Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Mut raskaan verhon kaistaa Vait kiskoin kiinni, Nyt seijain silmin hymyy Pien' amoriini. Rakennustaiteellinen luonnos. Katedraalista päivän puolla Kujapuistohon kätkeytyy Sen mahtava porttaali tuolla, Jota katsella sun on syy. Mut kastanjipuistikon tiellä Ei pyhän ilmettä näy; Kera lasten ja eukkojen siellä Nuor arkkitehtikin käy.
En tahtois vielä mä kuolla. Mut kuulkaa, jo äitini huhuilee Tuonen aaltojen tuolla puolla. Oi, odota hetkinen, äityein! En viel' olis valmis ma matkallein, mun syömeni on niin syyllinen. Suo että mä pesen sen.
Seisoin kirkon ulkopuolella ja odotin pappia ja seurasin häntä kotiin sekä menin sitten sinne monta kertaa jälestäpäin. Huomattuansa että aina olin pehmeä kuin vaha ja yhä jotakin mietin, sanoi hän että ihmisen tuli tehdä työtä ja että minun oli ryhtyminen maanviljelmiini. Hän käski minun mennä erään ystävänsä luo, jolla oli malli-kartano lahden toisella puolla.
Muistan täällä, muistan tuolla tähtitarhan tuolla puolla; milloin mua muistat milloin?» Pöyhkeälän puutarhassa oli nuorukainen, joka otsansa hiessä kaivoi multaa lapiollansa; hänen ympärillänsä maassa oli joukko istutettavia puita. Nuorukaisen posket, jotka tavallisesti olivat kalpeat, punottivat nyt, ja hänen keltaiset hiuksensa hohtivat kuin kulta.
Matres Castrorum täällä pohjan puolla, on osa teillä vieläi vienoisempi: ken yössä sotii, jäässä, ystävättä, lyö Leirin äiti hälle lemmen kättä. Juhlaruno. Ensi kerran Suomen suku esiin astuu omin töin, orjaellut vuosisadat, surrut pitkin päivin, öin, isän vuollen kirvesvartta puhtein leivän puuttuvin, äidin vääten värttinätä kimmeltävin kyynelin.
Ja tiedätkö, on pilvein tuolla puolla mun valtakuntani, on onnen maa, miss' osataan myös armaan eestä kuolla, ei yksin huoata ja armastaa, sun suuteloihis kuolla tahdon tuolla, jos tääll' en heidän vainoltaan ma saa, tai tahdot ennemmin, sua että lemmin vain sydämessäin vielä ijäisemmin. Ne houkat!
Kaikessa tapauksessa puhui hän rakastetullensa sangen kauniisti »toisesta elämästä» haudan tuolla puolla ja teki sen hiljaisella äänellä pitäen samalla Señoran käsiä omissansa. Kaulassansa kantoi hän pyhän Neitsyen kuvaa kotelossa, joka hänellä aina oli yllänsä; sen lahjoitti hän nyt Señoralle. Voitte kuvitella hänen ilonsa!
Tuoll' on mun kultani, ain' yhä tuolla, Kuninkaan kultaisen kartanon puolla; Voi minun lintuni, voi minun kultani, Kun et tule jo! On siellä tyttöjä, on soreoita, Kultani silmät ei katsele noita; Voi minun lintuni, voi minun kultani, Kun et tule jo! Kauniit on kukkaset, on kevät-aamu, Kauniimmat kultani silmät ja haamu; Voi minun lintuni, voi minun kultani, Kun et tule jo!
Mut jos sinä kerta myös itkisit verta, niin sielusi murheessa muista: kun maassa on hätä, kun kansa on mätä, sanat saamme me tietäjäin suista. Suomen Tasavallan Kalevalajuhliin 28/2 1920. Me olemme vanhaa, vakaata verta, on meilläkin ollut maa vapaa kerta; se meillä on taas, mut jos sitä emme huolla, emme seiso me isäimme, äiteimme puolla.
Pois linnut laaksoistamme lähti, Nyt laulaa tuuli hallasuu; Pois lähti linnut, veivät kanssa Mun armahani parvessansa Kauniisen kaikki ihastuu. Tuoll' on hän, merten tuolla puolla. Kun jätti, antoi rukkasensa Lähteissään mulle kullallensa Ja käski syksyn tullen kuolla. Mutt' enpäs kuole kiusoinkaan! Syys tullut on, mä elän vaan Mä elän!
Päivän Sana
Muut Etsivät