Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Hän oli nyt enemmän ja suoranaisemmin Olavin oma, ja vähitellen katosi Olavista se hermostus ja paha tuuli, joka häntä oli alkanut häiritä. Ellikin näytti tuntevan vaikutuksen siitä, että he poistuivat pappilasta.
Siinä istuessaan kiikkulaudalla ja Elliä katsellessaan oli Olavi piankin voittanut ensimmäisen hetkellisen heikkoutensa ja antautui nyt mielihyvällä sen tunteensa valtaan, joka pitkästä ajasta oli hänelle niin uusi ja entisestään niin erilainen. Kuinka hän rakasti sitä, että Elli käyttäytyi niin arasti ja samalla niin arvokkaasti! Hän oli poistunut vähäksi aikaa, jättäen Olavin yksin.
Lämmin aalto huuhtasi Olavin rintaa ja hän kiersi käsivartensa Kyllikin ympärille, niinkuin kiitollinen lapsi kietoo kätensä äidin kaulan ympäri: »Purista minut nyt kuoliaaksi, niin minä olen saanut ne molemmat, mitkä pyysin!» Mutta Kyllikki ei sanonut sanaakaan, ainoastaan puristi. Ja he lepäsivät siten pitkän aikaa, niinkuin kiivaasta itkusta väsyneet lapset.
Kyllikki seisoi yhä paikoillaan, antaen Olavin raivota ja tuskitella ja tuntien niinkuin se pohja, jolla hän itse seisoi, olisi yhä varmistunut. Vihdoin hän meni hiljaa Olavin eteen sohvan luo.
Ehkei hän kiirehtisikään, ehkä viipyisi koko kesän ja syksyn ja kenties talvenkin, sillä olihan hän sanonut, että hänen olonsa Helsingissä ei ole hänen töittensä tähden välttämätön. Hän kuuli Olavin tulevan alas ja käyskentelevän kartanolla. Hän tuli puutarhaan ja nojasi aitaa vasten, katsellen järvelle ja hyräillen jotain itsekseen.
Mutta Olavin korvissa kumisi omien sanojensa onttous niinkuin hän olisi sanonut vain jotain sanoakseen, lasta viihdytelläkseen. Hän otti jälleen kynän käteensä, mutta ei ruvennutkaan työtään jatkamaan, vaan aivan ajatuksissaan piirtämään ylösottokirjansa laitaan neliötä ja sen keskelle suuria kysymysmerkkejä. Tyttö lähentihe, painoi poskensa hänen polveaan vasten ja ummisti silmänsä.
Tämä oli niin täydellisesti tyytyväisen ja rauhallisen näköinen, kuin Olavin mielestä voi olla ainoastaan onnellinen aviomies, joka on matkalta palattuaan tavannut talonsa täydessä kunnossa ja hellän vaimonsa vastassaan veräjällä. He menivät yhdessä alas ja tapasivat Ellin aamiaispöydässä odottamassa. Rouva oli Olavin mielestä yhtä tyytyväinen kuin herrakin.
Ne olivat katsoneet häntä hulluksi sekä opettajat että toverit, toiset toruneet, toiset nauraneet ja pilkanneet. Sigrid oli ainoa, joka ei nauranut ja joka tuli häntä lohduttamaan, kun hän itki... Mutta kas, minähän olen unhottanut näyttää teille ... katsokaa! ja hän veti esille kirjeen taskustaan, pitäen osoitekirjoitusta Olavin silmien edessä. Rouva Sigrid Hammar!
Puhellaan nyt taas ... rakkaudesta, ehkä minäkin jo osaan siitä jotain pakista!» Niinkuin toinenkin puoli Olavin sydäntä vetäytyisi jäähän nähdessään naisen kasvojen julkean ivan ja kuullessaan hänen lyhyen, onton naurunsa. Mutta naisen kasvoilta katoaa äkkiä iva ja nauru.
ERLAND. Kahakka melskett' eikö nosta, linnan Uroita herätä? WILHELM. Ei tahrata Saa kirkon pyhää laattiata karskein Ritaripoikain kunnon verellä. Velvollisuuttaan noudattavat he Ja kuninkaansa käskyä. Ma neuvon Paremman tiedän. ERLAND. Minkä, poikani? WILHELM. Tuo kulta-arkku yli alttarin, Se eikö ole pyhän Olavin?
Päivän Sana
Muut Etsivät