Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Eikä sen kummemmalla äänellä, kuin jos olisi kysymys mennä kirkonkylään pariksi päivää. Nuo iltahetket, kun tuuli yhä heikkenee, kun purje ei enää pullistu ja kun vene tuskin liikkuu paikoiltaan, voivat välistä olla minulle hyvinkin tuskalliset. Ei ole enää mistä puhuakaan, hän näyttää ikävystyvän, hänellä on halu päästä maihin, vaikka hän ei sitä sano.
Ihmiset katselivat ääneti hänen jälkeensä ja muuan sanoi naapurilleen: »Nyt hän niin ilostui, ett'ei osannut enää puhuakaan.» Mutta aika kului ja Miihkalin ääni kuului taas kehottavan: »Asettakaa kuormat riviin ja hevoset liikkeelle, meidän pitää joutua matkaan!» Väki totteli ja jokainen suoritti, mitä vielä oli tekemättä.
Tuo lohduttoman epätoivon henkäys viipyi myös päivättömän pilven lailla hänen kodissaan. Erland ei voinut puhua muusta kuin surustaan ja hän puhui siitä aina tuolla kovalla, kapinallisella katkeruudella, joka ei tahdo taipua. Joskus hän ei saattanut edes puhuakaan entisyydestä, hän sulkeutui oman itsensä synkkään äänettömyyteen, jota Lovisa ei koettanutkaan karkoittaa.
Eivät he osanneet edes puhuakaan, huudahtelivat vaan innoissaan: Eikö tämä ole hauskaa, Hilma, sano! On, niin äärettömästi! Minulla ei vielä elämässä ole ollut näin ihmeesti hauskaa. Eikä minulla. Mutta kuule ! Aina seisahtui, hänelle iski merkillinen ajatus päähän. Kuule, Hilma! Kuulenhan minä. Emmekö riisu kenkiä ja sukkia jaloistamme? Taivas mitä sinä ajattelet?
»Puhuitte hoitokustannusten palkitsemisesta», sanoin minä. »Siitäpä johtuu mieleeni kysymys, jonka jo usein olen aikonut tehdä. Miten olette ratkaisseet palvelijakysymyksen? Kuka rupeaa enää palvelijaksi yhteiskunnassa, jossa kaikki ovat saman arvoisia? Meidänkin naistemme oli jo vaikea saada palvelijattaria, vaikka silloin ei vielä voinut puhuakaan yhteiskunnallisesta tasa-arvoisuudesta».
Ja kun polte pariksi silmänräpäykseksi helpotti, hän jäi hervottomana vuoteelle, kalpeana taas kuin kuolema, kasvot hiestä märkinä, silmät rauenneina. Ei jaksanut enää puhuakaan, kuolema oli lähempänä kuin elämä ja kuolema lupasi rauhaa, lepoa, kipujen loppua, mutta elämä ei hellittänyt, se kutsui tuskiin takaisin, taistelemaan yhä vaivojen kanssa.
Jeanne ei uskaltanut puhuakaan pikkusesta peläten aikaansaavansa uuden itkukohtauksen. Hän piteli sisäkköään kädestä ja toisteli koneellisesti: Ei se ole mitään, ei se ole mitään. Tyttöparka katsoi salaa hoitajaan päin ja vapisi lapsen huutaessa.
Renki ja piika tulivat Helalle ja torpan miehelle avuksi ja yhdessä he sitte kantoivat Simon omaan sänkyynsä. Pitkästä matkustuksesta kylmässä ilmassa oli sairas taas tullut paljon huonommaksi, ett'ei jaksanut puhuakaan mitään. Torpan isäntä kertoi Helalle kaikki, miten Simolle oli käynyt.
VILANDER. Saakelin tyhmä juttu, saakelin tyhmä juttu! Kuule Hamari, et suinkaan vielä ole puhunut tuosta asiasta, josta oli kysymys. HAMARI. En en ole vielä ehtinyt. VILANDER. Elä sitten puhukaan mitään; se on nyt tarpeetonta. MIILI. No, mitä nyt on tapahtunut kun pappa on noin huonolla tuulella? VILANDER. Mitäkö on tapahtunut? Ikävyyksiä. Se on sinun syysi, Miili. En viitsi siitä puhuakaan.
Ja kun meillä todellakin on vaikeuksia voitettavana, minä luulen, että jollemme poikkee oikealta tieltä niitä välttääksemme meille olisi suureksi avuksi, jos johdattaisimme mieleemme, mitä Hän puhui siitä, että meidän tulee ottaa ristimme päällemme." "Mutta, Kitty," sanoi Ewelyn, "uskallammeko rististä puhuakaan! Ajattele, mitä se Hänelle oli häpeä, tuska ja kuolema, jopa enemmän kuin kuolemakin.
Päivän Sana
Muut Etsivät