Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
»Niinkö ? Olikos sen hullusti käynyt?» »Ei, ei mitään semmoista. Se vaan oli niin kiintynyt poikaan siihen herraan, jonka kanssa silloin istui ja poika jätti.» Miehet istuivat vaiti. Olavin rinta jyskytti niin, että hän pelkäsi syrjäistenkin kuulevan. Silmät räpähtivät tuon tuostakin ja hän tuijotti huulet lujasti yhteenpuristettuina ja syvä ryppy kulmien välissä tuleen.
Olavi vihdoin haki kaatuessa syrjään lentäneen kengän ja ojensi sen tytölle: »Pane pian jalkaasi, sitte lähdetään!» Tyttö pani, mutta oli vieläkin niin hämillään, että jäi siihen paikkaansa seisomaan. Harmin puna lensi Olavin kasvoille. Häntä harmitti oma hämmennyksensä ja häntä harmitti tytön saamattomuus. »Tule!» sanoi hän käskevin katsein ja ojensi kätensä. »Juostaan!»
Autioksi jätettynä Olavin linna torneinensa oudostellen katseli uutta aikakautta, joka höyryn voimalla riensi sen sivutse. Elokuussa v. 1868 muutama Kyrönsalmesta kulkeva höyryalus heitti tulen-säkenen, joka sytytti linnan. Vuotta myöhemmin toinen osa linnasta paloi yhtäläisestä syystä. Uusi aika raivasi tiensä vanhan aian raunioin ylitse.
Hän nousee sohvalta ja käy kiivaasti lattian poikki, istuutuen tuolille lähelle Olavia ja puhuen matalalla, läpitunkevalla äänellä, ikäänkuin tahtoisi sekä sanoin että katsein Olavin lävistää. »Me olemme naisia ymmärrätkö? Ja me kaipaamme rakkautta, kaikki, sekä hyvät että huonot ei, meidän joukossamme ei olekkaan hyviä ja huonoja, vaan me olemme kaikki samaa lajia!
Hän katsahti liikutettuna Olavin silmiin, mutta hämmästyi nähdessään niiden oudon ilmeen. Niinkuin ne olisivat harhailleet jossain kaukana. Ja se hämärä, aavistuksentapainen levottomuus, joka oli jo pitemmän aikaa häntä ahdistanut, syöksähti nyt kuin suuri hätä hänen sieluunsa. Ja kuta kauvemmin hän katsoi, sitä suuremmaksi hänen hätänsä kasvoi kunnes hänet äkkiä valtasi kamala tunne.
Heidät otettiin hurraahuudolla vastaan, kun he juoksivat käsikkäin kummun rinnettä alas. Mutta kisapaikkaa lähetessä valtasi Olavin uudelleen hämmennys. Hänen piti suorastaan purra hammasta näyttääkseen levolliselta. »Hyvin juostu, hyvin juostu!» huudettiin joka taholta. »Ohoh, Olavi! Kengän sait ja kengän pitäjänkin, mutta kylläpä punotatkin!»
»Nyt sinä sanoit niin kauniisti», vastasi nuorukainen, »ettet sinä ole koskaan niin kaunista sanonut! Ei puhuta enää, katsellaan vaan näin toisiamme...» Kevät joutui, aurinko ja pakkanen kävivät ilmi sotaa hanget ouruina vierivät. Olavin mielessä alkoivat kummat ourut kuohua.
"En menisi vaikka olisit oma sisareni", ja niin sanoen kääntyi hän toiselle korvalleen ja rupesi kuorsaamaan vielä kovemmin. "Herrainen aika! mitä on minun tehtävä", sanoi Bergit ja oli päivissään. "Minun täytyy lähteä Olavin luo". Ja Bergit juoksemaan. Olavi istui illallisella kun ovea kolkutettiin ja Bergit pistäytyi sisään, punaisena kasvoistaan ja aivan hengästyneenä.
NIKOLAUS PIISPA. Hän on etsivä turvaa Vikenistä! SKULE JAARLI. Minä karkoitan hänet Vikenistä! NIKOLAUS PIISPA. Silloin hän asettautuu Nidaroosiin. SKULE JAARLI. Minä valloitan Nidaroosin! NIKOLAUS PIISPA. Hän sulkee itsensä Olavin pyhään kirkkoon SKULE JAARLI. Minä rikon kirkkorauhan NIKOLAUS PIISPA. Hän pakenee ylös pääalttarille ja tarttuu kiinni Olavin arkkuun
»Mikset sinä vastaa?» huusi Olavi. »Ellet voi antaa anteeksi, niin tapa edes tai minä tapan itse itseni!» Mutta Kyllikki ei puhunut mitään. Hän ainoastaan kumartui eteenpäin ja pujotti kätensä hiljaa Olavin käsivarsien alle, alkaen vetää häntä ylöspäin voimakkaasti ja hellittämättä, kunnes sai Olavin puolikoholle, jolloin puristi hänet lujasti itseään vasten.
Päivän Sana
Muut Etsivät