Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Kaksi iloista ylioppilasta astuskeli esiin pitkin tietä puiden välistä. Ensin lauloi toinen heistä yksinään; se laulu kuului rastaan laululta, mutta sitten kumppani yhtyi lauluun ja nyt se kohisi kuin kedon yli lentävä myrsky. He lauloivat villistä metsästä, jossa ilo on korkealla kun otuksen ajo käy ja metsä humisee ja huudot raikuvat.
Ja niistä tuli kuitenkin molemmista, ainaisesta toivosta ja ainaisesta kieltäymyksestä, elämäni vastainen sisältö. Minulle jäi hänestä jälelle: Niin se on ja niin se on menevä. Heitin sinulle siinä valkenevassa aitassa ikuiset hyvästit. Päivä nousee, joku varpunen tirskahtaa. Ei kuulu enää rastaan huilu, kumajaa vain kosken tumma torvi.
Tällaisilta sivuilta henkii joskus korkea runollisuus. On tuskin olemassa toista romaania, jossa olisi niin vähän vuoropuheluja kuin tässä kirjassa. Ne eivät yhteensä täytä enemmän kuin pari sivua. Sittenkin niistä kannattaa erikseen puhua. Esimerkiksi: Ollaan keskellä »ensimäisen kesäyön» hämyistä salaperäisyyttä, »vaaleakatseinen yö» valvoo, rastaan laulu tulvii.
Melkein vaistomaisesti käänsi hän askeleensa polulle, joka vei kuusistoon. Miten vilpoista ja hiljaista siellä oli; korkeat puut seisoivat ikäänkuin vartioiden jotakin salaisuutta. Salolta kuului metsäkyyhkyn kuherrus ja rastaan liverrykset. Kaksi henkilöä istui kaadetuilla puurungoilla, tuolla kaukana missä puut harvenivat.
Yhtynyt ei iloon rastaan, hymyyn hymyillyt ei vastaan, astui tuiski ainoastaan. Hukkaan hälle, hukkaan vainen hymyi, keikkui kaunokainen, laps ei enää, viel' ei nainen. Kallein kevättunne turhaan! Vaan kuin syypää suureen murhaan, rauhaansa mies etsii turhaan. Ehti ohi parahiksi, tuntee: "Rikkomattaan miksi joutuu jotkut syyllisiksi ?"
Kun se alkaa uupua, saa sen tyynesti hinata maihin ja venheen viereen. »Kyllä nyt tee ja voileipä maistuivat toiselta kuin eilen tähän aikaan. Oli nyt käen kukunnassa ja rastaan laulussa toinen tuntu kuin eilen... Mikäs siinä on? Hylkeen pää pyssyn kantaman päässä. On tullut sekin saaliin jaolle. »Oli kolmannen kaverin vuoro. Odotan rannalla jännittyneenä hänen varmaa saalistaan.
Oletetaanpa, että tikka kosii rastasta, saa myöntävän vastauksen ja menee naimisiin. Kihlausaikana he kenties useinkin ovat keskustelleet onnesta saada vapaasti, kevein linnunsiivin leijailla sinertävässä kesäilmassa. Herra Tikka on ollut itse nöyryys ja hurmautuneena kuunnellut neiti Rastaan ihastuttavia liverryksiä, jotka ovat niin paljoa ihanammat hänen omaa vähäpätöistä ääntänsä.
Niin on neito taattolassa, Kuin marja hyvällä maalla; Niin miniä miehelässä, Kuin on koira kahlehissa; Harvoin saapi orja lemmen, Miniä ei milloinkana!» Nämät rastaan raksutukset väittää Wäinämöinen tyhjiksi loruiksi; juuri päinvastoinhan: »Lapsi on tytär kotona, Vasta neiti naituansa!»
Isot koivut, joiden kyljissä usean Manalle menneen nimi säilyy, ympäröivät taloa kolmelta puolelta. Etempänä joesta kohoaa vankka kuusimetsä, jota, kesä-illan tyyneydessä, käen kukunta ja rastaan sointuvat suruliverrykset kajahuttavat.
Mutta mik' on maailmassa varmaa? Saman-uskoista on tuskin kaksi. Toista mietti saksalaisen mieli: "Tuo on Elben rannan satakieli." Kumpi meistä lienee oikeassa? Toinen polvi uskoa voi toisin. Kaikki vaihtuvaist' on maailmassa. Suomen rastaan satakieleks soisin, Sen on sävel herttaisin ja sulin. Mokoma lokomotivi!
Päivän Sana
Muut Etsivät