United States or Puerto Rico ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän katseli Tyyneä ja ajatteli: »Tosiaan hän on kaunis, niinkuin ruusu, joka kukkasten joukossa kauneimpana loistaa, mutta hempeämpi ruusua on kuitenkin kaino lemmenkukka puron rannalla, ja hempeämpi Tyyneä on Maissi tuolla Kokemäenjoen rannalla.» Patruuna herätti Mannin hänen ajatuksistansa, sanoen: »Lähtekäämme nyt jo kotiin, ilta on joutunut.» Mutta samassa tuli paroni ja pyysi heitä viipymään vähäisen, sillä viimeinen katrilli oli vielä tanssittava.
Tuntui siltä, kuin tätä kuvaa katsellessani olisi paljastunut osa oman sieluni salaisuuksia, ja ainoastaan suurella tahdon ponnistuksella, jonka pelko liiallisesta syventymisestä omiin mielikuvituksiin aiheutti, kykenin siitä irtaantumaan. Kun taasen käännyin, seisoi keskellä kirkasta valoa, joka etumaisen kirkonpenkin luona olevasta ikkunasta tulvi sisään, ruusua kantava nainen.
Myöskin on ruusujen tuoksu saattanut tuottaa kehtolapselle kovaa päänsärkyä, tai on kissa saattanut sitä suuresti peljästyttää, ilman että kukaan tätä huomasi ja ilman että lapsi sitä muistaa, vaikka sellainen inhon tunne ruusua ja kissaa vastaan on painunut hänen aivoihinsa ja pysyy siellä hänen elämänsä loppuun asti. Selitettyjen viiden mielenliikutuksen hyöty ruumiiseen nähden.
Säde päivän ja liitävä läntinen He ruusua armasti somaa. Sen vuoks tuul' henkäili huoaten. Säde pilvien etsi lomaa. Mist' onkaan aukean tuulen tie. Tuon ilmojen lapsipuolen? On sielu hällä, ken luullut lie, Ja huokaus lemmen, huolen. Oi säde sä onnekas! Helppo sun On lempesi lausua julki. Sun loistosi kieltä on kaivatun, Mi kaikkien kuulluks kulki. Kuin tuuli kertovi lemmestään?
Kun taas hetken perästä aijoin jatkaa pukeutumistani ja katsahdin kuvastimeen, saatoin pelkäämättä, vieläpä levollisenakin kiinnittää katseeni tuohon lapsuuteni näkyyn: ruusua kantavaan naiseen, jonka näin seisovan takanani huoneen avonaisessa ovessa, kalpeana ja surullisesti katsellen minua, kunnes hän yhtäkkiä taas hävisi. Kellot alkoivat soida ja kansa virtasi kirkkoon.
Pää oli vaipunut rinnoille, toivotonna tuijottelivat syvälle painuneet silmät kuopistaan ja huolettomasti vaatetettuna harhaili hän ympäri vainioita. Tultuaan ruusun kohdalle, seisahtui hän äkkiä, katseli ympärilleen ja mitähän hän nyt lienee keksinyt? Mielipuolen hurjuudella juoksi ruusua kohden. Ruusu vapisi ja kuuristeli alemmaksi, päästäkseen piiloon vaan myöhään.
Oletteko niin ylpeä tahi välinpitämätön, ett'ette rehellisesti voi tunnustaa, mikä teille tuottaisi iloa?" "Rehellinen olen", vastasi hän, "ja oikeudellinen myös. Ja juuri sentähden tiedän, ettei minulle tule mitään muuta kuin se, minkä olen tänne tuonut, tai minkä enoni vapaehtoisena lahjana on antanut minulle. Minä en tahdo mitään, en mitään, en edes ruusua pensaasta, niinkuin tiedätte!"
Ah, en vielä nytkään taida häntä kyynelittä muistella! Näin kului hauskasti muutama vuosi; vaan kuin ei täällä löydy yhtään ruusua orjantappuroitta, niin ei myöskään mitään maallista onnea, joka olisi täydellinen. Kaikki on suruilla ja murheilla sekoitettu. Tämän minäkin tulin pian tuntemaan, jonka seuraavassa tahdon kertoa.
Oi iltaruskonen, Sanan viejä herttainen, Huokaukset ja kyyneleet Saata hälle multa, Ja jos kuolen ja ruususet Kysyis syytä sulta, Sano: sydän hukkui lempehen. Lakattuaan laulamasta otti Fredrik matkalaukustaan vahapalasen, lämmitti sen rintansa kuumuudella ja alkoi sievästi ja taiteellisesti muodostaa siitä kaunista, hienoa, satalehtistä ruusua.
Ja nyt lähensi villakoira ruman kuononsa liki Señoran ihania kasvoja; vaikka isän ja tyttären ulkomuodot niin vähän muistuttivat toisiansa kuin vanha, rytistynyt pergamenttilehti voi muistuttaa raitista ruusua, oli molempain kasvoihin nyt kuitenkin kirjoitettu: »tässä kaupustellaan.» »Mutta», jatkoi ukko, »koska minä nyt jo olen suostunut asiaan, pitää minun mielestäni saada tietää, kuka hän on?