ja Edvard meni yhä pienemmäksi ja pienemmäksi oman itsensä tunnossa. Maanviljelysneuvoksen äänen erinomaisessa reippaudessa alkoi sitäpaitsi tuntua selvää tarkotusperäisyyttä; ikäänkuin hän olisi jo laskenut hänen ympärilleen niitä salaverkkoja, joilla aikoi vetää hänet kuivalle maalle.
Ja myös oli aivan silmiinpistävä se into, jolla Martan äitipuoli tietysti maanviljelysneuvoksen yllyttämänä oli ruvennut panemaan toimeen kaikellaisia juhlia ja tulituksia, joihin aina koottiin valituinta pääkaupunkilaista nuorisoa. Semmoinen juhla oli nyt myöskin sinä Martan syntymäpäivänä, jona hän täytti 20 vuotta. Viikon oli leivottu, paisteja paistettu ja kaljoja pantu.
Päivän Sana
Muut Etsivät