Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
En minä maksun edestä, en vaikka tarjoisitte. Ettekö te ymmärrä että minä rakastan teitä? Vai eikö 'tyttö' muka voikkaan rakastaa? Voipi, jumaliste, ja paremmin voipikin kuin nuo muut! Antakaa minun rakastaa ihmistä kyllä minä olen elukoita tarpeekseni nähnyt. Jääkää te tänne koko yöksi...» Olavin läpi kulki inhon puistatus. »Juokaa!» huusi hän. »Juokaa, älkääkä puhuko tuhmia!»
Yö oli ollut kylmä, ja aamu oli niin raitis ja kevyt, että se ikäänkuin kohotti ihmisen ilmaan jalat vain vanhasta tottumuksesta vielä silloin tällöin hipasivat maan pintaa. Jo maantietä kulkiessaan oli Olavin vallannut outo tunnelma.
Mutta kun hän tunsi, että hän siitä sittenkin oli hyvillään, tuli hänelle halu olla ystävällinen miehelleen. Hän kiiruhti laittamaan hänen matkalaukkuaan ja tiedusteli häneltä päivällistä syötäessä, missä kylissä kinkereitä pidettäisiin. He saattoivat hänet sitten Olavin kanssa rantaan, ja Elli vastasi nenäliinallaan, kun pastori mennessään heilutti omaansa.
»Terve tuloa!» huusi hän jo kaukaa riemuiten. »Terveisiä!» kuului Kyllikin pehmeä, värähtävä ääni säteilevän silmäparin alta. »Anna minulle, anna minulle!» huusi Olavi ojentaen kätensä Kyllikkiä kohti. Kyllikki ojensi hänelle hymyillen villapeitteisiin kiedotun kääryn. Olavin kädet vapisivat, kun hän tunsi sen käsivarsillaan. »Auttakaa te, Antti, kärryiltä alas!
»En minä sittenkään luule.» »Mutta kun surustakin kuuluu kuolevan ja jos oikein tahtoo?» Riemun, hellyyden ja liikutuksen huumaus tempasi Olavin. »Tuomenkukka!» sanoi hän puristaen tytön rajuun syleilyyn. »Ei kukaan ole niinkuin sinä! Ja jos se olisi mahdollista, niin en minäkään muuta tahtoisi.» »Tahtoisitko sinäkin minun kanssani...?»
Eihän siitä ollut kulunut kuin yksi ainoa päivä, mutta se oli kuitenkin kaikki jo kuin jotain kaukaista menneisyyttä. Ja kun hän tuli pappilaan, oli kaikessa se vanha, vuosikausien vanha väritys. Se ei ollut ollenkaan se sama pappila, jossa hän ensimmäisenä sunnuntaina Olavin tulon jälkeen oli ollut.
Mutta kun yliskamarin ovi kävi ja sieltä kuului alas tulevia askeleita, vetäytyi hän pois. Vasta sitten kun hän oli nähnyt Olavin menevän uimaan ja nousevan sieltä pyyhinliina käsivarrellaan takaisin pihaan ja seisahtuvan rappujen eteen koiraa hyväilemään, teki hän pihan poikki asiaa aittaan. Olavi tervehti häntä tyynesti, tutusti, melkein sydämellisesti.
SKULE KUNINGAS. Kun ensi kerran tulen Nidaroosiin on arkku saatava ulos; se on seisova paljaan taivaan alla, jos minun täytyisikin ruhtoa murskaksi Olavin kirkko ja laventaa keräjäkenttä yli tontin, jolla se oli! JATGEIR. Mahtava teko tuo; mutta minä sepitän siitä runon, yhtä mahtavan kuin tekonne. SKULE KUNINGAS. Onko sinulla varalla monta sepittämätöntä runoa, Jatgeir?
Ja hän ei voinut enää muuta ajatella kuin koettaa koota kaikki voimansa, ettei mitään häiriötä syntyisi. Sitten hän näki heidän nousevan pöydästä, ja hän nousi itsekin. Olavi heitti serviettinsä tuolille, tuli hänen luokseen, sanoi jotain, sanoi: »Jääkää hyvästi nyt ja kiitoksia kaikesta», ja ojensi hänelle kätensä. Puristiko se hänen kättään? Vai hänkö puristi Olavin kättä?
Näin Pyhän Olavin linna oli ensimäisen koetuksensa kestänyt. Olipa kummallinen seutu tuo rajalinnan paikka erämaiden liepeessä. Näin kertoo Olaus Magnus, Upsalan entinen arkkipispa, joka on lähtenyt Opinpuhdistusta pakoon eteläisille maille ja siellä julkaisee kuvallisen maatieteensä Ruotsin valtakunnasta, sen kansoista ja luonnon-ilmiöistä.
Päivän Sana
Muut Etsivät