Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Joka aamu rukoilen Jumalaa varjelemaan sinua näistä uusista vaaroista; hän kyllä kuulee minua ja sallii sinun kerran sulkea minun silmäni. "Oi, Jean parkani, minä tulen vanhaksi ja tarvitsen sinun käsivarttasi. Sinun lähdettyäsi olen aina kaivannut viereltäni sinun nuoruuttasi joka teki minut jälleen kaksikymmenvuotiaaksi. Muistatko meidän kävelyitämme tammikujassa?
Nallen päivät ovat päättyneet, vastasi Kirila Petrovitsch, hän sai kunniakkaan kuoleman vihollisen käden kautta. Tuolla on hänen voittajansa! Kirila Petrovitsch osotti ranskalaista opettajaa. Hän kosti puolestasi ... saanhan luvan mainita ... muistatko? Miksi en muistaisi, sanoi Anton Pafnutitsch, muistanpa hyvinkin.
Minä puristin hänet silloin syliini, painoin tulisen suutelon hänen huulillensa ja sanoin: 'Riitta, minun oma Riittani', ja hän kiersi käsiwartensa minun kaulani ympäri ja sopotti 'niin. Muistatko wielä tämän tarinan?"
Sinulla on seitsemän entistäkin velkaa, muistatko? Enkö ole jo niitä maksanut? Et sinä niitä seitsemää ole maksanut? Seitsemän on valehtelijan määrä, ei sitä tarvitse maksaa! Vai ei. Anna se lihapalanen, niin pääset kuitiksi. Elä luule rakas sielu, että kissa lentää! No, anna näkkileipää. Helpota »viiteen ja puoleen!»
Mutta olinpa silloin vielä varsin nuori, vasta kahdeksan-vuotinen... Muistatko mitä samana ehtoona tapahtui juuri tässä kamarissa isämme ja meidän välillä? Muistatko niitä sanoja, joilla silloin loukkasit hänen hellää sydäntänsä?
Mutta aamusin hän alkoi huutaa. Näettehän, että hän on jo sangen rauhallinen. Minulla ei hänestä ollut suurempaa vaivaa kuin muistakaan." Beauchêne seisoi siinä polttaen tyytyväisen näköisenä tuota ainaista sikaariaan, ja Constance vetosi häneen. "Teillä on todellakin ollut onni, sillä muistatko sinä, ystäväni, kuinka Maurice katkeroitti meidän elämämme, kun imettäjä muutti pois.
Me lähtisimme yhdessä kävelemään, menisimme maalle, ihanaan, yksinäiseen metsään, siellä laulelisimme, hyppelisimme ja olisimme iloiset. Vaimoseni kanssa minä tahtoisin viheriäisessä metsässä keikutella! Mitäshän muutoin naimisesta onkaan? MARIANA. Ja jonakuna aamuna me nousta ripsahutamme vuoteestamme ja haemme taas, kunnes löydämme tuon kuohuvan metsälähteen muistatko vielä, ukkoseni?
HOFFMANN. niin sen sonnin, sen sinä muistat. Muistatko missä herrasväkesi asuu? KATI VIRTANEN. Kyllä, kun tästä nyt lähdetään, niin ensin käännytään vasemmalle ja sitte hetken matkaa niin käännytään oikealle ja sitte HOFFMANN oikealle ja vasemmalle, eikö niin? KATI VIRTANEN. Ei maar sentään, ja sitte kun mennään portista sisälle niin se on vasemmalla, ensimmäinen kuisti oikealle.
KERTTU: Entä kun hän istui yksin illalla tämän pöydän ääressä, pää käteen nojaten, katse kaukaisuuteen tähtäävänä? Muistatko sinä hänet niin? ALLI: Muistan. KERTTU: Sano: Eikö hän ollut oikea mies? ALLI: Oli. KERTTU: Sano: Eikö sellaista miestä voi nainen rakastaa kuolemaan asti? ALLI: Voi. KERTTU: Sano: Voiko se nainen, joka kerran on sellaista miestä rakastanut, enää ketään muuta rakastaa?
"Muistatko minua poissaollessani?" kysyi Valdemar vapisevalta neidolta, kun tämä hyvästijätössä sitoi taivahan sinisen vyöttimen hänen hoikan vartalonsa ympärille ja kyyneleensä putosivat hänen kädellensä. "Niin kauan kun elän," sanoi Signe suloisesti. "Mutta ethän sinäkään unhottanee minua sodan kauhuissa?
Päivän Sana
Muut Etsivät