Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
Vaikka väisteleminen kävi niin noreasti, näytti sorretun tila kuitenkin arveluttavalta: aseetonna tuossa, raivossaan, aseella varustetun vihollisensa yhä uudistettujen iskujen alaisena, joita vielä koeteltiin, paremman onnistumisen vuoksi, tehdä milloin mitäkin tietä.
Päivän ensi koitossa näkivät piiritetyt nuo kaksi vahtimiestä liikkumattomina makaavan selällään sekä villijoukon ympäröimänä, joka oli samalla raivossaan ja hämmästyneenä tästä selittämättömästä tapauksesta. Villien huudosta huomasi don Estevan kohta, mitä oli tapahtunut, mutta häneltä puuttui uskallusta käydä rankaisemaan tätä liian rohkeata rikosta sotakuria vastaan.
"Mikä kirja se on?" kysyi hän. "Ei se ole kuin eräs Corneillen näytelmä", vastasi Rosa; "Louis on juuri lahjoittanut sen minulle". Tämän selityksen perästä Danvillen hillitty suuttumus puhkesi ilmi valloilleen. "Anna se hänelle takaisin!" huusi hän raivossaan. "Sinun ei pidä ottaa mitään lahjaa häneltä; perheenvakojan myrkky tahraa kaikkea mitä hän koskettelee. Anna se hänelle takaisin!"
Hän rukoili ja heltyi mielensäki, Hän kiitti Herraa, eikä siitä vaan Kun monen vaivan, vaaran jälkeen näki Nyt edessään sen etsimänsä maan, Vaan siitäki, kun viime hetkilläki, Kun hirmumyrsky uhkas raivossaan Hävittää kaikki. Hänpä hädän poisti, Ett' uusi toivo kirkkahammin loisti.
Vaan vihdoin tiedot saapuvat, Joist' tyyntyne ei mieli: "Sun poikas aallot ahnahat Tuoll' ulapalla nieli. Jo vuotta toista ollut on Hän hotehissa Vellamon" Se isku sattui sydämeen, Rajusti Sanna parkas, Ja kavahtaen seisalleen Hän rantaan meren karkas. Siell' aallot tuimat kuohuilee, Hän kysyin niitä katselee. Mut vihdoin huus hän raivossaan: "Ei Luoja sitä sallis!
Varmaa on, että Bertelsköld kohta sen jälkeen katosi, ja se luulo oli yleinen, että hän rajattomassa raivossaan joutui surman suuhun tai venäläisten vangiksi. Oliko tässä arvelussa perää, sen saamme nähdä seuraavasta kertomuksesta.
»Heidän nähtensä oli hän kaatunut», kertoi Johann Radtke edelleen. »Vaahto oli pursunut hänen suustansa ja hänen rakas kullannuppusensa, kylän puusepän tytär, joka hänen kanssaan on elellyt, oli heittäytynyt hänen ruumiinsa päälle kuka tietää, mihin he muuten olisivatkaan ryhtyneet verisessä raivossaan.»
Yöt päivät isä juonut vaan On kapakassa raivossaan, Ei muista kotiparkaa; Vaan kaikk' kun tuhlannut hän on, Järkeensä niellyt turmion, Niin koti johtuu muistohon Hän sinne vihdoin karkaa. On äiti vuotehella nyt Ja laps' on hiukan vyyhtynyt, Kun haamu tulla horjuu: Ov' aukenee ja lonkahtaa, Sisälle haamu horjahtaa, Vaan taas laps' sairas kirahtaa Tuost' isä hurja karjuu.
Ruyther ei kuitenkaan pelästynyt, vaan kiljasi rohkealla äänellä: "Todentotta, jos minä olisin laivoillani, niin lopettaisit sinä nuo uhkauksesi!" Turkkilainen puri hammasta raivossaan ja polki jalkaa; vihdoin kiiruhti hän toiseen huoneesen ja vaikeroi siellä: "Eikö se ole ihme, että kristitty on tuollainen ihminen!"
Kerrottiin Åsbjörnin olleen aivan raivossaan, kun hän sen sanoi. Hans ei tietysti koskaan enää Hegglidiin mennyt. Aina siitä saakka puhui Åsbjörn pojalle pahaa kyläläisistä. "Ne ovat roistoja kaikkityyni," hän sanoi, "täynnä valhetta ja ilkeyttä, mutta itsestään pitäviä ne ovat ja kopeita; juuri kuin ei maailmassa muut ihmisiä olisikaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät