Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Posket olivat painuneet kuopalle ja olivat sinikuultavat, otsa kellertävä, huulet mustat kuin karrelle palaneet, kädet pitkinä sormina ja jänteinä, ja olivat kuoleutuneen väriset. Kun hän nukkui, olisi luullut hänet kuolleeksi, jollei pieni rinta olisi hiljaa kohoillut merkiksi, että hengen kipinä oli vielä kytemässä. Siihen luultiin hänen nyt rauhallisesti sammuvan...
Riemua silloin toivo se toi: hän saapuvi jälleen, pilkkovi puuni ja leimuamaan saa sammuvan ahjon; helpommaks olo käy, ja ma lauhana päiväni päätän. Arvosa herra, jo pois hän jäi; valitanko ma tuota?
Hän syöksähti kiireesti hänen huoneeseensa aivan kuin hänet olisi sinne ajanut varma tunne, että hän oli kuoleva, ja halu saada nähdä miehensä ennenkuin menisi tainnoksiin. Sammuvan hiiloksen valossa huomasi hän silloin miehensä pään vieressä pieluksella Rosalien pään. Hänen huudahtaessaan kavahtivat he molemmat ylös. Jeanne seisoi hetkisen hievahtamatta, tyrmistyneenä tästä näystä.
Ja rannalla, miss' oteltiin tää päivä umpehen, soturi vanha huomattiin Suursaaren aikuinen; käs' otsall' on, ja kelmennyt on poski, veri ehtynyt. Ei hänen jäähyväisiään omainen kuulla saa; maa, jota kantaa verellään, ei ole synnyinmaa. Kotinsa Volgan rannan on, tääll' on hän vieras suomaton. Hän sammuvan luo katsehen välistä ylöspäin.
Suo anteeksi! Hyvä, että tulit. Minä olen niin kauan odottanut sinua. Sinä olet odottanut minua? Kyllä! Koko yön. Nähnyt valojen syttyvän ja sammuvan ikkunoissa. Nyt ymmärsi Johannes. Mutta hän kiusautui siitä vain sen enemmän. Vakoiliko Liisa ehkä häntä? Eikö kaikki siis ollut jo selvää heidän välillään? Ja jos ei ollut selvää, täytyi sen nyt tulla selväksi. Nyt taikka ei milloinkaan!
Kuinka minä mahdoin olla hänelle vastenmielinen! Kenties hän inhoaa minua, vanhaa houkkaa? Mitä on kello? Nyt suljetaan! sanoo palvelijan ääni korvani juuressa. Havahdan muistoistani. Olen juonut tuutinkini pohjaan sitä huomaamattani. Olen nähnyt kaasuliekin toisensa perästä sammuvan. Muistan hämärästi, että vieraat tuolta perähuoneesta olivat menneet salin läpi eteiseen.
Hän kietoutui jälleen kotoisiin muistoihin, piti ne väkisin luonaan, ja hän iloitsi, kun sai ne viihtymään. Siinä oli hänen edessään jälleen kotoinen kämärikkö ja Liisa tulemassa pihan yli ja niityn koivu sammuvan päivänsäteen keltaisessa paisteessa.
Hävittäisivätkö hekin kerran toisensa kuin kaksi tähteä avaruudessa, jotka sattuvat yhteen, syttyvät, tuikahtavat tuokion ja sammuvat tyhjyyteen? Sanottiinhan suurten maailmoiden sammuvan niin. Kuinka ei sitten lempi kahden raukan ihmislapsen? Ei, ei! Liisa ei tahtonut tuota kaikkea nyt ajatella. Olihan nyt onni, olihan nyt kesä.
Ja niiden välillä, ikäänkuin lapset, jotka makaavat isänsä sylissä, oli kukoistavat vuorilaaksot. Ja sanomattomasti hän ikävöi armaita kotipaikkojansa, jotka juuri nyt hänen silmiensä edessä peittyivät illan hämärään. Aurinko oli mennyt maille, jätettyään kultareunoja sinertäville pilville taivaan rannalla. Vaaleaposkinen kuu alkoi kumottaa ja taistella vallasta päivän sammuvan valon kanssa.
Sentähden hoidan minä kuin uhritulta teitä, tunnelmani, enkä soisi teidän koskaan sammuvan. TERVE TULOA, TALVINEN PIME
Päivän Sana
Muut Etsivät