Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Kuin kasvit päällä maan kun suuri valo säteilee alas valoon yhtyneenä, mi loistaa takaa Kalain tähtimerkin ne pursuu, paisuu, sitten uudistaen värinsä kukin, ennen kuin on Päivän hevoset päässeet toiseen tähtimerkkiin; niin uudistui puu äsken paljas-oksa, nyt väriin vaatehtihe himmeämpään kuin ruusun, kirkkaampahan orvokkien.
Aikanaan Ikeesen taivuttaa sen vieras valta. Sun tyttäresi, tuoksuttomat ruusut Ja tuhkatähkät, sittim-omenat Ne itätuuli riipoo jalkoihin. Sill' ylenevä korvesta on myrsky Ja liekin lieska paisuu Paaranista, Kuin kulovalkea se kansat polttaa, Kuin kasken kaataa, luhtoo linnat Ja kostonkättä armotonta käyttää.
Sellaista se aina!... kun akkaväen kanssa puheisiin joutuu!... niin jäävät työtkin rempalleen. Jo Tapani taas livahti tiehensä! Ei ymmärrä pientä pilaa!... sellainen yksivakaa jöröjukka. Onpa välistä hauska häntä hiukan kiusotella. Kyllä minä sanon niin kuin Tapanikin: Naimisiin teidän, emäntä, tästä täytyy mennä jo pian! ennen kuin Johanna tuosta paisuu liian suureksi.
Poikaan lempivään, mi lemmen Lempeästi julisti, Ja min rahvas, rahvaan tapaan Palkaks ristiinnaulitsi. Nyt, kun määräni on täysi, Paljon luin ja paljon näin, Sydän paisuu, ja ma uskon Pyhään Henkeen syämestäin. Hän se teki suuret ihmeet, Tekee noita taas ja taas; Hän löi maahan orjain ikeen, Valtaherrain linnat kaas.
TITUS. Hän oli kauriini; ken hänet silpoi, Löi minuun pahemman kuin kuolinhaavan. Nyt luodolla ma seison niinkuin mies, Jok', ympärillään ärjy meri, näkee Kuink' aalto aallolt' yhä paisuu kuohu, Odottain vain, ett' ärjäs hyökylaine Kitaansa hänet nielee suolaiseen. Tuost' armaat poikaseni kuoloon kulki; Maanpakolaisna tuossa toinen seisoo, Ja veli tässä tuskiani itkee.
ASSESSORI. Kesällä tietysti, juhannuksen aikaan, jolloin luonto on kauniimmallaan, kukkaiset levittävät tuoksuansa ja ihmisrinta paisuu virkeydestä, elämän halusta ja lemmestä silloin Hanna! V. Kohtaus. Entiset. Muutamia pieniä tyttöjä tulee sisään kantaen kukkavihkoa, jonka vievät Hannalle.
Paisuu milloin kosken kuohunnaksi, Myrskyn mylvinnäksi raivostuupi, Milloin helkkyy hellin kaihonkielin, Kaihonkielin sekä toivonmielin, Kunnes sointuu yhteen luonnon soiton kanssa, Kunnes tuntee varmaan angen asemansa, Kunnes hiljaa, hiljaa luonnon kannelkaiku Rinnassamme sammuu, sammuu, sammuu.
Seurakunta huoahtaa: »Ah, kiitos, kiitos Herran! Paha henki pauloineen kai karkkos tämän kerran.» Paisuu, kasvaa kansan kuoro, täyttää ilman partaat. Yhtyy virteen Tapani; taas aatteet häll' on hartaat. PUMAN K
ANNA. Ei ole hän mikään noita-akka, vaan vakava ja hurskas vaimo, joka yrttien nesteillä luonnon kohdusta rukouksen voimalla parantelee sairaita ja rampoja, tehden melkein ihmetöitä, niinkuin tietään, sillä hänen nimensä on kuuluisa. SAARA. Yhden asian tiedän, ja sydämmeni paisuu sitä muistellessa. ANNA. Mikä on tämä asia?
Meri kun paisuu ja riehuen rantaan rientää, silloin asumukset kuohuvista aalloista kohoutuvat, juuri kuin laivahylyt meren kareilta. Monen majan silloin vesi vie; mutta toisessa kuitenkin asukkaat säilyvät. Rauhallisina he odottavat kohtaloaan. Mutta mitä he odottavat?
Päivän Sana
Muut Etsivät