Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Arnold nousi kuin kevyt tallukka Rikbergin syliin. Reki oli jo alta pois. Aja, Arvi! komensi Rikberg niin voimakkaasti, ettei Arvi uskaltanut taakseen katsoa saadakseen tietää, mitä siellä tapahtui. Ja Arnoldin hevonen katosi korkean koivukujan varjoihin. Irma sai yksin ajaa kaupunkiin.
Tulkaapas katsomaan, hän paikoiltaan nousten sanoi ja hänen silmänsä loistivat. Tulkaapas tänne, herra Rikberg. Ester käveli kevyesti lattian yli, aukaisi piirongin laatikon, jossa oli paljon vaatteita.
Hän ei virkkanut tästä Esterille sanaakaan, hän tahtoi säästää häntä uudesta häpeästä. Vieraat remusivat kauvan, söivät hitaasti ja joivat vielä. Vihdoin alkoi väsyttää. He päättivät lähteä kaupunkiin. Hevoset olivat valmiit ja lähtijät pukeutuivat, Arnold myöskin. Rikberg oli heitä eteisessä auttamassa. Mitä te täällä roikalehtelette aina? tiuskasi Arnold hänelle.
Neljä lasia on korkein määrä, mitä samana päivänä olen ottanut, ja sen olen juonut nyt isäntäni tähden, sanoi Rikberg kohteliaasti. Arnold hämmästyi. Hän laski lasinsa pöydälle eikä virkkanut mitään. Rikberg lähti ulos omille hommilleen. Neljä lasia korkein määrä, sopersi Arnold itsekseen Rikbergin mentyä. Ja kuitenkin oli hän niin iloisesti ilmaissut, ettei hän ollut raitis.
Kuule Ensio he kutsuivat toisiaan kahden kesken sinuksi, mutta ei muiden kuullen kun minä olen saanut salaisuuteni Arnoldille ilmaistuksi, niin jätän minä Valkaman. En voi asua täällä kauvemmin. Niin teen minäkin, kun nimismies vain tulisi siksi terveeksi, että saisin hänelle tehdä tilin töistäni, sanoi Rikberg. Mutta mihin menen? kysyi Ester hiukan epävarmana.
Ester katsahti avoimelle sivulle: "Leise wehen, meine Lieder...", hän luki. Ja kyyneleet silmissä hän melkein polvistuneena, kädet taivasta kohti yhteen puristettuina toisti: "Leise wehen, meine Lieder." Hän ei huomannut, että ovi avautui hänen takanaan, ja Rikberg astui sisälle. Mutta kun lukko rasahti kiinni, kääntyi hän äkkiä ja huomasi tulijan.
Seuraavana päivänä, kun Arnold oli noussut makuulta, ilmestyi Rikberg jälleen ja kyseli isännältään tosi asioita. Arnold ei vielä havainnut renkinsä eilistä menettelyä. Mutta aina, kun Rikberg kulki pihan yli, liikahti Esterin kamarin ikkunaverho hiukan, ja sininen silmäpari loisti verhon ja ikkunapielen välissä. Arnoldin maanviljelysinnostus pian lamaantui.
Selvillä päin oli Arnold aina myöntänyt vaimonsa olevan täysin oikeassa, vieläpä pyytänytkin, ettei tämä ikinä sallisi moista häväistystä mutta asia ei parantunut. Rikberg hoiti tilaa ja hoiti sitä kuin omaansa isännän hyödyksi. Usein hän Arnoldin poissa ollessa joutui keskusteluihin Esterin kanssa kysellen hänen mielipidettään talon asioissa.
Ehkä on parasta, sanoi Ester raskaasti. Arnold nukkui, Ester meni omaan huoneeseensa ja kutsui Rikbergin luokseen. Jospa Arnold Ester ei ollut kutsunut häntä miehekseen enää pitkiin aikoihin nyt pian paranisi, että saisin hänelle ilmaista suuren salaisuuteni. Kunhan hän saa runsaasti lepoa; kyllä hän siitä vielä nousee, vastasi Rikberg.
Hän katsoi häneen kauvan, otti askeleen eteen päin ja heittäytyi voimattomana vieressään olevalle sohvalle. Minä olen niin sanomattoman onneton, hän huudahti. Minä tiedän sen, eikä se ole ihmekään, vastasi Rikberg kunnioitusta osottavin ilmein, ja jatkoi: voinko teitä jollakin tavoin palvella? Tekisin sen mitä mieluimmin. En tiedä nyt mitään.
Päivän Sana
Muut Etsivät