Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. lokakuuta 2025
Riemua ei puutu multa, Miks en laulaa sais? Kevät. Jo lumikasat kuihtuivat, Jo lehdet puihin puhkeevat Ja perhot riemuin lentää; Ja vesi tanssii maljassaan, Ja Ahti soittaa kanneltaan, Kun lämmin tuuli entää.
"Sydämeltäsi, mieleltäs ole vaan yhä entisen kaltainen, mut vielä jos Lurjukseks sanotaan, vedä miekkasi tiuskaisten." Tähän hetkeen uuden tään soturin povi tyynest' aaltosi vaan; mut kuultua nyt sanat kenraalin järähtääpi se pohjiltaan. Ikinään ei riemua ollut hän edes maistanut varkaisin; jo lapsena kolkkoudess' elämän oli jäätynyt kyynelkin.
Kun tieto levisi siitä, että sovinto oli tehty, riensivät kaikki, suuret ja pienet, miehet, vaimot ja lapset joukoittain kaupungin portin ulkopuolelle Isoldea vastaan; ja surren Tristanin maanpakolaisuutta osoittivat he sitä suurempaa riemua kuningattarensa takaisin saamisesta.
Sitten lauloi hän lyhyen alkusoitannon jälkeen seuraavat säkeet, sillä välin kuin Cineas häntä säesti: "Valon vainioilla autuailla, Jossa Phoibos ainiaan Kultasätehin kirkastaapi Yön hiljaisuutta, päivää pilvetöntä, Siellä riemua rauhallista Hurskaat nauttivat, huoletonta.
Eri puolueiden välinen taistelu oli kestänyt useampia kuukausia, kunnes se vihdoin päättyi voittoon, jommoista Robert tuskin oli odottanut, ja joka luonnollisesti herätti yhtä paljon riemua ja ihastusta työväen keskuudessa, kuin katkeruutta ja kiukkua vallanpitäjissä.
Ei hän sillä tietysti ollenkaan tahtonut sanoa, ettei Anna olisi tehnyt kaikkea mitä tehdä saattoi. Anna oli kuullut kaiken tuon niin usein, että hän oli jo aivan lakannut tuntemasta mitään. Jos hän jotain tunsi, oli se vain hiljaista riemua siitä, että hän oli saanut olla isän ja Eksköldin ja Hartin kanssa omassa pienessä piirissään isän, tuon rakkaan vanhan isän viimeisinä hetkinä.
Häikäisevät sähkötulet ikkunoissa, niiden ohitse talvisessa sumussa mustina varjokuvina kiertävät ihmiset, salamoina leimahtelevat raitiojohdot; hyrinää ja jyrinää sitten laulua ja soittoa jossain suuressa salissa ja jossain toisessa katosta lattiaan ulottuva vaate, joka levähtäen avautuu ja sulkeutuu, sen aukossa olennoita, jotka puhuu ja huutaa ja huitoo Maria Stuart ja Elisabeth, toinen musta ja toinen punainen ja itkua ja riemua ja kätten rätinää juna viheltää ja vaunu nytkyy ja pysähtyy...
Se oli yhtenä sunnuntaina alku-keväästä, ja ilma oli niin ihana kuin se joskus keväällä on. Aurinko valaisi ja lämmitti puitten nuoria lehtiä, ja kaikki ilmoitti rakkautta ja riemua, lakson kukasta aina metsän lintuisiin asti, jotka tuhansilla eri äänillä ilmoittivat riemunsa sen hiljan tulleen kevään ylitse.
Lasten unelasta liiteli enkeli läpi öisen maailman. Kaikkialla, missä sydän häntä kaivaten odotti, oli hän heti läsnä; huokaus, toivotus vaan, jos se lähti puhtaasta, vilpittömästä sydämmestä, oli kylläksi jouduttamaan hänen lentoaan; ja missä hän kaivattuna ilmestyi, siellä oli oikea Joulu: sydämmien joulu. Vaan missä ei enkeliä kaivattu, siellä oli niin pimeä, kynttiläin loiste oli kylmää ja mielet niin noloja, outoja jopa kärtyisiäkin ja ilkeitä: joulua, oikeeta Joulua ei siellä ollut, ainoastaan teeskenneltyjä, matkittuja tapoja ja turhaa, tyytymätöntä mielten kuohua. Nämät näki enkeli kaikki. Hän näki kuninkaan ja miljoonia vallitsevan ruhtinaan hopean hohtavassa, kullan kiiltävässä linnassaan syviin mietteisiin vaipuneena huo'ahtavan: "Oi jospa oisin köyhä mökkiläinen, tai mikä muu tahansa vapaa alammainen valtakunnassa. Sillä heilläpä on edes nyt riemua, jota ei suru sekoita, eikä pelko hämmennä; heillä on sydän vapaana Jumalaa palvelemaan; mitäpä heillä olisi muuta juhlana ajattelemista. Vaan minä minä, joka kaikkia hallitsen, olen kuitenkin kaikkien orja, enkä voi edes juhlan rauhaiseksi hetkeksi heittää hallituksen raskasta taakkaa hartioiltani, voidakseni yhtä kepeästi, kuin muutkin kuolevaiset haihduttaa huoleni ijäisyyden suurilla ajatuksilla. Oi jospa oisin mökkiläinen." Vaan erämaan synkässä sydämmessä istui mökkiläinen kehnossa majassaan. Hän oli jo karistanut arki-noen päältään, pukenut ylleen puhtaan, valkean paidan ja istui puhdevalkean ääressä tuolillaan.
Talvisin laskettiin suksilla ja kelkalla mäkiä, ja tuo mäki ei joutanut pahoillakaan pyryillä kauvan ummessa oleman, sillä kyllä me siitä huolen pidimme, että se auki pysyi. Kyllä oli iloa ja riemua, ja tointa oli itsekullakin niin paljon, että sitä olisi riittänyt kahteenkin rekeen; posket punottivat ja terveys, ilo ja ystävyys loisti jokaisen kasvoilta.
Päivän Sana
Muut Etsivät