Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Kuulepas sa vieras poika, kuule poika kulta, Minull' oisi pikkuruisen kysymistä sulta. Mitä kuuluu kullan maalle, kuinka voivat siellä; Mikä sun saattoi näille maille, puhu kanssani vielä. Seisotapa hevostasi, puhu kuullakseni, Oliko kaikki tervehet ja oma kultaseni. Sanoisitko: kultani on muien armahana, Sano vaikka viiesti, en usko ollenkana.
Ja ikäänkuin hän olisi niiden piirteistä osannut lukea, mitä taiteilija oli kirjottaessaan ajatellut, kumarsi hän päätään pikkuruisen ja kuiskasi unisesti: Kyllä sinä saat piirtää minut, niinkuin tahdot. Olethan sinä minun tohtorini. Sinä olet hyvä mies. Minä näin unta, että sinä olet hyvä. Ja sen näkee päältäkin! Samassa hän katosi omaan huoneeseensa. Adelsvärd silmäili sommitteluaan.
Juuri kun puhemiehen vasara on pöytään putoamaisillaan keskustelun päättäjäisiksi, kuuluu jostain salin perältä: »Herra Puhemies!» Siellä on joku, joka on keksinyt pienen pikkuruisen vielä täyttämättömän aukon, ja siihen hän kiiruhtaa sormensa pistämään. Kovertelee, kovertelee sitä, suuremmaksi ja suuremmaksi. Toinen ei salli tuota tehtävän ja hän tahtoo täyttää aukon.
"No mutta hyvä ystävä!" huudahteli hän; "kävisit edes lääkärin luona, tai muuta koettaisit. Ihanhan sinä huudat minulta korvat lukkoon. Mokomakin pasuna." "Natalia Niholajewna! Hyvä ja armollinen rouva!" vastaili Martin Petrovitsh. "Enhän minä kulkulleni mitä mahda. Ja mitäs ne rohdot sitten minulle saisivat? Ajatelkaa toki itsekin! Paras on, että minä taas olen vaiti pikkuruisen."
Niin tavattoman näyn tarjosi Harlow tuossa, että koirani, hänet nähtyään, paikalla jäi seisomaan, laski häntänsä ja rupesi murajamaan. Harlow käänsi pikkuruisen päätänsä ja kiinnitti minuun ja koiraani kummalliset katseensa. Kovin muutti hänen muotoansa parta, lyhyt, mutta tiheä, kähäräinen, valkoisissa takkuevissa.
Jouluksi oli risti-isä aikonut antaa hänelle lahjan, mutta se ei valmistunut siksi; nyt vasta sai Bertha sen. Ja tiedättekös mitä se oli? Korvarenkaat, kaikkein puhtainta kultaa ja niin kauniit sitten! Ne oli tehty pikkuruisen lemmikin muotoisiksi; siinä oli viisi viheriää kiveä ja valkoinen helmi keskessä. Koko kukkaa suojasi kaksi kultaista lehteä.
Uupuneena paneutui tyttö siihen levähtämään. Tuli kontio pesälleen, otti tytön vaimokseen, ja sai tyttö kontiolle pojan. Kului aikaa vähäisen, pirahteli pikkuruisen, niin jo kasvoi poika mieheksi, ja isä vanheni. Sanoi isä eräänä päivänä vaimolleen: »En jaksa elää minä, vanhuus vaivaa, ikä uuvuttaa.
Tuskin hänen oma Villensäkään olisi hänestä muuten niin paljon pitänyt, se kun vielä oli hänelle yhtä hellä kuin ennen sulhaspoikana ollessaan. Pikkuruisen luulevainen välistä, mutta se ei haitannut vähän vähääkään. Maria melkein tahallaan häntä aina hiukan kiusoitteli, sillä hänestä oli niin hauskaa nähdä, kuinka hän sai tuon terveen ja rotevan miehen vapisemaan mielenliikutuksesta.
Mitähän kissimirri sitten tahtoisi? SYLVI. Saako tulla sisään? AKSEL. Ei millään ehdolla. Ei ole aikaa. SYLVI. Pikkuruisen vaan. Hiukan verran, Aksel. Minulla olisi vähän asiaa. AKSEL. Mitä asiaa? Jotakin hirveän tärkeätä, varmaan. SYLVI. Hirveän tärkeätä. AKSEL. Ihanko todella? Ei odotapas. Lupaako pulmunen olla kiltti? SYLVI. Kyllä, hyvin, hyvin kiltti.
Hän olisi ollut aivan täysin oppinut, mutta pikkuruisen puuttui häneltä vielä: hän, näet, ei vielä ollut lukenut taivaan tähtiä eikä santaa meren rannalta, eikä mitannut ijankaikkisuuden pituutta, leveyttä ja syvyyttä. Tätä oli Harmaaparta juuri miettimässä, kaivellen vanhaa haavanlehteä, kuin lapset saapuivat rotkon suulle.
Päivän Sana
Muut Etsivät