Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
LIISA. Ei kukaan muu kuin Riitta. HANNU. Riitta! LIISA. Niin juuri hän, pidä varasi, Hannu! Tiedäkin, että Riitta on suuremmassa vaarassa Yrjön kuin itse Ahdin takia. HANNU. Oi, kerro, kerro minulle. LIISA. Kyllä, kyllä, kun vaan maltat mielesi ja annat vähän aikaa... Jos heti näet kertoisin, niin tulisit jälleen hurjapäiseksi ja soittelisit päin seiniä koko illan.
Riitta oli muutamia viikkoja sitten lahjoittanut miehelleen vankan pojan ja poistui kätkyen vierestä ainoastaan päästääkseen palaavat sisään. Kuka on käynyt tallissa ja ottanut meidän hevosemme? kysyi Heikki. Minä luulin sinun jo tietävän sen, vastasi Riitta. Jahtivouti lähetti sitä noutamaan ja käski sanoa, että hän on käskenyt seurakuntalaisten tuoda kaikki hevoset vetämään kelloa kirkkoon.
Me olemme polvillamme nöyrästi tunnustaneet, ettemme ole armoa ansainneet ja kelpaamme yhtä vähän taivaalliseen Jerusalemiin kuin Riitta ja Mari tai ovensuussa pysytteleivä kerjäläistyttö hienoihin saleihimme.
Et usko, miten onnellinen nyt olen, niin onnellinen että että, kun taas voin luottaa johonkin." "Niin mekin", sanoi Kalle likistäen Riittaa rintaansa. "Riitta arvasi oikein, kun sanoi, jotta te vielä suostuisitte kerran." "Oletko sinä sitte Riittaa tavannut?"
"Ja mitä varten sen hänelle annoit; sinunlaisesi ei minun tytölleni tarvitse mitään antaa", tiuski emäntä. "Minä näin Riitan mielen sitä tekevän", vastasi jo vähän tyyntyneenä, "ja Riitta on niin hyvä tyttö, jotta hänelle antaisin, vaikka mitä itsenikin, vaikka hänen äitinsä onkin tuommoinen papumylly." "Entäs sitte sinä, herra ja mestari?
Mutta kiltti Hannu! Minähän se olen! Päästä minut! Päästä minut! RIITTA. Ainoastaan pari sanaa ... käännyhän toki ja katsahda minuun. HANNU. Katsahtaa sinuun! Ei kiitoksia! Sen saisin kalliisti maksaa. RIITTA. No, mutta kuulehan... Ei, ei! Se ei auta! Minä en uskalla katsoa sinuun, enkä tohdi kuunnella sanojasi. Mene tiehesi, äläkä koetakaan houkutella minua mieheksesi.
Useasti kuuluu silloin tuolta kosken rannalta sekä soittoa että laulua, ja onpa niitäkin, jotka sanovat, että hän itsekin joskus ilmestyy tuon myllyn luona, jossa sinut äsken näin. AKSEL. Ahaa! Nytpä luulen ymmärtäväni sinä tarkoitat RIITTA. Kun minä näin sinun lähestyvän, niin luulin ihan varmaan, että hän oli noussut tuolta alhaalta. AKSEL. Kuka hän? Hm! Jopa nyt peräti! Kukas muu kuin Ahti.
RIITTA. Mutta mikä sinun on, Yrjö? Miksi et virka mitään?... Epäiletkö vielä?... Vastaahan toki. Mikä lempo poikaa riivaa? RIITTA. Yrjö! Yrjö! Sano, miksi vaikenet? Tiedäthän saavasi minulta myöntävän vastauksen. Puhu nyt vaan suusi puhtaaksi, äläkä, huoli jörötellä. Hitto vieköön, hän on oikea pölkkypää kosijaksi! Ja mitä lempoa hän sitten kuhnailee? Sinä et vastaa!
Hän nyökäytti päätään ja katsoi vielä kerran. Riitta pani merkille, että Lopon kasvot olivat puolta kirkkaammat sen jälkeen kuin hän ne tän'aamuna pesi. Semmoista kummaa ei ollutkaan tapahtunut sinä kuukautena, minkä he molemmat olivat yhdessä asuneet. Lopo pudisteli nyrkkiään ja venytti huuliaan nauruun niin, että ikenet näkyivät. Sitten käänsi hän selkänsä ja katosi. Riittakin poistui ikkunasta.
Yhden ainoan pikku järjestelyn hän piti tarpeellisena hän antoi Riitan mennä kaukana asuvaa äitiään katsomaan. Mutta siinäkin asiassa kohtalo oli lempeä: Riitta oli jo monesti siitä puhunut, niin että tarvitsi vain ilmoittaa että nyt se sopi. Ja tällä kertaa hän ei välittänyt vähääkään välähtivätkö ehkä Riitan silmät vai ei pääasia oli, ettei läheisyydessä ollut syrjäistä silmää näkijänä.
Päivän Sana
Muut Etsivät