United States or Romania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pois käänsi impi kasvonsa tästä nä'ystä, painaen otsansa vasten ystävänsä povea, koska peikko, pahasti kiljahtaen, heitti henkensä ja putosi vuoren rinteeltä alas. Niin pelastui maailma kamoittavasta hirviöstä. Mutta hopeaisen pilven kirkkaassa helmassa väikkyivät nuorukainen ja impi ylös korkeuden tienoihin.
Rannan vaahto vastoavi: »Niin on mieli miehen nuoren kuin aalto meren selällä, tuulen viemä, toisen tuoma, viskoma joka vihurin.» Hattarainen haastelevi: »Tutki ennen, turha tytti, tuulen tietä taivahalla, polkua suvisen pilven, pihat ilman piirtäväisen!» Istun, itken, neiti nuori.
Herran silmä kääntyy pilven luota, Lempeänä katsoo lapsilaumaa, Joka väsymättä, voipumatta Pilven liikenteitä seurajaapi. Tuhat silmää tähtää pilveen päin, Sieltä vastaa Herran silmä yksin. Miten lempeä on isän silmä, Konsa tarkastaa Hän lapsilaumaa, Jonka ottanut on omaksensa! Lasten horjahdust' ei isä huomaa, Langetessa antaa auttaa toisten Koska hyöty kahdenkertaisena
En mä iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa, puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen. Sulle laulan neiti, kesäheinä, sydämeni suuri hiljaisuus, uskontoni, soipa säveleinä, tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
Ja hän katseli vähän aikaa vielä, Näki aalloilla pilven punertavan siellä; Pilvi ei ollut vainkaan, Tunsi kultansa laivan Ylistetty nyt luoja maan ynnä taivaan! Varpusen olut. Näin minä unta maatessani, Varpusen panevan oltta; Munankuori oli kuurnana, Ja tuohta hän ruukasi polttaa. Ja koska hän oluensa valmiiksi sai, Hän itsensä siitä nyt humalaan joi, Ja pani ala räystähän maata.
Siihen aikaan olivat myös luettavanani Runeberg'in »Hauta Perhossa» ja »Pilven veikko». Minä luin ja luin niitä, mutta en ymmärtänyt. Minä sain niin halvan käsityksen ensimmältä niistä, että ajattelin: »kaikkia sitä painetaan!»
Potkas Vorna vuoteellansa, orret murtui, köydet aukes, ponnistihe voimassansa, pankon paadet maahan raukes, seisoi eessä naisen nuoren niinkuin synkkä aarnihonka, niinkuin myrsky päällä vuoren taikka pitkän pilven lonka.
Nuorten poikain vierellä näkyi ihania impiä, mustasilmäisiä ja kaino-eljeisiä. Valosta luodut ja niinkuin valo heloittavaiset, nämät hemmellään ihastuttivat sekä silmää että sydäntä; heidän kasvonsa paistoivat lauhkeammalla paisteella kuin kuu paistaa pilven takaa tullessaan.
Ma, joka altis aivan hänt' olin tottelemaan, käännyin jälleen sotahan, jota silmät heikot kävi. Kuin joskus nähnyt, vaikka varjoss' itse, oon kukkaniitun päivänpaistehessa, mi pilven haljennehen puhki säihkyy; niin monet valohenkein laumat näin ma säteissä säihkyvissä korkeuden, en alkulähdettä, ne josta läikkyi. Oi voima lempeä, mi niin ne leimaat!
Kun kaksin taas me astuimme, nyt ääni kuin ukkosen, kun halkaisee se taivaan, taholta vastaiselta soija sanoi: »Mun murhatkoon, ken minut kohdanneekin!» Ja pakeni kuin jyly loittoneva äkisti pilven puhki iskettyään.