Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Severin heräsi korttierissaan. Se oli jotenkin varhain aamulla. Hän tunsi pistoksen sydämmessään. Jotain kauheata, hirmuista oli tapahtunut. Hän nousi istualleen vuoteellansa. Pää tuntui raskaalta. Mutta se ei ollut mitään hänen mielensä raskauden suhteen. "Mari, Mari!" huudahti hän tuskissaan. Vaan Mari oli hänestä kaukana. Ja hän oli vielä kauempana Marista. Hän koetti koota muistojansa.
Tunturi oli kaiken tuon kuullut ja nähnyt ja muistojansa koonnut pitkien aikojen kuluessa, vuosien vieriessä, mutta se on ääneti ja nousee lumimerestä paljaana ja kovana, ankaralla katsannolla.
Tämä vaikutti, että hän hoiteli ruotsalaisia muistojansa ja piti net elävinä monille ystävillensä, se on, kaikille noille työmiehille, joiden hauskat farmit olivat hajallaan järven ympärillä, tai siellä ja täällä kurkistelivat vuorten kupeilta. Sivistymättömyydelle ja taitamattomuudelle on hyvin helppoa unhottaa oma maansa sivistynyt ei niin.
Mutta vanno sinäkin. Olethan minua kohtaan kuin oma poikani; täytyy katsoa, että, jos niin tapahtuisi, voisit olla häntä kohtaan, kuin oma veli. Kuulkaa siis kumpikin ... kuulkaa." Hän lankesi polvilleen rukoustuolin astimelle. Hän kätki päänsä hetkeksi molempiin käsiinsä ko'otakseen paremmin ajatuksiansa ja muistojansa. Sitten kääntyen äkkiä, hän alkoi: "Oli Saint-Jacques'in tappelun aatto.
Kuin sotavanhus, kotiin tultuansa, Tarinoi lieden luona muistojansa: Kuink' iski luodit, tulta säkenöi, Ja rae raskas viljan maahan löi, Ja kuinka miehuus pysyi yllä tuskin, Mut kuinka taasen palas luottamuskin, Kun rakkautta raikui mielehen Ihana sävel isänmaallinen.
Syksyllä v. 1840 hän toiselle Espanjan matkalleen lähti verestääkseen muistojansa härkätaisteluista, uljaista toreadooreista, vahtoavista taisteluhevosista ja koko tuosta hurmeisesta näytelmästä, joka yhä vain näkyy häntä viehättäneen.
Niin kuiskuivat, ja Aapra taas Viritti viuluansa; Sai Kalle, Mari rinnakkain Taas laulaa muistojansa. Hymyili huulimansikat Ja silmätähdet loistivat. Syys synkkä vaihtui riemuhun, Neidoiksi karhut vaihtui; Loi lempi sielut kahleihin Ja vaaran pelko haihtui.
Samana yönä Ligelius pakeni Tukholmaan, meni ulkomaiseen jaalaan ja poistui isänmaastaan. Senjälkeen hän oli kokenut vaiheita, joiden kertominen täyttäisi paksun kirjan. Ajatellessaan tulevaisuutta, jolta hän itse oli niin paljon odottanut, mutta joka nyt oli pirstoiksi rauennut, hän tuli onnettomuudessaan hillittömäksi: muistojansa hälventääkseen hän antautui hurjaan seikkailuelämään.
Mutta sydämmen syvimmässä nurkassa oli hänellä tallella kaikki muistot ensimäisestä avioliiton vuodesta, tuosta tarumaisesta riemuvuodesta. Ja hän puhdisteli niitä muistojansa, piti ne niin kiiltävinä, että ne vuosi vuodelta tulivat yhä kirkkaammiksi.
Hän kohtasi uhalla, niin hyvin kuin hän voi, tuota suurta virtaa, joka liikkui hänen asuntonsa ulkopuolella ja siis hoiti hän kaksinaisella huolella ruotsalaisia muistojansa ja teki lapsistansa ruotsalaisia jankee'in asemasta.
Päivän Sana
Muut Etsivät