Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Pilvien välistä näkyi palanen mustansinervätä taivasta, jossa kiilui vaan muutama himmeä tähti kaukana korkeudessa. Gunhildia vilusti ja väsytti. Tuo, mikä oli tapahtunut, painoi häntä kuin raskas taakka; ei hän ollut tolkussaan eikä hän voinut selvittää omia ajatuksiaan. Hyvän aikaa hän seisotteli pihassa odottaen jotakuta tulevaksi; sillä hän ei uskaltanut astua sisään.
Minä kuolen! huusi neiti de Lynar kovin pelästyksissään, kun tunsi uppoavansa. Mutta hänen asemansa ei ollut vaarallinen, sillä nojatuoli yksin riitti hänet pinnalla pitämään. Pahempaan pulaan joutui kreivi Bertelsköld, koettaessaan estää tuolia kaatumasta. Joka kerta, kun hän yritti turvautua jään laitaan, murtui siitä palanen toisensa perästä hänen allaan.
Täytyy katsoa, voidakseen kuvata, ja täytyy katsoa syrjästä, voidakseen kuvata niin terävästi ja yleispätevästi kuin mahdollista. »Palanen todellisuutta, nähtynä temperamentin läpi»: sehän oli Zolan aikanaan mullistava määritelmä realistisesta taideteoksesta.
Liikkeelle lähdettäessä miehet reipastuivat, uusi vireys ja uudet halut palasivat nousevan päivän mukana. PALANEN JOKAP
Ja nyt tarttui hän puukkoonsa. Lippaan pohja oli au'aistava. Hän viilsi sauman pitkin lippaan pohjaa. Puukko pystyi hyvin; vielä viille ja suuri palanen puuta lohkesi pohjasta. Hän iloitsi, mutta samalla, kuta enemmän työ loppua läheni, sitä levottomammaksi meni työmies. Hän vapisi joka jäsenessään. Muutama silmänräpäys vielä ja patroni Kornmanin riipus on Jolsan Matin käsissä. Mitenkä!
Alkaldi avasi sen kiihkeästi ja vapisevin käsin; kaikki tonkivat esiin, katsoa ällöttämään niitä tavaroita, joita siinä luultiin olevan, kun, heidän harmikseen, siinä ei mitään muuta ollut kuin yksi pergamentti-kääry, täyteen kirjoitettu Arabialaisia kirjaimia, ja yksi vahakynttilän palanen.
KULLERVO (yksin oikealta, kotvasen jälkeen Ilvon). Aurinko ylinnä käypi, Minä astelen alinna Laske, kiekko, lännemmäksi Että iltakin tulisi, Lyhenisi orjan päivä. Ei iloa auringosta Sydämmelle sorretulle. Työni, halpana pidetty, Ei ylennä toivoani. Ruoka ainoa iloni, Ruunan ja minunkin palkka. Oksalla viserrät, lintu: Syö evästä, syö evästä! Istunkin, evästä kaivan. Istuu mättäälle. Mätäs ei kohtele kovasti, On hellä, hyvänsävyinen. Vetää kakun kontista. Tässä painava palanen, Somakin, sileä päältä, Kuin sepon emäntä itse, Jollei silkkoa sisässä. Tule, veitseni, tupesta, Isäni pyhä perintö, Ainoa sukuni muisto. Tarkastellen puukon terää: Miks yksin minulle jäitkin Sinä rauta rakkahinta? Jäitkö koston käskijäksi? Untamonko pään varalle? Voisit säiläksi venyä. Taas viserrät, pieni lintu: Syö evästä! käsket. Viillän! Eikö pysty? Viillän, viillän! Kivikö karahti sieltä!? Puukkoni terän musersi! Katkerasti itkien: Yks oli veitsi veikkoutta Isäni kotoa mulla, Senkin pirstoiksi piteli Pahan vaimon paistinkakku. Untamo kotini poltti, Koko heimoni hävitti, Hän kapalossani multa
Hänkin oli muuttunut tuo vallaton, pikku ilolintunen, joka kaikkine somine ominaisuuksineen oli meille niin rakas, tuo palanen elämän runollisuutta, täynnä pieniä poikkeuksia, joihin ei ole sääntöä, vaan jotka kuuluvat runollisuuden vapauksiin.
Olin jo melkein unohtanut, miltä kotiliesi näyttää, ja oikein tuntuu hekumalta, kun miestä kohdellaan sellaisena, jossa vielä on palanen inhimillisyyttä jäljellä. Tämä jo yksistään on melkein yhtä hyvä kuin teidän valmistamanne illallinen. En saata sanoa, että siitä juuri nälkä lähtisi, mutta alakuloisuuden se ainakin ajaa pois. Kotvasen kuluttua istuivat he kolmisin pöydässä.
Se oli kaupungin rantaan päin, ja naapurin puutarhan ja takapihan yli näkyi siitä palanen järven lahtea. Ulkona oli valoisa kevätyö, ja siellä oli niin kaunista, niin kaunista, että minua taas melkein itketti. Eihän tämä ollut aivan ensimmäinenkään rakkauteni. Olihan niitä ollut kolme rakkautta kaikkiaan, yksi siellä maalla ja kaksi täällä koulussa.
Päivän Sana
Muut Etsivät