Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
»Vielä hetkinen vain, serkku Crévecoeur», sanoi kreivitär Isabella, »ja sallikaa minun antautuessani teille tehdä ehtoja niiden hyväksi, jotka minulle kovassa onnessani ovat olleet apuna. Antakaa tämän kunnon miehen, minun luotettavan oppaani, vahingoittamatta palata takaisin kotikaupunkiinsa Lüttich'iin.»
Jos ranta oikea on kyllin loiva, ett' alas toiseen voimme käydä kuiluun, pelätyn vältämme me vainon varmaan.» Tuon neuvon tuskin sai hän antaneeksi, tulevan näin jo heidän tuiki liki, levällä siivet, meihin tarttuakseen. Oppaani äkkiä nyt otti minut kuin äiti, joka tulenpauhuun herää ja näkee ympärillään ilmiliekit,
»Se sielu, joll' on tuossa suurin tuska», näin Oppaani, »on Judas Iskariotin; pää hältä suuhun uppoo, sääret näkyy. Ja noista, jotka nurinpäin noin riippuu, suun mustan murtelema tuo on Brutus; kas, kuin hän kärsii, vaan ei ääntä päästä. On toinen Cassius, tuo vankka-raaja. Mut yö taas ylenee, on aika lähdön, jo nähneet, katsoneet me kaiken oomme.»
Ma lausuin: »Mestari, jos voit, niin tietää koeta saada, ken hän on, tuo kurja, mi käsiin joutunut on vainoojainsa.» Oppaani astui liki häntä aivan ja kysyi, mistä oli hän. Hän vastas: »Navarran valtiossa synnyin kerran. Isäni oli huono mies, mi tuhlas itsensä, tavaransa!
He iskivät nyt sadoin hangoin häneen, sanoivat: »Täss' et tanssi julki, saatpa kalastaa sameassa nyt, jos voinet!» Ei toisin kokit eivät kokkipoiat lihoja kahvelilla kattilahan syvemmä pistä pintaan nousevia. Oppaani armas lausui: »Ettei näkyis olosi heille, piiloon käy nyt taakse tuon kallion, mi sulle turvan tarjoo!
Voit heidät nähdä, jos niin alas astut. Mut maan kun armaan päälle nouset jälleen sua anon muille mua muistuttamaan. En enempää ma virka enkä vastaa.» Hän syrjään sitten silmät käänsi, katseen loi minuun karsaan, painoi päänsä, syöksyi sokeiden muiden lailla maahan multa. Oppaani lausui: »Herää ei hän enää, ei ennen kuin soi torvet tuomiolle. Vihollisensa valtava kun saapuu,
Yl' äyrään siellä törmä liekin lyöpi, mut äyrähältä ylöspäin käy tuuli, mi taapäin ajaa sen ja luotaan torjuu. Siis yksitellen avonaista reunaa ol' astuttava; tuolla puolen mua pelotti tuli, tällä puolen syvyys. Oppaani lausui: »Silmät ohjaksissa paikalla täll' on tarkkaan pidettävä, voi pienin askel täällä syöstä harhaan.»
Ruhtinas aikoi panna vastaan. Ei hänen jalkaansa tehnyt ensinkään kipeää. Hän jaksoi kyllä astua perillekin asti. Mutta sitä ei Kristian sallinut: »Ei, ei, minä en salli oppaani käydä kankeajalkaiseksi jo ensimäisenä iltana.»
»Mik' on sun, että maahan vain sa katsot?» Oppaani loihe mulle lausumahan, kun oli päästy ohi Enkelistä. Ma hälle: »Mietin niin ma käydessäni näkyä äskeistä, mi kiehtoo mua, niin ettei aatokseni siitä eroo.» »Tuon näit», hän lausui, »velhon vanhan, jonka vuoks yksin ylhäällä tääll' itketähän; myös näitkö, kuinka inhast' irti päästään?
Sali toisensa takaa tuoss' avauupi, Tuhansittain tauluja silmäni kohtaa Ja liukas kuin allani parkettilaitos On oppaani kieli, mi käyntiä johtaa; Tais Ranskan taistot hän taruista asti Ja Louis't ja Henrikit moitteettomasti.
Päivän Sana
Muut Etsivät