Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Eikä koko huoneessa näkynyt ketään. Lähemmin tarkastettuaan hän havaitsi ikkunan olevan auki ja kylmän viiman puhaltavan siitä suoraan sisälle. Ikkunan alla lumihangessa näkyi jälkiä. Siitä oli hänen miehensä mennyt. Kun Rikberg sai asiasta tiedon, meni hän talliin. Arnoldin ajohevosen paikka oli tyhjä ja Arvikin oli poissa.
Kuulkaa, mistä te olette kotoisin? kysyi Ester epäröiden ja katsoen ikkunasta ulos. Pohjanmaalta. Olen köyhän torpan poika. Oletteko te käynyt koulua ehkä? tiedusteli Ester. Olen käynyt neljä luokkaa lyseota; mutta minut erotettiin sitten. Eroitettiin? kysyi Ester hätäisesti. Mitä varten teidät eroitettiin? Rikberg rykäsi, kohensi vartaloaan ja vastasi: Löin uskonnonopettajaani korvalle.
Silloin tällöin hän keskeytti: Entäs sitten ... ja mitä sitten...? Rikberg kertoi vain samaan tapaan. Kohta kuului kuorsausta. Arnold nukkui, laskeutui vähitellen kuin itsestään pitkin sohvaa. Mutta Rikberg jatkoi kertomustaan samaan tapaan kuin alottikin. Lopuksi hän asetti tyynyn mukavasti isäntänsä pään alle ja poistui hiljaisin askelin huoneesta.
Mihin hän on mennyt? kysyi Ester Rikbergiltä kun he asiasta keskustelivat. Sitä on vaikea päättää. On kolme mahdollisuutta: joko kirkonkylään, naapurinimismiehen luo tai kaupunkiin. Luultavinta että hän meni kaupunkiin, vastasi Rikberg. Pitäisi mennä etsimään. Ei se sovellu. Hänhän on järjissään oleva mies, eikä häntä ainakaan kotinsa ulkopuolella sovi holhota.
Hän on itsekin siitä minulle puhunut. Kirous on hänen elämänsä myrkyttänyt. Vai oli hänen isänsäkin... Mutta emme nyt siitä puhu, tulee vain ikävä ja paha olla, keskeytti Ester, ja hiukan vaiettuaan jatkoi: minusta on niin omituista, ettemme koskaan puhu rakkaudesta, vaikka kuulumme niin läheisesti toisillemme. Eihän rakkaudesta rakastavat voi puhuakaan, he vain elävät, sanoi Rikberg iloisesti.
Keittiöstä hän löysi ison halon. Kun Ester kuuli miehensä kiihkeät askeleet taaskin salin puolelta ovea lähenevän ja ensimäisen halon sysäyksen oveen sattuvan, hän huudahti: Verner, älä säre ovea, minä avaan sen! Keittiön puoleisen oven hän ensin aukaisi. Palvelijat olivat hereillä ja Rikberg seisoi keittiön keskilattialla tyynesti palvelijattarien kanssa keskustellen.
Kun hän voimattomana tuolilla istuessaan torkahti, hypähti hän heti pienenkin äänen vuoteelta kuultuaan seisalleen ja parkasi tuskasta. Hän oli tulemaisillaan hulluksi paljaasta valvomisesta ja tuskasta. Oliko mahdollista, että tuon pienokaisen piti kuolla. Ei, se ei saanut kuolla. Kauheata oli sekin, ettei Rikberg ollut kotona. Ester sai välistä tuskaisia itkun kohtauksia.
En koskaan, en koskaan, sillä nyt minä olen alkanut toteuttaa omaa itseäni ja joku aika sitten koetin täydentää toisen sielua, mutta siinä en onnistunut, ja luulen, ettei siinä kukaan onnistu. Mahdottomuus se onkin, sanoi Rikberg vakaumuksella. Ellei ihmisessä itsessään ole miestä itsensä toteuttamiseen, ei hänelle toinen mitään mahda. Ei vanhempana, oikaisi Ester.
Ihan kuin ei olisi mitään tapahtunut eikä tapahtuisi. Ester rauhoittui. Hän meni salinpuoleiselle ovelle. Rikberg näki hänen valkoiset tohvelinsa liikkuvan kepeästi lattialla. Oli kuulunut toinen ja kolmas jysäys.
Kiirein askelin riensi Arnold kamariinsa, tarkasti kaikki paikat. Rikberg seisoi oven suussa. Viimeksi meni Arnold sänkykamarin ovelle. Se oli lukittu. Silloin astui Rikberg esille. Herra nimismies, hän sanoi kohteliaasti, mutta vakavasti, minulla olisi nyt teille hyvin tärkeätä asiaa. Se koskee taloutta ja maanviljelystä. Arnold käännähti äkkiä takansa, kuullessaan Rikbergin äänen.
Päivän Sana
Muut Etsivät