United States or Lebanon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Villen ja Yrjön välillä ijässä olevat pikku tytöt istuivat pöydän toisella puolella, milloin äänettöminä lukien, milloin hiljaa keskenään supisten. Ulkona oli pilkkosen pimeä. Silloin tällöin ikkunoita vastaan singahtavista, märistä hiutaleistä päättäen satoi siellä lumiräntää. Tuuli tuntui käyvän puuskittain. Väliin se vaikeni, sitte yritti taas entistä vihaisemmin.
Muutamana iltana, kun he puhelivat kahden Liisan kanssa Marista, tuntui Liisa luulevan, että Mari on jotenkin menettänyt itsensä. Ja tähän takertuivat Elsan ajatukset kiinni kuin tositapaukseen. »Mari puheli sellaisesta usein hyvin kylmällä välinpitämättömyydellä», sanoi Liisa.
Kotiin tultua Mari oli äänetön, vähäpuheinen, ja itkussa silmät. Silloin eukkoni ryhtyi hänen kanssaan kerran puheisille ja sai tietää, että tyttö ikävöi Mattia ja että he pitivät toisistaan. Mari tahtoi mennä takaisin Matin mökille. Eukko sanoi minulle: 'Tulkoon Matti tänne; ei Marista muutoin tolkkua tule. Silloin minä lähetin Mattia hakemaan.
Näin kului vuosi vuodelta; Marista ei sen selvempää metsäkulmalla saatu. Mutta asia vanhettui. Pidettiin luonnollisena, että Pohjalais-Maija oli sellainen, kuin hän oli. Enemmän ihmetelty, jos hän toisellainen olisi ollut. Mari parka! Kuinka vähän kukaan ymmärsi, tai sittemmin on ymmärtänyt, mikä hänessä oikeastaan liikkui! Niin ehti Marikin rippikoulun ikään.
Mutta sulipa sydän viimein, ja lauhkea itku kostutti mustan säkenöitsevät silmät. Näin oli tapahtunut usein littoskivellä. Ullan Kalle tuli usein, heitti lonkallensa kiven juurelle, ja katsella töllisteli avosuin kivellä kirmaavaa impeä. Usein muistutti hän vihoissansa Marille tuota vaihetushistoriaa, eikä silloin leikki maistunut Marista enää miltään. Ajat ne kuluivat vähitellen.
Vanhan filosofin he olivat hänestä saaneet, väitti Jakob... »katso vain tuota kaarevaa otsaa, Alette! ja tuota viisasta, kokeneen piirrettä suupielissä; hän ei tiedä, kannattaako tässä marista... Ei rahtuakaan pojanrakkautta minua kohtaan, sinua vain tavoittelee, Letta. Omaa tahtoa näkyy olevan katso vaan, miten hän vastustaa käsivarsillaan. Sinun luoksesi hän tahtoo.»
Surulla erkanen Marista, tästä korvaamattomasta helmestä palvelijattarien joukossa. Kuitenkin täytyy minun hänestä erota. Taisi jäädä kertomattani, että Mari silloin tapaturmayönä kumminkin oli herännyt katkenneitten jalkojeni kolinasta.
Hän simppuili, oikutteli, ylpeili ja oli hyvin levoton. Kummallinen sielu hän oli. Minä olen monta kertaa ihmetellyt, että tuosta ujosta Marista, meidän kainosta kuninkaanpojan morsiamesta muistathan, Elsa! on tullut tuollainen seikkailija. Maailman koulussa sitä muuttunee jos millaiseksi, ja sen koulun kokemusta hänellä näytti olevan suuret varastot.»
Mäkelässä käydessään puhua huijotti Marttalan Erkki myös ehtimiseen suurista rikkauksistansa, oivallisesta ainoasta poikansa alusta, suuresta karjastaan y.m., ja samassa hän imarteli ja liehakoitsi; kuinka sen somempaa paria ei koskaan voisi ajatella, kuin heidän Matista ja tämän talon Marista tulisi, sekä näön että tavaran ja maineen puolesta.
Pikkunen pata rippua killui koukussa, jolla Mari aina keitti pienelle perheellensä aterian ja Jaakko teki sill'aikaa jotain talouden kapinetta. Rakas oli heille tuo oma koti ja Marista ei tuntunut tuo Metsälammen rämekään hetikään niin rumalta kuin ennen. Mieluiset olivat heille nuot työt ja askareet, ja elämän surut ja vaivat eivät heitä joutuneet painamaan.