United States or Saint Barthélemy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sun kättäs sattuma oil johtamassa, Ei malttamuksen aikaa ollut sulla; Sa välikappaleena olit Luojan. ANNA. Se sattumaako? Julma sattuma! Mi synkeänä riippuu ylläni. Mis oon ma rikkonut niin sortuaksein?... Vaan vaiti, kurja! Valittaako kukka. Kun tallattuna uupuu multahan? Ei tutki hän, miks' sullotaan. Kuin se Ma päättää tahdon myös. MARIA. Oi, Anna kulta, Et kuolla saa!...
Viisas se tuumaa, hullu se töytää, hourehet huumaa, etsivä löytää, tieto on muruja, viisas ne liittää, elämä on suruja, etsivä kiittää. Kultasiipiset karkelemaan. Multasiipiset multahan maan.
Itse sä kuolet pois, ja sun raajasi multahan pannaan, henkesi kuolematon kuoloa tunne tok' ei, vaan valo uus' kuin kirkastaapi jo uusia maita, uutena luomana myös nouset sa taivaasen päin. A. Oksanen. Tunnon rauha. Ah, kellä puhdas tunto on ja kalvamaton mieli, jonk' ain' on retki polveton ja laittamaton kieli, jot' oikeast' ei luovuttaa, ja väärän puoleen horjuttaa voi vilpin viehätykset;
Ei siemen rakkauden Jää multahan milloinkaan, Kevät kerran nostavi sen Sadon kultia tuottamaan. Tämä sunnuntai oli viimeinen, jona Gerda tällä erää oli kotona, ja hiljainen vakavuus vallitsi koko talossa. Lotta täti tuli hänelle sanomaan jäähyväisiä ja toi hänelle lahjaksi mitä somimman matkasälykön, joka sisälsi kaikkea, mitä mahdollisesti tarvittiin matkalla.
Onnellinen, ken rauhan saa. Herra on herralla. Tuonelan puuta lyödä ei kerralla, tarvis on muuta; kaadeta kirvein ei elon pahaa, vaivapa hirvein vasta sen sahaa. Kultasiipiset karkelemaan. Multasiipiset multahan maan. TUONEN TYTT
Miest' ottamahan toista he minut pakoitti; Vaan kuinka voisin toista ma koskaan rakastaa? Niin kovin kurjaksi se sydämmeni saa. Oi armahani, tämä on pyyntöin hartahin, Sä että tulisit mun hautajaisihin', Kun mua lasketahan maan mustaan multahan, Sen tähden että sua vaan aina rakastan.
Onnellinen, ken rauhan saa. Kaunis on kuoleman kalpea kukka, tumma on Tuonelan impyen tukka, kukka se lapsia kutsuu ja varoo, impyen hapsia ihmiset haroo. Kultasiipiset karkelemaan. Multasiipiset multahan maan.
Kulman kummankin kivi murskasi, ei luja eessä kestänyt luu, ulos suljahtain kedon multahan silmät vierivät jalkoihin; kuin simpukanpyytäjä syöksyi itse hän vaunuiltaan soreoilta, ja luist' elo luopui. Hällepä, Patroklos, hepourho, sa pilkaten huusit: "Voi, miten vikkelä mies! Miten ketterän löi kuperkeikan!
Ja talvi lähti, kevät toi taas ajan armahan, niin kuulin: »Kuollut isäs on, sai uljaan kuoleman.» Niin oudolt' otti sydämeen, sai huoleen, riemun huumeeseen; äit' itki iltaan kolmanteen, niin muutti multahan. Jäi Lapualle taattoni, mies likin lippuaan; siin' ensi kerran kelmenneen sodassa kerrotaan.