Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Esa kun näki, ettei tässä vastustelemisella pitkältä pääse, niin antoi luvan. Parasta se on, selitti hänelle Petun puhemies. Jospa sen tautta tuleekin yksi vihamies, niin eihän se muuta voi, kuin jos niillä saamisillaan sinua vähän ahdistelee, mutta on sinulla yhtä hyvä tuki tästäkin vävypojastasi.
Kyllä taidat lorista, epäili Viija. Kuka se niin osaava olisi ollut? Vähänkö niitä on, kun ne oikein miestuumasta rupeavat toista sortamaan. En minä vielä usko sitä, sanoi Viija ja meni arkulleen, josta toi kirjenipun ja heitti sen Petun eteen. Tuossa on nuokin! Nyt täytyi Petun heittäytyä hyvin surkeaksi ja hän oikein rukoustamalla taivutti Viijaa uskomaan, että se on tuo kirje valhetekoa.
Hiljaa, Ville, Anni nukkuu.» »Antaa, äiti, leipää.» »Mistä minä sitä annan, vartoo siksi kuin Hellu tulee. Petu menee portille katastamaan, eikö sitä jo kuulu.» Petu meni, mutta tuli pian takaisin ja kertoi, ettei Hellua vielä näkynyt. Ville rupesi uudelleen tuskittelemaan. »Minulla on nälkä, äiti; kuulee, äiti, minulla on nälkä.» »Menkää pihalle vähäksi aikaa Petun kanssa.
Herra Jumala! Hän näki edessään tuon keltaiseksi maalatun kivilinnan ja yläkerroksen rautaristikkoiset ikkunat, jotka näkyivät maantielle muurin yli. Ja sieltä välistä, suuri Luoja, ennustusko se oli vai mikä, mutta Petun kasvot hän näki selvään. Petun kasvot aikuisena, harmaan kalvakat ja synkät, mutta Petun kasvot! Ennustusko se oli vai mikä? Herra siunaa!
He olivat kahden kamarissa ja Viija meni rinnalle istumaan. Minä kysyisin sinulta yhtä asiaa, sanoi Viija laskien Petun olkapäälle kätensä. Kysy, kysy, kilvoitti Petu. Niin, että muistatko, mitä sinä monesti lupasit ennen meidän yhteenmenoa? Lienee tuota tullut luvatuksi jos jotakin, sanoi Petu. Mitä minä niistä kaikista lupauksista, vaan se lujin lupaus, rakkaus, selitti Viija.
»Pitäisit sentään lapsiasi paremmin kurissa», pitkitti Tiina Katri. »En minä olisi välittänyt pienemmästä palasesta, mutta kun sieppasivat koko leivän.» »Haetaan pojat käsiin; eihän nuo vielä liene ehtineet tuota syödä.» He menivät yhdessä ulos, äiti edellä, Tiina Katri jälessä. Ja äiti kohta älysi Petun, joka juoksi nurkan taakse piiloon, kun kuuli oven käyvän.
Anna siitä Viijallekin, kehoitti Petun äiti, mutta kun poika ei ollut milläänkään, lohkaisi hän itse. Liisakin havahti ja alkoi nyristä, että eikö lähtä jo pois. Ollaanhan vielä, että kuullaan ketä on kuollut, houkutteli Reeta. Kohta ne joutuivatkin ja sen perästä pitkä luettelo ketä aikoo avioliittoon.
Emännän selittäessä näytti Petun kasvoilla kuljeksivan hyvän mielen laineita ja lyijykynä se silloin pyrähytti muutamia mutkia, noin vaan kylmiltään, alkua ottaessa. Sylvi niekautti leukaansa ja sanoi muistiinpanojen loppuneen. Kuka se on Viijan holhooja? kysyi Sylvi kahvia juodessaan. Setä se on, sanoi Viija nypelöiden esiliinaansa. Hym, vai niin.
Elon almuja hymyin nyt hylkiä jaksat, petun karvaan kerta kuin ruhtinas maksat, kun taivaat lankee sun jalkojes juureen, ja taattosi kutsuu sinut osaas suureen. Työn ballaadi. Mies nuori valtameren nähdä sai. Niin suuri oli arki, sunnuntai sen äärillä, niin ylväät riemut sen ja tuimat sydäntuskat syvyyden. Mies nuori muisti kodin rannat, veet.
Eipä voi elää, huokasi emäntä itkien. Kyllähän salli Luoja murheen aikoja meidän taloon. Jopa salli, vahvisti naapurin emäntä huokaillen. Olisi sen Viijankin kelvannut elää, mutta minkäs taitaa ihminen Luojan töille. Petun silmät olivat kyyneleissä. Alapäisenä hän istui pöydän ääressä ja kävi toisinaan katsomassa ovelta siihen huoneeseen, jossa ruumis oli.
Päivän Sana
Muut Etsivät