Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Robert vastasi, ilmaisten sen, mitä he kaikki ajattelivat ja tunsivat: On aivan ihmeellistä, kuinka voimakkaasti vaikuttaa kaikki se, mitä hän sanoo: jokainen sana on uutta ja kuitenkin on niinkuin olisi sen ennen tiennyt tai ainakin pitänyt tietää. Juuri niin, juuri niin oli minunkin! sanoivat Antero ja Naimi melkein yhteen ääneen, samalla kuin he siitä huomiostaan ilostuivat molemmat.
Soittakaa siellä! Eihän ole käsketty lopettaa. Soittajat puhalsivat kiireissään pari epäsointuvaa, korvia särkevää säveltä. Ei, pappa, ei...! huusi Naimi. Vaietkaa, vaietkaa! huusi yht'äkkiä Hanna. Puhu, Lauri, sano kaikki! Sinä teet oikein! Antakaa morsiamen tanssia! huudettiin. Ei, ei, minä en tahdo enää tanssia ... en koskaan enää! Et koskaan? Etkö koskaan enää!
Meidän serkkujamme, selitti Kaarina. Niin, ja he ovat vierailleet tuttavien luona matkan varrella ja pitäneet hyvin hauskaa, kirjoitti Naimi. Herrat tulevat Karjalan kautta, sanoi rovasti. Naimi kirjoitti siitäkin, ja me olemme odottaneet teitä jo viikon päivät. Vai kirjoitti hän! Antero melkein huudahti. Eihän, Roberthan siitä kirjoitti, oikaisi Kaarina.
No, niin, tietysti, kyllä minä ... hm... Naimi meni pois mitään vastaamatta. Tässä oli jotain, jota Antero ei ymmärtänyt. Miksi ne häntä noin kohtelivat? Hetken päästä hän seurasi Naimia sisään. Hän istui ovensuussa ja viittasi katse kiitollisena häntä istumaan viereensä toiselle tuolille. Laamannin tyttäret soittivat ja lauloivat. Anterosta se oli hienoa ja kaunista.
Mutta silloin tuiskahtivat Robert ja Lauri sisään: No, täällähän se! Kas semmoisia keikareita! Pois kaikki ja uimaan! Huh, sitä pölyä! ja tempasivat heidät tuulispäänä mukaansa, pihan poikki, alas rantaan, hyppien ja ilakoiden. Huoneen kulmassa olivat Naimi ja Antero iskeä yhteen. Avopäin, posket hehkuvina ojensi hän Anterolle molemmat kätensä. Tervetuloa! Te ehditte ennen meitä!
Minä olen aivan samaa mieltä kuin pappa. Paitsi sinun itsesi tähden on se meille hyvin ikävää pitäjäläistenkin tähden. En tiedä, voimmeko enää mennä mihinkään ja kutsua ketään... Että mamma nyt viitsii sen sillä tavalla ottaa, sanoi Naimi. Minä olen varma, että laamannissakin meitä nyt häpeävät. He ovat varmaan puhuneet, vaikka sinä et sano. No usko nyt, etteivät ne ole kerrassa mitään semmoista.
Vielä siihenkin aikaan, pari sataa vuotta sitten, kun yksi esi-isistäni, Martinus Olai Mutta Antero kuunteli vain toisella korvalla rovastin puhetta, ajatellen, miksei Naimi Martin ollut kirjoittanut heidän tulostaan, vaan Robert ... että heitä oli ollut suuri iloinen seurue ... ja hauska matka. Oliko hänkin ollut mukana, se nuori mies kuka hän oli? tulleeko hän tännekin.
Hienoja kohteliaisuuksia sinulle, Naimi, sanoi kuitenkin professori. Ei ollenkaan minulle, setä hyvä, vaan yhtä paljon kenelle muulle tahansa, Anetelle ja tädille... Ei toki tädille! nauroi tämä. Niin, mutta hän puhui kaikille naisille yhteisesti, vaikka sitten kohdistikin maljan minulle, kun olin ollut Robertin, primuksen, seppeleensitoja.
Olkaa hyvä, setä Snellman! niiasi Naimi hänen edessään teetä tarjoten. Kuinka Saima jaksaa? Kiitos! Kuinkako Saima jaksaa? Hänen terveytensä on turvattu.
Heidän kohdalleen tullen aikoi Helander mennä ohitse, mutta kun Naimi tervehti häntä ystävällisesti ja hän lakkiansa nostaessaan pudotti keppinsä, pysähtyi hän. Kuinka Maria voi? kysyi Naimi. Kiitos, kyllä hän voi hyvin. Entä pojat, kuinka ne voivat? Hyvin ne voivat nekin. Sinä et tiedä, Naimi, että pikku Martti on kuollut, huomautti Kaarina. Kuollut? Siitä ette ole mitään kirjoittaneet?
Päivän Sana
Muut Etsivät