Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Rouva Helmer, teillä ei ollenkaan näy olevan selvää käsitystä siitä, mihin te oikeastaan olette tehneet itsenne syypääksi. Vaan minä voin kertoa teille, ettei se ollut enempää eikä pahempaa, se, jonka minä kerran tein ja joka hävitti minun koko yhteiskunnallisen asemani. Nora. Tekö? Tahdottenko saattaa minua uskomaan, että te olisitte tehneet jotain uskaliasta pelastaaksenne vaimonne henkeä?
Eivätkö ne ole velvollisuudet miestäsi ja lapsiasi kohtaan? Nora. Minulla on toisia yhtä pyhiä velvollisuuksia. Helmer. Niitä sinulla ei ole. Mitä velvollisuuksia ne olisi. Nora. Velvollisuudet itseäni kohtaan. Helmer. Sinä olet ennen kaikkea vaimo ja äiti. Nora. Sitä en enää usko.
Ei, käy nojatuoliin tuohon! Tässä keinutuolissa tahdon minä istua. Rouva Linde. Ja paljon, paljon vanhemmaksi, Nora. Nora. Niin, ehkäpä hiukan vanhemmaksi; pikkuruikkuisen vain; ei ollenkaan paljon. Armas Kristiina-kulta, voitko antaa minulle anteeksi? Rouva Linde. Mitäs tarkoitat, Nora? Rouva Linde. Niin, kolme vuotta takaperin. Nora. Oh, tiesinhän minä sen; luinhan minä sen sanomissa.
Ei ollut helppoa päästä liikkeelle, sen voit arvata, Iivar oli juuri syntynyt silloin. Mutta lähteä meidän tietysti täytyi. Oh, se oli eriskummaisen kaunis matka. Ja se pelasti Torvaldin hengen. Mutta se maksoi hirveän paljon rahaa, Kristiina. Rouva Linde. Sen saatan kyllä arvata. Nora. Kaksitoista sataa specie-riksiä se maksoi. Neljätuhatta kahdeksan sataa kruunua. Se on iso summa se.
Kätke joulukuusi hyvin, Leena. Lapset eivät saa nähdä sitä ennenkuin illalla, kun se on koristettu. Kantaja. Viisikymmentä äyriä. Nora. Tuossa on kruunu. Ei, pidä se kokonansa! Nora panee oven kiinni. On, hän on kotona. Helmer. Pikku oravako se siellä häärii? Nora. Juuri se! Helmer. Milloinka orava tuli kotia? Nora. Vast'ikään.
Ei kukaan saa minua koko komeudessani nähdä ennen kuin huomenna. Helmer. Mutta, Nora-kulta, sinä näytät niin rauenneelta. Oletko liian ahkerasti harjoittanut? Nora. En, en ole vielä kertaakaan harjoittanut. Helmer. Olispa se kuitenkin tarpeellista Nora. Niin, se on aivan tarpeellista, Torvald. Vaan en tule millään lailla toimeen ilman sinun avuttasi; olen peräti unhottanut kaikkityyni. Helmer.
Vaan se on totta: minä olen sekä ylpeä että iloinen, kun ajattelen, että minulle oli suotu tehdä äitini loppuijän senkin verran huolettomaksi. Nora. Ja olet myös ylpeä, kun ajattelet, mitä olet tehnyt veljiesi eduksi. Rouva Linde. Siihen, näyttää minusta, on minulla syytä. Nora. Niin minustakin. Mutta nyt saat kuulla jotakin, Kristiina. Minullakin on jotain, josta saatan olla ylpeä ja iloinen.
Nora. Kuinka se mahtaa tuntua helpolta sinusta Rouva Linde. Eipäs niinkään; ainoastaan sanomattoman tyhjältä. Ei ole enää ketään, jonka vuoksi eläisin. Täällä kai mahtanee olla helpompi löytää jotakin, joka voi antaa työtä tarpeeksi asti ja kiinnittää ajatukseni. Jos vain olisin niin onnellinen, että saisin vakinaisen paikan, jotakin konttorityötä Nora.
Kokonaista kolme viikkoa edeltäpäin sinä suljit itsesi joka ilta lukittuun huoneesen ja valvoit puoliyötä kauemmin tehdäksesi kukkasia joulukuuseen ja kaikkia noita muita koristuksia, joilla aioit ihastuttaa meitä. Uh, se oli ikävin aika, jota koskaan olen viettänyt. Nora. Silloin ei minulla ensinkään ollut ikävää. Nora. Oh, aiotko nyt taasen naurella minua siitä.
Kuka se herra on? Minä se olen, rouva. Mitä se tietää? Mistä asiasta te tahdotte puhua mieheni kanssa? Krogstad. Pankkiasioista tavallansa. Minulla on vähäinen paikka Osakepankissa, ja teidän miehenne tulee nyt meidän päälliköksi, kuulin ma Nora. Se on siis Krogstad. Pelkkiä kuivia asioita, rouvani; ei mitään muuta. Nora. No, tahdotteko olla hyvä ja mennä sisään konttorinovesta. Rouva Linde.
Päivän Sana
Muut Etsivät