United States or Pitcairn Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaikki vartijat vihaavat häntä, kun hän ei päästä heitä aisoista. Ylhäällä oli kaikki hiljennyt, ja ratavahti kertoi pitkän historiansa loppuun, kertoi kuinka hän oli säikähtänyt nähdessään miestä liiterissä piestävän, kuinka hänen sydämmensä oli pakahtua. Horoshafka puolestaan kertoi kuinka Stsheglofia oli piiskattu ilman että tämä oli ääntäkään päästänyt.
Saranoilla ikkunapieleen kytketty ristikko oli auki, kaksi ruutua oli säpäleinä. Ester oli hypännyt ulos ikkunasta. Kreivi ei vähästä säikähtänyt, mutta katsahtaessaan ulos ja nähdessään tuon huimaavan korkeuden, nähdessään kivetyn pihamaan allaan eikä jälkeäkään hurjasta tytöstä, alkoi hänen sydämensä ankarasti tykyttää. Ester! huusi hän. Ei kuulunut vastausta.
Makaisi, Muttinen; niin hän tekisi, Käkriäinen, jos olisi Muttinen, rikas mies; ja tavallisesti hän makaakin, tai istuu keinustuolissaan, ihan kuin Käkriäinen istuisi... Käkriäinen on hyvin säikähtänyt, niin hän on siinä vielä torkkunut mietteissään, seisoskellut aitaa rustaamassa.
Kun Miranda näki "kauniin ison koiransa", jonka hän kuitenkin sangen hyvin tiesi karhuksi, vasta silloin hän näytti huomaavan, kuinka pahasti oli pantteria säikähtänyt; ja hän älysi, että oli tullut voimallinen puolustaja. Hän hyppäsi avuttomin nyyhkytyksin ja kätki kyyneltyneet pienet kasvonsa karhun pörhöiseen kylkeen, tarttuen molemmin käsin sen pehmeihin karvoihin kiinni.
Onhan mahdollista että neiti Reginan pään kumarrus oli hiukan kankea ja koko hänen käytöksensä hiukan ylpeä, kun hän tervehti vanhaa Martta-rouvaa linnan portailla. Mutta Martta-rouva ei sitä säikähtänyt. Hän tarttui nuorta neitoa molempiin käsiin, pudisti niitä lujasti ja nyökäytti päätään, niinkuin olisi tahtonut samalla sanoa: terve tuloa! ja tiedä huutia!
Matti ja Liisa olivat seisoneet ja odottaneet Villeä, että se toisi piletin. Kello oli silloin soida rämähtänyt pään päällä ja Liisa oli säikähtänyt siitä niin, ettei ennen ollut milloinkaan ollut niin säikähtänyt. Kun oli tointunut katsomaan, oli siinä pehtori, joka sitä kielestä rämisti...
"En ... kohtapa tuo kyläkin..." "Mitä asiaa sinulla kylään on?" "Minä olen menossa aapista ostamaan ... minä opettelen lukemaan." "Joko olet wanha?" "Kohta seitsemän wuoden." "Mikä sinun on nimesi?" "Tiina, äidin kaima." "Wieläkö isäsi ja äitisi riitelewät tuon toisen torpan wäen kanssa?" "Häh ... eihän ne koskaan", sanoi hän, melkein niin, kuin hän olisi jotakin säikähtänyt.
»Miksi sinä sitä kysyt?» tiuskasi hän ja tarttui rintaani katsoen tiukasti silmiini. Hänen silmänsä olivat pienet ja kiiluvat kuin linnun ja vilkkuivat omituisesti. »Mitäs nyt?» kysyin minä levollisesti, sillä minä olin paljoa voimakkaampi häntä enkä vähällä säikähtänyt. »Kätenne pois rinnastani! Tällainen kohtelu ei kelpaa.» Setäni näytti vaivalla hillitsevän itsensä.
Kertoi, että Juholle oli syntynyt tyttö viime yönä ja että Kallesta on tullut uskovainen, niin ettei se vihellä enään. Se oli Kalle kuullut pirun törähyttävän vastaukseksi hänen vihellykseensä. Ei ollut ensimmäisestä kerrasta välittänyt vielä, vaikka hyvin oli säikähtänyt. Mutta sitten oli taas jonkun ajan kuluttua kuullut toisen kerran, ja silloin oli alkanut jo mietityttää.
Rouva parka oli vallan epätoivoissaan, että hänen oppilaansa oli uskottu tuollaiselle ... todellakin »mokomalle», jonka hän samana aamuna oli nähnyt harppaavan pihan poikki. »Te olisitte epäilemättä säikähtänyt häntä, ystävättäreni!... Tukka näin pitkä... Ja ulkonäkö kuin mielipuolen... Mokomaa eivät muut löytäisikään kuin isä Alphée!...»