United States or Saint Helena, Ascension, and Tristan da Cunha ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hyvästi hyvästi nuoret siskot ja veljet. Kuinka ihana on kesän kirkkaassa aamuyössä kuulla laulun kaikuvan viattomilta huulilta, joilta ainoastaan hyveen ylistys kaikuu. Mihin menet? Haen matkalaukkuani. Palaa pian. Hyttimme on valmistettu. Herra Liimatainen! Tahtoisin puhua pari sanaa kanssanne kahden kesken. Lähettäkää pois neiti en tunne nimeä. Nanna Haglund. Ole hyvä ja poistu hetkeksi.
Poistui mies kuin oli hän tullut, haihtui taivahan salamaan. Silloin Inkerin huulet hullut kiertyi nauruhun katkeraan, nauroi hetken ja nauroi kaksi, nähtiin aamulla sairahaksi, mutta huulilta hourupään nauru poistu ei vieläkään.
Elän siitä toivosta, että ehkä saan nähdä Lygian, ja välistä olen varma, että sen täytyy tapahtua... Mutta miten minun käy vuoden tai kahden perästä sitä en saata aavistaakaan. Roomasta en poistu. En voisi sietää augustianien seuraa, ja onhan sitäpaitsi ainoa lohdutus surussani ja tuskassani tieto siitä, että olen likellä Lygiaa.
AGNES. Hän ei mielellään poistu maatilaltaan. SIIRI. Sukutilaltaan, tarkoitat. Ajatteles, kun on miehenä sukutilan omistaja! AGNES. Niin, sitä kannattaa kadehtia. Eikö niin? SIIRI. Mutta tule nyt tänne lampun luokse, että saan oikein nähdä sinut. Mehän emme ole tavanneet kokonaiseen neljään vuoteen. AGNES. Onko siitä vain neljä vuotta? SIIRI. On.
Toki: älä poistu juuri vielä, vaan viivy hetki ja huomaa, mitäs näet, ja iloitse kanssani; sillä tänäpänä on tapahtunut Sakeuksen huoneelle autuus. Oi, Ruben! etkö lausu sinä samoin? RUBEN. Ah, nytpä Ruben, niinkuin hänen isäntänsäki, aattelee maailmasta toisin, kuin valetessa tämän päivän. Ylistetty olkoon Herra Sebaotin armo! SAKEUS. Ylistetty ainiaan!
Mutta Ylpytär sanoi: "Poistu, paha noita, eläkä kuolemalle pyhitettyyn kajoa!" Mutta yli kuolleitten tanteren liihoitti hiljaa hento haamu. Se oli nuori, valkopukuinen tyttö, musta risti rinnalla. Hän oli sydämessään ollut nuorukaisen morsian, mutta oli äitinsä lupauksesta ristille pyhitetty.
PARIS. Sua, armas, lemmin sanomattomasti. Toinen kohtaus. Troia. Pandaruksen puisto. PANDARUS. No, mitä? Missä on herrasi? Cressida orpananiko luona? PALVELIJA. Ei, herra hyvä; hän odottaa teitä, että veisitte hänet sinne. PANDARUS. Oh, tuossa hän tuleekin! No, mitä kuuluu, mitä? TROILUS. Poistu, poika. PANDARUS. Oletteko nähnyt orpanaani? TROILUS. En, Pandarus.
Svenonius meni mökin ainoan ikkunan ääreen, jonka sarviruuduista useimmat olivat rikkiöimiä ja reiät tukitut rievuilla. Hän kiskasi pois yhden rievuista ja katsoa tirkisti reiästä tupaan. Noita on kotona, sanoi hän voitonriemuisella äänellä. "Häijy henki, poistu vain!" mutisi nimismies. Svenonius kolkutti uudestaan ovelle. Mutta Kaarina ei ollut näköjään halukas ottamaan vastaan vieraita.
Yleensä ei mikään olokohta, jolla on pohjaa historiassa, poistu sittenkään, kun se jo on kadottanut merkityksensä, jopa tullut oikealle edistykselle vahingolliseksikin, ennenkun asiain uusi tila huomauttaa ja päivän selväksi saattaa että sen säilyttäminen on vahingollisempi, kuin uuden sijaan-asettaminen.
Hän ei kuitenkaan katsonut ihan tarpeettomaksi lukea itsekseen eräänlaista lapsena oppimaansa loihtua, joka nyt otolliseen aikaan juolahti hänen mieleensä: "Jöns on nimi mulla, Häpeäksi ei voi se tulla; Siksi olen ristitty, Elon kirjaan merkitty. Pimeyden ruhtinas, Häijy henki, poistu vain! Luovuinhan sun vallastas Kasteen liittoon tultuain".