Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Mihinkä lienee mennyt koko tyttö» Pekko nousi sängystään ja rupesi katselemaan ulos ikkunasta. Siellä nyt näkyi pieni tyttönen kulkevan pitkin vainion pyörtänettä kartanon hakaan päin, kori kädessä. »Eiköhän se ole Iiri», ajatteli Pekko, »varmaankin. Minun täytyy mennä mukaan.» Samassa oli jo lakki Pekon päässä, ja hän juoksi aika kyytiä samaan suuntaan, jonne oli nähnyt Iirin menevän.
Hänen vuoksensa Pekko oikeastaan oli kotiin tullutkin, sillä muutaman päivän päästä Iirin jo piti lähtemän uutta kotiansa järjestämään. Kun Pekko kotiin ennätti, oli lukkarin perhe juuri ruvennut päivälliselle, ja matami sanoi: »Tule syömään, et suinkaan sinä ruokaa ole saanut, koska jo kotiin tulit.» »Kyllä saanut olisin», vastasi Pekko, »mutta en tahtonut viipyä. Ahto sinne jäi.»
Tiedätkö, ettei minun enää milloinkaan ole hauska, jos sinä olet poissa. Nyt vasta ymmärrän, kuinka kallis sinä olet minulle. Etkö tahdo, Iiri, omakseni tulla ja jäädä tänne siksi, kunnes voin sinulle oman kodin hankkia. Se aika ei enää ole kaukana.» »Pekko, kallis lapsuuteni ystävä, sitä en voi. Kuten sisar sinua rakastan, mutta älä ajattelekaan, että tunteeni muuksi saattaisivat muuttua.»
»Hm no niin, kaikki yhdessä olette hyvä kokonaisuus mutta sinun luoksesi aina hartahimmasti halajan.» Katossa riippui pieni soma häkki, jossa viheriävarpunen liverteli. Pekko oli jo Hämeenlinnan koulussa ollessaan sen pyytänyt Aulangon metsästä.
Vähän toista tuntia oli hän ollut poissa kodistaan ja aikoi juuri lähteä takaisin, kun samassa kuului rapinaa pensastosta ja Pekko seisoi hänen edessään. »Kah, jopa sinäkin olet valveilla», sanoi Iiri. »Johan kello on puoli seitsemän. Arvelin, että sinä menit tänne, ja päätin seurata jälkiäsi. Iiri, miksi tahdot jättää meidät?
Sillä välin kuin Arvo ja Iiri keskustelivat, alettiin taas piiritanssia ja laulettiin: »Ystäväni, armahani, täss' on sormus sormessani. Isänmaani on isänmaasi, tavarani on tavarasi. Tule, tule, tu-u-le omakseni » Mutta nyt juoksi Pekko Iirin luo ja pyysi häntä tanssimaan kanssaan. Samassa tuli Lilli Arvoa etsimään ja sanoi hiljaa: »Hyvä serkkuni, mikä sinut noin vakaaksi on tehnyt?
Pekko rakasti semmoista kanssakäymistä, jossa ei tarvinnut mitään tarjota, joka siis ei tullut mitään maksamaan; hän oli sentähden ihastuksissaan opettajan herttaisuudesta ja ymmärtäväisyydestä, sillä tämä kuunteli häntä tarkkaan, kuinka hän selitti talouttaan, Aleksanterin elämäkertaa ja monta muuta asiaa.
»Kyllä minä nyt menen; saanhan olla tädin apuna, ja ehkäpä pääsen kuulemaan, kun Iiriä tutkitaan.» »Niin, mennään vain kaikin, sitte saan vähän sinunkin kortteeriasi asetella. Nappularattaille kyllä mahdumme mukavasti; vähemmän heiluvat, kun sinä ja Iiri takaistuimella istutte.» »Mutta minun on vaikea sieltä ajaa», virkkoi Pekko. »Itse minä ohjat pidän», sanoi matami.
Ihmiset olivat paljon levitelleet sitä huhua, että Iiri olisi Pekon kihloissa, mutta Arvo ei sitä milloinkaan oikein uskonut. Nyt kuitenkin tuli se ajatus hänen mieleensä, että Pekko ehkä jollakin tavoin oli Iirin alakuloisuuteen syynä vaikka olihan Iiri juuri aivan hiljan välinpitämättömästi jutellut Pekosta.
Samassa tuli Iiri, joka pappilasta palasi, juosten portista ja huutaen: »Setä ja poika tulevat jo!» Sitte hän palasi aukaisemaan porttia. Lukkari ajoi pihaan, ja rattailta hyppäsi vilkkaannäköinen viisitoistavuotias poika. »Terve tultuanne, ukkoseni ja sinä Pekko poika! Menesty ja vartu tässä uudessa kodissasi, siksi kuin Herra sinulle oman kodin suo!
Päivän Sana
Muut Etsivät