Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Kun tuli kerran siitä puhe, sanoi hän hiukan kärtyisesti: »Enhän minä sitä yksin mitenkä voi, kun ei siitä kuitenkaan kukaan muukaan välitä.» »Kun saisit sen vain alkuun jos kirjoittaisit sille maisteri Hagmanille ja kysyisit häneltä neuvoa?» »Eiköhän hänellä ole muuta parempaakin tehtävää.» »Olipa se omituista, että hän ei tullutkaan takaisin, vaikka lupasi.» Kaarina puri poikki rihman ompeluksestaan eikä nostanut päätään. »Tule, Naimi, niin koetetaan, sopiiko tämä nyt» sanoi hän.
Niin, sitä hän on... Suomalaiset kansanlaulut ovat niin ihmeteltävän kauniit. Vaikken ymmärräkään sanoja, mutta sävel on niin surullinen ja liikuttava. Tahtoisin niin kernaasti kuulla kerran kannelta soitettavan sinähän osaat, Naimi sinun pitäisi kerran tulla tänne kanteleinesi. Hän tahtoi sanoa kaikille jotain ystävällistä ja miellyttävää.
Ja kartanolla kävellen, kädet toistensa selän takana, milloin rantatielle mennen, milloin puutarhaan pistäytyen vartioivat he tilaisuutta saadakseen Snellmanin yksin haltuunsa. Mene sinä, Naimi, mene nyt pian, ennenkuin isä taas vie hänet jonnekin! Ei saa puhua kenellekään mitään, jos hän sen hylkää, sanoi Kaarina. Se voisi olla ikävää Anterosta.
Suomi on hukassa, on sanottu, mutta se puhe on valetta, se on valetta! Minä en vielä tiedä, mitä teen, mutta sen minä tiedän, että minä jotain teen! Me teemme, me teemme kaikki! Tehkää! Voi, voi, jos minäkin jotain voisin! huoahti Naimi. Kuka voi meitä vastustaa! Suurta, jaloa, oikeata aatetta ei kukaan voi vastustaa! Pitää olla vain jalo aate! Mutta meillähän on! Meillä se on!
Hänenkin kyyneleensä olivat kuivuneet ja hänen silmissään oli kuin ihmettelevä kysymys: »Niinkö, onko todellakin niini! Semmoinenko oli Robert?» Naimi ja Kaarina seisoivat käsi kädessä vastapäätä Anteroa toisella puolen haudan. Yht'äkkiä sattuivat heidän molempain katseensa häneen, niissä oli kuin jotain kehoitusta, rohkaisua heille itselleen vaiko hänelle?
Mitä te ajattelette pojat! koetti ruustinna torua, mutta hänen moitteensa tukehtuivat kaikkien muiden yhteiseen nauruun. Professori huusi pöydän päästä: Sinä tahdot puheesi sinäkin, Naimi! Ja Robertin seppeleen sitojattarena ja promotsionista kotiin palaavana prima domina'na sinä sen ansaitsetkin. Hyvät ystävät, Ei, ei! huusi Naimi, setä ei saa puhua minulle! Anna sedän puhua!
Koira lensi Laurin rintaa vastaan, nuolaisi hänen kasvojaan ja pieksi hännällään tuoleja ja pöydän jalkoja, hyppien toisesta toiseen. Mars! Huuti! Ulos siitä! Rovasti tarttui koiraansa kaulanauhaan ja sai sen suurella vaivalla kiskaistuksi ensin kamariinsa ja sitten sitä tietä ulos. Hän jäi itsekin sille tielleen. No, nyt on pahin ohi, kuiskasi Naimi. Musti sai sen, mikä oli aiottu sinulle.
Voi, voi, sanokaa, onko tämä, onko tämä hyvin hirveän hassua? Ja levottomuudesta ja pelosta vapisten odotti aatteestaan innostunut Naimi tuomiotaan. Jaa, jaa-a, sanoi Snellman, hyväntahtoinen, mielistynyt ilme kasvoillaan. Se on epäilemättä hyvä aate, kaunis, jopa hyödyllinenkin aate, mutta sitä voisi vähän, kuinka sanoisin täydentää.
Te ette, unikeot, ole viitsineet auttaa! Pois! Ajakaa pois, pojat! Semmoisia kaupunkilaisherroja! ja Naimi ja pikkupojat alkoivat taistella lehtolinnansa puolesta, jonka kimppuun toiset kävivät ja toiset sitä leikkiä nauraen parvekkeelta seurasivat. Mutta lopulta voittivat puolustajat ja Robert, Lauri ja Risto karkoitettiin, ja Naimi ja Antero pitivät linnan.
Sitä juuri minäkin sanoin, sanoi Naimi, sointuvalla äänellään hiukan miedontaen Laurin sanain vaikutusta. Kun kaikki ymmärtävät ruotsia, mutta on paljon niitä, jotka eivät ymmärrä suomea, koetti rovasti sovitella. Se juuri onkin häpeä! intti Lauri. Ymmärtävätkös kaikki sitten venäjää? ... tuskinpa kukaan muu kuin hänen ylhäisyytensä. Se on eri asia...
Päivän Sana
Muut Etsivät