Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Toinen hoiti paremmin, toinen huonommin. Siemen kasvoi taimeksi, eikä taimen kauneus ollut siemenen kauneutta vähempi. Silloin tuli taimen luo outo vieras; hän silitti tainta, hän houkutteli sitä, ja taimi rakastui hoitajaansa. Mutta tämä ei mikään hoitaja ollut. Hän leikkasi taimen poikki ja ymppäsi siihen oksan toisesta puusta.
MALCOLM. Siit' oksan joka miesi taittakoon Ja kantakoon sit' edessään: näin voimme Lukumme salata ja harhaan viedä Vihollistemme silmät. SOTAMIES. Senpä teemme. SIWARD. Sanovat, että Dunsinaniss' yhä Tyranni varman' on ja piiritystä Siell' aikoo kestää. MALCOLM. Tuki viimeinen! Kun tilaisuutta pienintäkin saavat, Kapinan pienet, suuret nostattavat.
Enkä hyppää ... mutta jos haet korennon tai muun seipään, niin minä näytän. Elli haki korennon keittiön seinämältä. Tuoss' on korento! No? Näin vain! Ja poika asetti korennon puuta vasten alimman oksan varaan ja kiipesi sitä myöten ylös. Kyllä minäkin nyt! huusi Elli alhaalta ja hyppeli malttamattomuudesta. Tule alas, että minäkin pääsen!
Pikku Maria oli hypännyt vuoteestaan juosta sipsutti pikkuisin paljain jaloin auringon pilkkeessä ja ojensi hänelle kuihtuneen oksan: Sen sinä unohdit ota se mukaasi minä en kärsi sitä huoneessani se on kuollut!... Adelsvärd otti sen, katsellen tyttöä kuin näkyä. Pikku Maria piti molempia käsiään silmiensä edessä. Adelsvärd sanoi vaivaloisesti: illalla! ja kiirehti suinpäin rappusia alas.
Olavi ei niistä koskaan kiittänyt; ei koskettanut sitä sanallakaan, mutta palkitsi kuitenkin kohteliaisuuden kohteliaisuudella siten, että hän päivälliselle mennessään taittoi niistä oksan tai lehvän ja kiinnitti sen rintaansa. Hän luki, kirjoitti ja ajatteli.
Onko hän tullut heidän luotaan kokonaan minun luokseni? Hänkö minulle semmoista puhuu, minusta semmoista uskoo? Tietääkö hän, aavistaako hän, mitä hän oikein on minulle? Eihän tämä vain olle mikään näköhäiriö, eihän hän vain vielä pyrähtäne pois niinkuin lintu polulta eikä jää muuta kuin oksan heilahdus?
Olavista tuntui niinkuin hän olisi ollut tulta täynnä, tulta joka yhä vain paisui ja jännittyi, mikäli sitä singahteli kirveenterän kautta ulos. Hän otti kuin kunnianasiakseen katkaista aina yhdellä iskulla oksan, olipa se suuri taikka pieni. Ja katkasi, ja innostui ja riemastui yhä enemmän. »Tätä tässä minä ajattelen alushirreksi», puheli hän taasen. »Pitäisi siitä tulla!»
Tämä joudutti hänen ponnistuksiansa, mutta samassa kuin hän veti tavallista voimallisemman aironvetämän, tuli toinen luoti rannasta, katkasi oksan ruuhen ulkopuolella ja riisti häneltä kerrassaan hänen kuljetusneuvonsa.
Suloseppeleisen laittoi Neito kukkasista niemen, Istui, allens oksan taittoi, Varjostohon vesan pienen. Unelmihin siihen uupui, Kultaistansa kaipaellen, Metsäinen kun soitto kuului, Käki kukkui kaikutellen. Unetarpa hempukkansa Laski lemmen taisteloihin: Siinä sortui kiehkuransa, Muiston-kukka murennoihin.
Pieni Gärda katseli tajuamatta ympärilleen, John sitävastoin hypähti heti pystöön ja huusi riemastuneena: John näkee pienen oksan joulukuusesta tuolta salin ikkunasta. Mutta tuossa ensimmäisenä on sinulle isoäiti ah, äiti, äiti! nuori rouva antoi hymyillen ja kyynelsilmin molemmat aarteensa hänen syliinsä voi kun olen ikävöinyt sinua ja kotia.
Päivän Sana
Muut Etsivät