Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Se nuori mies, se lääkäri, oli seurannut häntä. Mutta Olavi ei ehkä sitä tekisi ... hän ei minua niin paljon rakasta. Mutta ainoastaan siinä tapauksessa voisi se olla mahdollista. Hän ei tahdo, että minä rikkoisin, ja kuitenkin hän tahtoo... Hän tunsi kuin pettymyksen pistoksen rinnassaan. Oli kuin olisi se loisto, joka oli Olavin päätä ympäröinyt, siitä hälvennyt.
»Mene sitte ... sedälle päivää sanomaan!» sopersi hän lopulta, tietämättä mihin hädissään turvautuisi. Poika meni, mutta ei kääntynytkään heti takaisin, vaan jäi Olavin polveen nojautuen seisomaan ja tarkkaavin silmin hänen kasvoihinsa katselemaan. Niinkuin huoneessa olisi hiipinyt lumous. Ei sanaa, ei värähdystä kenenkään kasvoilla, vain kolme kysyvää katsetta.
Vieläkö sekin kaiken muun lisäksi, että minä saatan sellaista toivoa? Ja paetakseen itseään hän pakottautui kuuntelemaan, mitä ne puhuivat tuolla hänen takanaan. Ne keskustelivat tyynesti ja rauhallisesti ja tuntuivat yht'äkkiä tulleen erittäin hyviksi ystäviksi. Mistä se nyt oli tullut tuo hellyyden puuskaus Olavin puolelta?
Hän kääntyi ympäri ja tarttui Olavin käteen riemuitsevat silmät kertoivat mitä hän tunsi ja ajatteli. Olavi kiersi toisen kätensä hänen vyötäisilleen ja hänen silmissään näkyi sellainen ilme, kuin hän olisi äkkiä muistanut jotakin.
Ensin karkoitamme heidät Vikenistä ja laskemme maan allemme täällä idässä, sitten keräämme laivoja ja menemme niemen ympäri ja yhä edelleen Nidaroosiin saakka. BOORD BRATTE. Ja kun te sillä tavoin tulette Nidaroosiin, niin arvelenpa ett'eivät ristiveljet kiellä teitä asettamasta Olavin arkkua ulos keräjäkentälle, niinkuin syksyllä, kun teidät kuninkaaksi julistettiin.
Nainen nauraa päin silmiä hänen hämmennykselleen, nauraa ja heittäytyy sohvalle huolettomaan asentoon: »No niin, tässä sitä nyt ollaan ja töllistellään! Ei sitä aina näin töllistelty, vai kuinka...?» Olavi on vaipunut istumaan, ei vastaa, ainoastaan katsoo. »Onko se sinun ruhtinattaresi kotona?» nainen ivaten kysyy. »Ei!» Olavin äänessä kuohahtaa kuumia, kirpelöiviä poreita.
Olavi tarttui hänen käteensä ja painoi sen sanaakaan sanomatta huulilleen. Kun Kyllikki nousi, mennäkseen tyynyjä ottamaan, sattui hänen katseensa pöytään. Hän meni sen eteen ja otti Olavilta salassa jotakin, meni sitte piirongin luo ja sulki avoimen laatikon. Olavin kiitollinen katse saattoi häntä vuoteen luo.
»Eipä ne tiedä minua miksikään mainita, kun ne eivät vielä tiedä koko näistä minun tuumistani mitään, vastasi Olavi. »Parasta onkin!» sanoivat puut. Sitte he alkoivat keskustella Isostasuosta, ja suurista viemäreistä ja mullan laadusta suon rantamalla, ja kaikista Olavin suunnitelmista. Kirves yhä heilui ja lastut lentelivät, metsä raikui ja pakina jatkui.
Mutta Olavin katse ei hetkeksikään pysähtynyt yhteen paikkaan, näytti kuin olisi joka taholla, minne hän sen loi, ollut jotain, jota samassa täytyi välttää. Katuiko hän, vaivasiko häntä paha omatunto? ja samalla hän oli Ellistä siinä niin vieras, niin kaukainen, niinkuin hän ei enää olisi ollut täällä, niinkuin ei olisi koskaan ollutkaan.
Mutta ... ja nyt minä ymmärrän syyn minulla ei ole enää koskaan mitään toivoa!» Hän rupesi ääneensä valittamaan. Niinkuin veitsenterä olisi viiltänyt Olavin sydämeen arkaan, kivusta värisevään kohtaan. Hän oli koettanut lohduttaa vaimoaan, vaikka hänen omaa mieltään oli jo pitemmän aikaa painanut epätoivon kylmä jää. Kenenkä muun kuin hänen voisi olla syy nyt sen ymmärsi tuo toinenkin!
Päivän Sana
Muut Etsivät