Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Kohtahan minä kuolenkin, saatatte edes hautaan, valitti Arnold. Kauvan keskusteltuaan Ester ja Rikberg suostuivat toistaiseksi jäämään. Ester sai pitää entiset huoneensa, Rikberg asui omassaan. Ja sitte vasta, kun eronpyyntöön oli tullut päätös, sitte vasta he ajattelivat omat asiansa erityisemmin järjestää. Minusta on niin kauhean vaikeaa jäädä tänne, valitti Ester Rikbergille.
Kun hän oli tullut sisälle pikku rakennukseen, jonka toisessa päässä oli kartanon konttori ja toisessa Rikbergin huone sekä näiden välillä eteinen, sykki hänen sydämensä tavallista valtavammin. Rikberg oli järjestänyt huoneensa hyvin siistiksi. Kaikki oli maukkaasti paikoillaan. Entäs kirjahylly, sehän oli kuin oppineiden salongeissa.
Olen teille kiitollinen, jos niitä saan. Ja he menivät kirjakaapille kirjoja etsimään. Ester avasi laatikot, kaapin ovet selkiselälleen. Kun hän kurotti yläkaapin avaimeen, kohosi povi ja paisui rinta, puna nousi poskille ja hame teki miellyttävän kierroksen säärien ympäri. Rikberg huomasi hänet niin kauniiksi.
Näin selitti Rikberg, mutta kun hän meni Arnoldin luo ja pihalla kulki sen ikkunan ohi, jonka takana pikku ruumis lepäsi, vierähti raskas kyynel hänen poskeltaan lumikinokseen. Rikberg oli hyvin matkansa suorittanut. Arnold kuunteli Rikbergin selityksiä ja myönnytteli: "hyvä, hyvä!" Rikberg oikein oudoksui hänen käytöstään. Ja kun hän lähti pois, tarttui Arnold hänen käteensä.
Mutta kun minä poloinen en saanut hänelle kertoa asiaani ja se tuntuu minusta ikävältä. En voi täältä lähteä ennen kuin olen hänen kanssaan asiani selvittänyt. Eikä ole tarpeellistakaan, lohdutti Rikberg. Jäätkö luokseni tänä iltana? kysyi Ester hiljaa. Jään, jos tahdot, vastasi Rikberg hellästi. Etkö sinä sitten tahdo? kysyi Ester edelleen ujosti.
Ennen poistumistaan antoi Arnold Esterille kukkaron. Pane tuon sisältö pankkiin poikasi varalta, hän sanoi. Ester otti vastenmielisesti lahjan vastaan, mutta ei voinut sitä ottamattakaan olla. Kun Arnold kiersi keittiön kautta omalle puolelleen, tuli Rikberg häntä vastaan.
Minun uteliaisuuteni on nyt tyydytetty. Te annatte sen minulle anteeksi. Ennenkuin Rikberg ehti vastata, oli Ester kadonnut. Hän hiipi varovasti kiertäen koivikkoon ja sieltä ohjasi askeleensa päärakennukseen. Hänen vartalonsa oli oiennut entisestään, hänen päänsä oli kohonnut ja käynti oli varmaa ja tahdikasta.
Arnold vastasi jäykästi hänen tervehdykseensä ja kun Rikberg oli mennyt pari askelta hänen ohitsensa, katsahti hän hänen jälkeensä kirous huulilla. Avioero hakemukseen ei vieläkään ollut tullut päätöstä eikä tullut koko kesänä. Syksyllä tahtoivat Ester ja Rikberg lähteä pois Valkamasta, sillä siellä tuntui heistä niin ikävän kolkolta.
Rikberg oli aina kohdellut kunnioittavasti isäntäänsä ja täyttänyt empimättä kaikki hänen toivomuksensa, kun hän vain määrätessään oli selvillä päin. Ja nytkin hän vastasi kohteliaasti: Kyllä, kyllä minä lähden. Mitä siellä olisi tehtävää? Tuoda rahoja sataviisikymmentä tuhatta. Nyt myyn metsäni. Ostaja on luvannut käteismaksun. Rikberg kuunteli hänen puhettaan tarkoin.
Ja Ester oli mielellään tunnustanut Rikbergille, että hän oli enemmän säikähtänyt hänen kuin itsensä tähden. Minunko? puhui Rikberg kevyesti naurahtaen. Mitäpä minusta väliä, kunhan rouvan elämä säilyy. Ei toki, minä olen vain renki, enkä sitä häpeäkään. Työni on kunniallista. Talonpoikainen minäkin olen.
Päivän Sana
Muut Etsivät